maanantai 12. kesäkuuta 2017

Uppo-Nalle kesäteatterissa Vantaalla

Kuva: Leena Tiuri


Tikkurilan teatterin esitys Uppo-Nalle ja Rohkea Reeta on mahdollista nähdä Kotiseututalo Påkaksen pihapiirissä tänä kesänä. Näin esityksen lasten kanssa ensi-illassa. Heti kun kuulin  esityksestä ajattelin, että meidän on mentävä sitä katsomaan, sen verran paljon meillä on Uppo-Nalleja luettu. Esitysvalinta on myös siinä mielessä oivallinen, että Uppo-Nalle täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Uppo-Nallen luojan, ja hänestä laajan teossarjan kirjoittaneen, Elina Karjalaisen (1927-2006), syntymästä puolestaan on kulunut 90 vuotta.

Kuva: Leena Tiuri


Teatterin katsominen on juhlaa kun on lukenut kirjoja Uppo-Nallesta, mutta esitys aukenee myös ilman näitä taustatietoja. Esityksessä korostuu erilaisuuden hyväksyminen ja ystävyyden merkitys. Ystävyyden avulla voidaan voittaa pelot ja ratkaista pulmat. Ystävyyteen kuuluvat myös riidat ja niiden sopiminen. Esityksessä Reetalla ei ole tekemistä, koulu on mennyt kehnosti, kaverit pilkkaavat ja vanhemmille ei uskalla näyttää todistusta. Äiti on hermostunut ja miettii lähinnä siivousta ja letunpaistoa, isoisä omistautuu urheilulle, isä on omissa maailmoissaan ja rakas isoäiti on Sveitsissä opiskelemassa juuston valmistusta. Toisaalta koko perhettä pidetään vähän originaaleina, mikä tulee esille poliisin suhtautumisessa karkailevaan Laulavaan Lintukoiraan. Uppo-Nalle, joka rakastaa runoilua, on kokenut aikamoisia koettelemuksia ollessaan upoksissa merellä. Hän pelkää kummallisia asioita ja uskoo olevansa tuomittu hylyksi. Amanda Heino Reetana ja Roosa Luhta Uppo-Nallena tekevät ihanan roolityön, ja ystävyyden intensiteetti tuleekin esille heti heidän ensikohtaamisestaan lähtien.  Laulava Lintukoira (Terhi Kaunismäki) on esityksessä samanlainen teatraalinen persoona kuin kirjoissakin. Hän laulelee ja kiljuu muun muassa näin: 

Jos omalle tontille kakkaat, 
ei tule luoksesi rakkaat, 
jos vieraalle tontille kakkaat, 
heti saapuvat luoksesi rakkaat.

Laulavan Lintukoiran ihastus, Tiskiriepu,  on  myös oivallinen tapaus poikkihuiluineen ja hulmuavine karvoineen. Koirat ja niiden hulluttelu tarjoavatkin ison osan näytelmän huumorista. Toisaalta koirat tuovat esitykseen myös jännityselementin koska Laulava Lintukoira kidnapataan. Moni näyttelijöistä tekee myös kaksoisroolin, joka lisää esityksen hauskuutta. Erilaisuuden osalta sukupuolella leikittelyssä ja sen kommentoinnissa on mielestäni onnistuttu esityksessä eläinhahmojen kohdalla. Sukupuoli voikin olla eri kuin esimerkiksi ruumiinmuodot kertovat tai naaraspuolinen voi olla se, joka jahtaa ihastustaan.  Stressaantunut desinfiointiin keskittyvä äiti olisi mielestäni voitu esittää vähän toisessa valossa.   -Se on voinut kuulua kenelle tahansa ja siinä voi olla bakteereja!  Äidin kommentti merellä kelluneesta Uppo-Nallesta kieltämättä kuitenkin ansaitsee paikkansa teatterissa. Ja varsinkin se, miten Reeta tämän jälkeen puolustaa uutta ystäväänsä, on esityksessä tärkeää.

Rakastan teatteria ja jos mahdollista niin vielä enemmän kesäteatteria! Suomen lyhyessä kesässä se on täydellinen ajanviete. Vain pienen kävelymatkan päässä Tikkurilan asemasta sijaitsevan Påkaksen pihapiiri on kaunis ja idyllinen. Sääkin oli  lähes täydellinen yleisölle kattamattomassa katsomossa, ja uskoakseni sää tarjosi parastaan myös esiintyjille. Oli lämmintä ja aurinkoista. Kesken esityksen tuli ihan pieni kesäsade. Sellainen, joka on lämmin ja kuivuu yhtä nopeasti kuin kasteleekin. Kahdeksanvuotias kommentoi, että tämä pieni tihkusade, olisi voinut olla varta vasten suunniteltu esitystä varten. Aivan kuin myös pieni orava, joka kesken kaiken varasti monien katselijoiden huomion, vilistäessään hetkeksi lavalle tunnelmallisten pihapiirin rakennusten kautta. Kesäteatteri tarjoaa myös mahdollisuuden monenlaisille esiintyjille. Tikkurilan teatterin esitys puhkuu nuorta energiaa. Kolmevuotias  huuteli ensimmäisellä puoliajalla, että esitys on kiva. Häneen vaikutti tekevän erityisen vaikutuksen Tiskiriepua esittävä Arttu Lavi ja  hänen poikkihuilun soittonsa. Yksi kesäteatterin lumo liittyy myös siihen, miten näyttämö laajenee ympäröivään maisemaan. Tämän osalta osattiin esityksessä hyödyntää esimerkiksi pihan puuta. Kolmevuotias kyseli innokkaasti, minne kukakin meni ja kurkisteli katsomon taakse esiintyjien sinkoillessa sinne tänne.

Kuva: Leena Tiuri
 

Esityksen suositusikäraja on neljä vuotta. Itse hilaisin sitä alemmaksi, ehkä jopa kaikille sallituksi. Mielestäni esityksessä ei ollut erityisen pelottavia elementtejä. Esityksellä on myös syvällinen puolensa, mutta touhu, liike, musiikki, pihapiiri (ja väliajalla herkkujen osto kahvilasta) auttavat kyllä pitämään pienimmätkin yleisössä kiinnostuneina. Lapsen tasolle meneminen näkyy esityksessä paitsi esimerkiksi hassujen pelkojen kertomisessa myös mielikuvitusleikeissä kuten avaruusmatka leikissä. Tällainen voi myös yhdistää sukupolvia, isoisäkin on tässä kohtaa herännyt lapsellisiin touhuihin, joista voi äidin mukaan saada vaikka baktereeita. Lapsille suunnattu kesäteatteri, sopii mielestäni mainiosti vaikka koko suvulle. Se on ihan vauvaikäisestä lähtien, vauvateatterin lisäksi, ehkä yksi helpoimmista ympäristöistä tutustua teatterin maailmaan. Suosittelen Uppo-Nalle ja Rohkea Reetaa lämpimästi! Oletteko menossa kesäteatteriin tänä kesänä ja jos niin mitä aiotte mennä katsomaan? Onko tietyn teatterin esityksessä käyminen teille perinne vai pidättekö vaihtelusta?

Uppo-Nalle  ystävineen on mahdollista nähdä Påkaksessa 20.8 saakka. Kiva juttu esityksestä löytyy Vantaan sanomista. Jos Uppo-Nalle ei ole ennestään tuttu, ja haluaa lukea jonkun Uppo-Nalle kirjan ennen esitystä, suosittelen alkuun Uppo-Nallea. Esityksessä on hyödynnetty muitakin kirjoja, paljon kuitenkin tätä sarjan ensimmäistä kirjaa, jossa kerrotaan mereltä rantautuvan Uppo-Nallen tarina ja hänen ja Reetan kohtaamisestaan.


Saimme esitykseen kaksi lippua ilmaiseksi. Liput esitykseen maksavat 16/12 euroa ja perhelippu kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle maksaa 50 euroa.

Kuva: Leena Tiuri



lauantai 10. kesäkuuta 2017

Suomenlinnassa museoseikkailulla


Olenkohan jonkun kerran maininnut, että Seurasaari ja Suomenlinna ovat lempipaikkani Helsingin kesässä? Kummassakin on tullut vierailtua jo alkukesällä. Suomenlinnassa kävimme Suomenlinnan museopäivänä 6.6, jolloin museoihin oli ilmainen sisäänpääsy. Lapset pitävät eniten luoliin tutustumisesta ja jo lauttamatka itsessään on elämys. Vanhempi lapsi on yhtenä kesänä ollut opastetulla seikkailukierroksella ja piti siitä paljon. Vuosisatojen aikamatka on tämän vuoden kierroksen teemana. Meillä on lähes vakio ruokailupaikka Suomenlinnassa. Olin ajatellut, että nyt kokeiltaisiin jotakin muuta mutta lapset mielivät äänekkäästi syömään Valimoon kalakeittoa ja ihanaa leipää. En edes ottanut siellä kuvia kun ajattelin, että vanhoista kuvista löytyisi hyviä. Ei niistä sitten löytynytkään oikein sopivia, joissa eivät lasten kasvot ole esillä. Joka tapauksessa Valimo on kiva paikka ja mielenkiintoisessa paikassa vierasvenesatamassa ja  telakka-alueella.  Suomenlinnassa on myös mukavia museokohteita, joissa on mukava pistäytyä. Kaikkiin niihin pääsee museokortilla ilmaiseksi.

Emme ole ahkeria itsenäisten tehtävien suorittajia museoissa mutta tällä kertaa osallistuimme museosuunnistukseen. Jokaisesta museosta piti vastata kahteen kysymykseen. Me emme kiertäneet tällä kertaa kaikkia museoita emmekä osanneet vastata kaikkiin kysymyksiin. Esimerkiksi se, mikä merirosvojen ase on Sotamuseo Maneesissa jäi meille ikuiseksi arvoitukseksi. 

Ehdrensvärd-museo oli kiinnostava. Se on mielenkiintoinen yhdistelmä kotimuseota ja toisaalta kurkistusta  Suomenlinnan ja Helsingin historiaa.  Sieltä löytyi innostavaa katsottavaa sekä minulle että lapsille. Lapsia kiinnostivat tykit ja laivojen pienoismallit ja kellari oli tosi jännittävä salaseurajuttuineen. Itseäni taas kiinnostivat eniten sisustuksen yksityiskohdat, esimerkiksi kaksiosainen peili ja muun muassa pottatuoli.



Tullimuseossa lasten mielestä parasta antia taisivat olla Museopäivänä jaossa olleet makeiset. Itsekään en oikein enää jaksanut keskittyä sillä välipala oli jo mielessä.

Katsottavaa ja luettavaakin olisi ollut. Kaikenlaista salakuljetukseen ja tulleihin liittyvää tavaraa oli paljon esillä.



Lelumuseon kahvilassa nautimme herkullista välipalaa. Koska kolmevuotias nukahti päiväunille syliini kahvilan herkut nautittuaan, niin museoon teimme vain pikavisiitin alustavista suunnitelmista poiketen. Lelumuseo on kuitenkin tosi kiva kohde. Plussaa myös siitä, että ulkona terassilla oli lapsille vanhan ajan polkupyörä kokeiltavaksi. Lelumuseosta olen kirjoittanut viime kesänä tässä ja  tässä postauksessa.




Sotamuseon Maneesissa oli katseltavana paljon asehistoriaa ja seitsemänvuotiasta se kyllä kiinnosti. Mahdollisuus olisi ollut myös sota-asuun pukeutumiseen ja punkan petaamiseen. Itsestäni monesti tuntuu, että sotamuseoissa ollaan vähän hienojen aseiden vankina sodan kriisiluonteen unohtuessa. Sellainen fiilis tuli myös tuolla. Moni kuitenkin vaikutti seinän terveisissä toivovan nimenomaan rauhaa. Plussaa siitä, että museossa oli helppo liikkua esteettömästi. En tule tällaista usein edes miettineeksi koska, vaikka meillä usein onkin rattaat mukana, oli kuopus pienempänäkin useimmiten enemmän kantorepuissa kuin rattaissa museokohteissa ja yleensä suosiolla parkkeeraan rattaat  ulos. Nyt lapsi kuitenkin nukkui rattaissa ja kulkeminen oli siitä huolimatta ihan sujuvaa museon sisällä.



Olen kirjoittanut aiemmin myös Sukellusvene Vesikosta, johon emme tällä reissulla ehtineet. Viime kesäinen tekstini Vesikosta löytyy täältä.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Pirteä kirja vauvan tulosta perheeseen + arvonta

Katriina Rosavaara (teksti) ja Reetta Niemensivu (kuvitus) 2017 Villiina ja isosiskopakkaus. Helsinki: WSOY.
Kirjat, joissa kerrotaan pikkusisarusten odotuksesta ja syntymisestä ovat tärkeitä silloin kun perheeseen on tulossa tai juuri tullut vauva. Ja kyllä niistä on iloa myöhemminkin ja myös sellaisille lapsille, joille ei enää pienempiä sisaruksia tule. Minulla on ollut mielessä, että niitä voisi joskus varmasti meidän viimeiseksi lapseksi jäävälle kuopuksellekin lueskella. Hän kun kommentoi, ettei ole koskaan ole ollut äidin mahassa tai vauva. Vähän kuin Villiina juttelee ystävänsä Jimin kanssa kirjassa Villiina ja isosiskopakkaus: "- Minä en ainakaan ole koskaan ollut vauva, väittää Villiina. - En minäkään, Jimi sanoo. - Minä olen isoveli ja sinä olet vielä pidempi."

Villiinaan perheeseen, johon kuuluu hänen lisäkseen äiti ja mamma, odotetaan vauvaa. Villiinaa harmittaa vauvan tulo eikä äidin lohduttelu isosiskoudesta tahdo riittää.  Villiina kuitenkin väärinkäsityksen takia säikähtää vauvan kadonneen ja menneen jonnekin muualle.  Villiina ja Jimi lähtevätkin etsimään vauvaa. Mummo tulee kuitenkin hätiin ja mieleen palautuu, että vauva ei ole kadonnut vaan kasvaa äidin mahassa edelleen. Mummo myös järjestää Villiinaalle mukavan yllätyksen, isosiskopakkauksen, jonka hän tekee Villiinan vanhaan äitiyspakkauslaatikkoon. Isosiskopakkaus on muuten tosi hyvä idea! Itse ainakin koin, että tärkeämpiä kuin vauvalahjat kuopukselle olivat pienet muistiaiset vanhemmalle lapselle silloin kuin pienempi lapsi oli vauva.  On mukavaa, että monipuolisempia perhekuvastoja alkaa löytyä  kirjoista. Se, että kirjassa käsitellään  myös lapsen kielteisiä tunteita syntyvää sisarusta kohtaan, on hyvä asia. Tässä kirjassa perhemuoto on kuvattu vähän kuin vaikka Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kirjoissa lesboutta alleviivaamatta. Ja juuri niin lapset erilaiset perheet oman kokemukseni mukaan ottavatkin ihan itsestäänselvinä juttuina jolleivät aikuiset tee asioista ongelmia. Tämä kirja ilahduttaa varmasti myös niitä, jotka innostuvat jäätelöauton kutsuäänistä tai jäätelöstä muuten vain.




Kirja on saatu pyynnöstäni kustantajalta. Arvon sen teidän lukijoiden kesken ja arvontaan voi osallistua kommentoimalla täällä blogissa 14.6 klo 22 mennessä. Olisi hauska kuulla, millaisia kirjoja teillä on luettu (tai millaisia haluaisitte lukea) vauvojen odotuksesta, syntymästä tai tulosta perheeseen. Saat kaksi arpaa arvontaan jos tykkäät Pienten taikapiirin Facebook-sivusta. Kerro tässä tapauksessa osallistuvasi kahdella arvalla. Jos saan aikaiseksi teen näistä kirjoista joskus oman postauksensa. Omat suosikkini ovat kuitenkin olleet Astrid Lindgrenin Kultasiskoni ja  Jostein Gaarderin Haloo! Onko täällä ketään? Näissä kummassakin vauvan syntymää tarkastellaan nimenomaan vanhemman sisaruksen kokemusten kautta ja aika symbolisellakin tasolla. Nuo kirjat olivat omalle esikoiselleni, joka oli jo nelivuotias kun meidän nuorempi lapsi syntyi, tärkeitä. Kirjoista, joissa taas kerrotaan tarkemmin siitä, miten vauvat saavat alkunsa, ja mitä esimerkiksi äidin mahassa tapahtuu, on meidän suosikki ollut, Katerina Janouchin kirja Mistä on pienet vauvat tehty? Tämä kirja on humoristinen mutta hyvä siinä mielessä, että siinä kerrotaan melkein kaikki tieto siitä, mitä lapset saattaisivat kysyä varsin suoraan ja rehellisesti mutta kuitenkin niin, ettei vanhemman tarvitse punastella.




Muistathan myös blogin toisen kirja-arvonnan, johon voi osallistua vielä 10.6 klo 22 asti.

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Kirja päärynästä, rohkeudesta ja ystävyydestä! +kirjan arvonta



Réka Király (2017) Pieni suuri tarina ystävyydestä. Helsinki: Etana Editions.

Juuri on ilmestynyt todella suloinen kirja pikkuisille! Réka Királyn  Pieni suuri tarina ystävyydestä on ihana,  kansistaan alkaen. Jotenkin ihan erityisesti hienon eläinkuvituksen ohella kansissa miellyttää se, että niissä on myös vähän tunnustelupintaa, kuvio on osittain koholla. Tässä kirjassa on väriä ja meininkiä ja yksinkertaiset mutta valtavan ihanansuloiset eläinhahmot ovat kovasti mieleeni.


Tarinassa on muun muassa runoilua, kanelikaakaota ja yksi meidän perheen suosikkihedelmistä, päärynä. Kuten näkyy ylimpään kuvan rakentamastani lavastuksesta, on hedelmä kuvassa lähdössä kiireesti syöjän suuhun! Kirjassa eläimillä on meneillään rattoisa yövierailu. Eläimet kertovat erilaisista peloistaan, paitsi runoileva jänis, joka ei pelkää mitään. No kuten arvata saattaa löytyy ehkä lopulta kuitenkin jotakin, jota hänkin pelkää. Kaikista tilanteista kuitenkin selvitään yhteistyössä ja lopussa syödään yhdessä päärynää:  "- Ei mitään hätää, Hiiri sanoo ja antaa jokaiselle palan päärynää.  - Kyllä me selviämme, olemme yhdessä!"

Kirja päättyy vähän jännittävästi. Vähän epätyypillisesti lastenkirjalle tilanne jää lopussa hiukan auki. Mutta jätetään se nyt vielä salaisuudeksi, millaisessa tilanteessa eläimet tarkalleen ollen lopussa ovat.   Lapset tarttuivat mielellään haasteeseen keksiä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja tällainenkin lukeminen ja itse keksiminen on välillä kivaa. Kirja ei myöskään jää liian pelottavasti kesken, meillä ainakin lapset loivat mielessään  heti tarinalle onnellisen lopun.


Suosittelen kirjaa ensisijaisesti vielä vähän pienemmille kuulijoille ja katselijoille kuin omani, joista pienempikin lähestyy jo neljää vuotta. Olemme lukeneet Etana Editionsin kirjoja aikaisemminkin, vaikka blogiin en ole tainnut niistä kirjoittaa. Heillä on aika monta mainiota kirjaa, joihin kannattaa tutustua. Meillä erityisen suosittu on ollut   Reka Kiralyn kirjoittama pieni  kuvakirja Yksi vielä. Tuo tarina on mahtava ja hulvaton: Autio talo kutsuu luokseen yhä uusia eläinasukkaita, kunnes ei enää kestä vaan repeää liitoksistaan. Näin kirjoitettuna tuon kirjan juoni kuulostaa ihan hullulta, jopa ehkä vähän pelottavalta, mutta luku- ja kuvakokemuksena kirja on hullunhauska ja sen nyrjähtänyt huumori kiinnosti meillä nuorempaa lasta aivan tavattomasti noin parivuotiaana ja vielä sen jälkeenkin. Myös minä ja vanhempi lapsi nauroimme monet kerrat kirjan loppuhuipennukselle.

Pieni suuri tarina ystävyydestä on saatu pyynnöstäni kustantajalta. Arvon meidän lukemamme kirjan Bloggerissa tätä postausta 10.6 klo 22 kommentoineiden kesken. Purevatko teillä naivistiset, ehkä vähän retrotkin eläinkuvitukset ja pieni hassuttelu?  Millaisista eläinkirjoista te tai lapsenne (tai muut läheiset lapset) pitävät? Ensi viikolla 7.6 klo 16-18 on tulossa myös tämän kirjan julkistamistilaisuus Nide-kirjakaupassa.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Kesäseikkailuja (osin aika talvisissa tunnelmissa) lasten kanssa Helsingissä



Yhtäkkiä onkin kesäkuu! Loppukevät sujui aika tiiviisti opiskellessa ja suunnittelemani blogijutut ovat vähän rästissä esimerkiksi kesäjuttujen osalta. Kesäinen Helsinki tarjoaa taas paljon mielenkiintoisia tapahtumia ja käyntikohteita. Kirjoitan nyt muutamasta ilmaisesta kohteesta, jotka mielestäni ansaitsevat tulla mainituiksi myös lapsiperheiden vierailukohteina. Nämä eivät ole sellaisia, joissa ainakaan itselläni kuluisi aikaa aamusta iltaan mutta ne tarjoavat mukavan piipahduskohteen pienelle vierailulle. Tämä on samalla aikamatka meidän vanhoihin kuviin ja muistoihin sillä viimeisistä vierailuista on jo vierähtänyt aikaa. Museoreissujen kuvia katsoessa tulee mieleen, miten jo itsenäinen koululainen onkin ollut pieni ihana nöppänä.






Työväenasuntomuseo sijaitsee lähelle Linnanmäkeä. Kävimme museolla esikoisen ollessa kolmevuotias. Hän kommentoi käynnin lopussa:  "Tullaan tänne joka päivä uudelleen!" Tämä lausahdus tuleekin itselleni aina mieleen kun näen jonkun julkaisun koskien Työväenasuntomuseota. Tästä vierailusta on sitten vierähtänytkin aikamoinen tovi ja tänä kesänä aion todella mennä uudestaan tuolla museolla käymään. Museossa liikutaan aina oppaan kanssa ja kannattaa huomioida, että yli viiden hengen seurueiden pitää sopia käynnistä etukäteen. Meidän vierailumme aikaan museolla  oli rauhallista ja pääsimmekin lapsen kanssa omalla kierrokselle oppaan kanssa. Kierrosta siis vähän sovellettiin lapselle sopivaksi ja se oli vähän tavallista lyhyempi. En muista kierroksesta kovin paljon. Muistan, miten keskustelimme oppaan kanssa Mikki Hiiri mukista ja siitä, mistä asti niitä on ollut Suomessa, kellari oli lapsesta vähän jännittävä ja se kiehtoi häntä. Suurimmaksi osaksi museossa katseltiin mutta lopussa oli mahdollisuus myös leikkiin. Kaunis kesäinen päivä ja iloinen ystävällinen opas varmasti vaikuttivat meidän museokokemukseemme positiivisesti tuoden lapselle juuri sen fiiliksen, että hän voisi vaikka joka päivä palata leikkimään museolle.


 
Ruiskumestarin talo, Helsingin vanhin paikallaan oleva puutalo, on ollut pitkään suljettuna ja aukeaa yleisölle taas 9.6. Siellä pääsee kurkistamaan porvarillisempaa asumisen historiaa. 11.6 museolla vietetään avajaispäivää kello 12-15 muun muassa sirkustaiteen ja posetiivimusiikin tahtiin. Ruiskumestarin talosta olen näköjään näpsinyt kuvia vain talvisella vierailulla, jolloin siellä juhlistettiin joulun tunnelmaa, vaikka siellä olen käynyt joskus kesäaikaankin. Joten täältä pesee nyt sitten jouluisia lumikuvia! Kuvitelkaa paikka kesäiseen asuun. Tosin eihän sitä voi Suomen kesistäkään aina ihan varmuutta lumettomuuden osalta vannoa.











Ruiskumestarin talossa oli pieniä viehättäviä yksityiskohtia ja ulkona suloisia puueläimiä, ovatkohan ne vielä siellä? No tänä kesänä pitää mennä katsomaan ja käydä samalla reissulla lasten kanssa vaikka lähistöllä olevassa Muumikahvilassa, jota olen aiemmin käynyt itsekseni testaamassa.



Ratikkamuseo on kohde, josta lapseni ovat pitäneet paljon. Se on pieni museo, jonka ratikat on kierretty nopeasti mutta tuolla lapset kyllä voivat saada myös pitkänkin ajan kulumaan uppoutuessaan videoihin tai ratikkaleikkeihin. Ratikkamuseosta olen kirjoittanut aiemmin täällä.


Vinkkailen Pienten taikapiirin Facebookissa kiinnostavia tapahtumavinkkejä kesälle, joten kannattaa seurata myös sitä jos mietit, että milloinkin voisi tehdä.



keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Leikkikirja kaunottaresta ja hirviöstä

Timothy Knapman (teksti) & Christopher Flint (kuvitus), Satu Karhu (suomennos): Kaunotar ja hirviö (2017) Helsinki: Otava.


Kirjat, joissa tulee mukana puuhaa lapsille, ovat  yleensä lapsien mielestä innostavia. Meillä yksi tämän vuoden menestyksistä on ollut Kaunotar ja hirviö -kirja, jossa on mukana vahvaa pahvia oleva linna. Linna oli helppo koota. Seitsemänvuotias oli siinä tosi näppärä ja laittoi linnan leikkikuntoon nopeasti. Lapset ovat leikkineet linnalla ja kommentoineet sitä kovasti. He ovat antaneet siitä myös kehitysehdotuksia. Lattiatilaa pitäisi olla enemmän ja talon tulisi olla vielä vahvempaa materiaalia. Materiaalivalinnasta rohkenen olla eri mieltä, en ainakaan itse haluaisi talon olevan oikea nukkekoti, vaan pieneen tilaan taitettava versio sopii kyllä meidän kotiimme paremmin. Myös henkilöhahmoja lapseni ovat kaivanneet enemmän, esimerkiksi hirviöstä olisi ollut mieleistä saada myös prinssiversio leikkeihin. Haarniskatyyppi, jota ei kirjasta löydy,  sen sijaan sai kehuja ja on ollut leikeissä monikäyttöinen. 



Lastenkirjapino -blogissa tätä kirjaa on pohdiskeltu aika lailla samanlaisilla mietteillä kuin mitä itselläni on kirjasta. Meille ei kuitenkaan koskaan ole lapsilla ollut mitään varsinaista prinsessa ja prinssi-innostusta ja lapseni eivät linnalla ole leikkineet niinkään kirjan tapahtumia, vaan ihan omia seikkailujaan. Kaunottaren ja hirviön tarinassa hämmentää naisen uhraaminen ja uhrautuvuus ja lähes jokaisessa prinsessasadussa toistuva puolison löytäminen elämän päämääränä. Tässä tarinassa on asia kuitenkin käännetty niin, että Kaunotar odottaakin seikkailua lähtiessään linnaan. Koti-ikävästä huolimatta on elo linnassa alusta asti todella mieleistä. Yhdessä luetaan kirjoja ja tanssitaan, elämä on mukavaa prinsessaelämää. Mitenkään kovin radikaalisti satua ei ole kuitenkaan muutettu, pikemminkin yksinkertaistettu. Itse innostuisin radikaalimmastakin tuulettamisesta. Myös siltä osin, ettei toisen aina tarvitse olla komea tai kaunis, jotta rakkaus voisi  toteutua.



Lapsiini, erityisesti kolmevuotiaaseen, tämä kirja on vedonnut ja hän on pitänyt siitä paljon. Siinä mielessä tällainen uusi tulkinta ja kuvitus klassikkosadusta on paikallaan. Vaikka suhtaudunkin moneen klassikkosatuun ristiriitaisesti, niin silti ajattelen, että haluan lasteni niihin tutustuvan. Monesti kirjat, joihin on esimerkiksi kerätty useita klassisia satuja ja tehty kauniit kuvitukset vetoavat minuun, mutta lapsistani varsinkaan valikoivampi satujen kuulija, ei niitä halua kuulla.  Tämän kirjan kuvitus vaikuttaa omasta mielestäni turhan paljon tietokoneella piirretyltä. Esimerkiksi kohdassa, jossa kuvattiin Kaunottaren isää tärisemässä hirviön edessä kuluneine kenkineen, minua suorastaan huvitti, kun kuvitus ei mitenkään tuo esille sitä, että kengät olisivat kuluneet. Kolmevuotiasta sen sijaan kuvitus kiinnostaa kovasti. Yksinkertaiset, värikkäät kuvat tarjoavat iloa hänen silmilleen ja esimerkiksi vihaisen näköinen hirviö on lapsesta aika vaikuttava ilmestys.



Ristiriitaisista fiiliksistäni huolimatta arvelen, että Kaunotar ja hirviö  on varmasti mainio lahjaidea monille lapsille ja kirja sopii mainiosti luettavaksi (ja linna leikittäväksi) jos haluaa tutustuttaa lapsia klassikkosatujen maailmaan. Ja ainahan voi leikkiä ja halutessaan lukeakin myös vastakarvaan.

Kirja on saatu pyynnöstäni kustantajalta.



perjantai 26. toukokuuta 2017

Soiva kansanlaulukirja tarjoaa musiikin iloa!

Soiva kansanlaulukirja koko perheelle (2017) Maija Karhinen-Ilo & Leena Järvenpää & Katriina Heilala (toimittaneet) Päivi Arenius (kuvitus) ja Freija-yhtye (sovitukset ja säestys)  Helsinki: Tammi.

Ajattelin etukäteen, että Soiva kansanlaulukirja on varmasti ihan mahtava pakkaus. Ja juuri sellainen se on! Meillä on useita soivia kirjoja ennestään ja ne ovat saavuttaneet ison suosion. Meillä on tämän kirjan parissa  vietetty monia hauskoja ja hassujakin hetkiä. Kirjan idea on yksinkertainen. Nappeja painelemalla löytää toivomansa säestyksen jonka voi kuunnella ja jonka tahtiin voi laulella. Kirjan sivuilta löytyvät nuotit, sanat ja houkutteleva kuvitus. Ja tässä kirjassa säestys on hyvä. Sen takaa Freija-yhtyeen ammattitaito. Joihinkin lauluihin löytyy myös leikkiohjeita. Kun kirja oli tullut meille postitse, lehteilin ja laulelin innoissani. Ekaluokkalainen nauroi kaverinsa kanssa kun hoilottelin kirjan Alkuvirttä 

Ruvetkasme, rohjetkasme
Ruvetkasme, rohjetkasme, kauniissa joukos
älkäs ääntämme hävetkö, kauniissa joukos
vaikk' on lapset laulamassa, kauniissa joukos
pikkuiset pirisemässä, kauniissa joukos
heikot virttä heittämässä, kauniissa joukos



Moni muukin laulu kirjassa naurattaa. Kirjassa on monta mukavaa eläinlaulua, erityisesti viehättäviä tai hauskoja lintulauluja kuten Hetkun ketkun (Musta ja valkea kana) ja Pikkulintu riemuissaan. Tietenkin kirjasta löytyy myös perinteisiä ja herkkiäkin rakkauslauluja, kuten Kalliolle kukkulalle ja Tammerkosken sillalla. Erityisesti lapsia on naurattanut laulu Minun kultani kaunis on. Se on muuten aika vetävä kipale, mutta kiusaamisen rajamailla siinä kyllä liikutaan ja se on ehkä siksi hiukan hämmentävä laulu aikuiselle kuulijalle. Omille lapsilleni monet laulut ovat sopivasti vieraita, joistakin lauluista on jopa ekaluokkalainen sanonut, ettei ymmärrä niiden sanoja. Kansanmusiikkiin tutustuminen onkin parhaimmillaan tutustumista rikkaaseen kulttuuriperintöön ja  vähän vanhempiin ilmaisumuotoihin. Päivi Areniuksen kuvitus on värikäs, iloinen ja lapsenmielinen.



Näitä soivia kirjoja voi käyttää monin tavoin myös muuten kuin yhteisiin musiikkihetkiin. Olen monesti kuullut, että taaperoperheissä tällainen kirja antaa vanhemmalle mahdollisuuden esimerkiksi rauhalliseen kahvitteluhetkeen tai mahdollistaa jonkin välttämättömän kotityön tekemisen, johon ei lasta pysty ottamaan mukaan. Moni taapero nimittäin touhuaa itsekseen kirjan kanssa pitkiä aikoja todella mieluusti. Kun meille tuli ensimmäinen soiva kirja, jouluaiheinen, pienin perheenjäsen soitti monta kuukautta (pitkälle uuden vuoden puolelle...) aika usein lähes vain ja ainoastaan yhtä tiettyä laulua. Kirjaa ei hänestä saanut avata ollenkaan eikä varsinkaan minun alkaa raakkua näitä laulunsanoja hienon säestyksen päälle. No hän ei yleensäkään ole ollut niin innostunut kuuntelemaan äidin lauluja kuin vanhempi lapsi... Yhden säestyksen jatkuva soittaminen meinasi jo olla vähän rasittavaa ja kirja "katosikin" toimestani jossain vaiheessa löytyäkseen sitten seuraavan joulun alla uudelleen.  

Myös aikuiset vieraat ovat meillä innostuneet sarjan kirjoista. Kirjaa katsellessa ja ääniraitaa kuunnellessa voi vaikka muistella kouluaikoja. Ainakin omassa koulussani laulettiin vielä 1990-luvulla paljonkin näitä lauluja kuten Asikkalan puiset rattaat ja Kotimaani ompi Suomi. Rehellisyyden nimissä olen itse ehkä vielä enemmän innostunut tästä kirjasta kuin lapset vaikka heillekin se on ollut mieleinen. Ajattelen, että se on ehdottomasti yksi hyvän lastenkirjan  tai -levyn tunnusmerkki, että aikuinen jaksaa kiinnostua myös. Uskaltaisin veikata, että tämä kirja olisi varmasti hyvä hankinta myös  monien isovanhempien ja lasten yhteisiin hetkiin. Kolmevuotias on myös kertonut, että hänen päiväkodissaan soivia kirjoja käytetään mieleisissä musiikkihetkissä.

Kiekkumaralla. Kansanlauluja lapsille (2007) Leena Järvenpää ja Maija Karhinen-Ilo (toimittaneet), Marjo Nygård-Niemistö (kuvitus), Freija-yhtye (sovitukset). Helsinki: Tammi. Kirja sisältää cd:n.


Tässä yhteydessä on ihan pakko mainostaa myös vanhaa lastenkirjaa nimeltään Kiekkumaralla. Kansanlauluja lapsille. Kirjaa ja levyä ei ole ilmeisesti enää saatavissa, mutta sellaisen voi toki löytää hyvällä onnella esimerkiksi kirjastosta tai kirpputorilta. Tähän kirjaan on koottu omasta mielestäni ehkä vielä vetävämmät suosikit kuin Soivaan kansanlaulukirjaan. Pisteitä siitä, että kirjoissa on eri laulut, vaikka tekijät ovat pitkälle samat. Olonkolos taitaa olla ainut laulu, joka löytyy kummastakin kirjasta. Lauloin Kiekkumaralla kirjan lauluja todella paljon silloin kun esikoiseni oli pieni ja levykin soi meillä ahkerasti. Kirjasta ja levyltä löytyvät sellaiset suorastaan pienet menevät tarinat kuin Kettu ja korppi, Kiekkumaralla ja Oli ennen onnimanni mutta toisaalta siinä on myös herkkiä hellyttelylauluja, kuten Sano sano tai kaihoisa Jos voisin laulaa. Kirjassa oleva Soua sorsa, lieku lintu on mielestäni ehkä kaunein kehtolaulu, minkä tiedän, ja esikoinen nukahtikin usein tämän laulun tahtiin. 



Soiva kansanlaulukirja on saatu pyynnöstäni kustantajalta. Mielenkiintoinen arvio kirjasta löytyy Tänään on kaunis päivä -blogista.

Freija muuten esiintyy kaupunkitansseissa Helsinki-päivänä 12.6 Annantalon Helsinki-päivässä. Facebookissa jakelen myös muita vinkkejä Helsinki-päivään ja muutenkin tietenkin tapahtumavinkkejä kesää varten, erityisesti lapsiperheiden näkökulmasta katsottuna.