maanantai 24. huhtikuuta 2017

Nukketeatteri Ofelian Reetu ja Lola hurmaa kauneudella ja herkkyydellä


Kuva: Jore Puusa

Esityksen alussa Anne Lihavainen pyytää yleisöä kutsumaan teatterin taikaa laskemalla kolmeen ja puhaltamalla. Lapset (ja tietenkin myös aikuiset) puhalsivat todella hyvin koska Nukketeatteri Ofelian Reetu ja  Lola on ihana esitys! Esityksessä Käpykylässä asuvat hiiri Adalmiina hiiri ja villisika Valtteri  toteavat, että Käpykylä on saamassa uusia asukkaita. Adalmiina huomaa matkalaukun, jonka sisällä on joku ja Valtteri lukee lehdestä uusista asukkaista. Käärmeistä! Ensin Adalmiinaa ja Valtteria huvittaa ajatus olennoista, joilla ei ole jalkoja. Mutta luettuaan, että käärmeet syövä hiiriä, he ovat tietenkin kauhusta kankeina. Kaiken lisäksi, käärmeet voivat kuulemma kasvaa kymmenmetrisiksi! Valtteri, "vahva kuin muuri", päättää puuttua peliin ja häätää käärmeet. Käärmeille, Reetulle ja Lolallekin tulee keskenään riitaa. Lola on rohkea ja innokas tutustumaan uuteen ympäristöön. Reetua taas jännittää ja mietityttää pidetäänkö Käpykylässä käärmeistä.

Vieraan pelko ja toisaalta outoon tutustuminen on kantavana teemana esityksessä. Lavastus esityksessä on oivaltava ja kierrätyshenkinen. Vyyhdinpuista on tehty puita. Sanomalehdestä on tehty lintu, joka toimii välillä myös Käpykylän sanomina ja sitten taas lintuna. Musiikki esityksessä on kaunista ja rauhallista mutta villisian kanssa Lihavainen taipuu myös oivaan räppiin.  Esitys on monipuolinen ja siinä hyödynnetään  varjoteatteria. Silta, jolla sika ja Lola käärme mittelöivät innoitti kolmevuotiaan kysymään voisiko hän mennä myös kävelemään sillalle. Lihavaisen tekemät teatterinuket ovat upeita ja Lihavainen saa ne elämään käsissään. Hiiri vaikuttaa tutisevan ja eläinten kohtaamisiin on luotu jännitteitä. Valppaan näköiset käärmeet ovat myös sopivasti jännittäviä ja kun katsoo hiiren ja käärmeen kohtaamisia miettii, että, miten tässä käy. Onneksi nämä käärmeet eivät ole kuulleetkaan hiiristä, eivätkä hiiret siis kuulu niiden ruokalistalle. Nälkäisille käärmepakolaisille löytyy muuta syötävää ja kaikki on Käpykylässä hyvin.

En keksi juuri huomautettavaa esityksestä. Myrsky oli vähän pehmeä versio itsestään. Enemmänkin synkkyyttä ja rätinää olisi myrsky voinut tuoda tullessaan. Toisaalta miedosta ja herkästä myrskystä eivät pienimmätkään katsojat pelästy. Näyttelijänä Lihavainen tekee vahvan ja herkän roolisuorituksen Nina-Maria Häggblomin käsikirjoittamassa ja Salla Leinon ohjaamassa esityksessä.


Kannattaa katsoa alla oleva esityksen traileri! Siitä saa hyvän kuvan esityksen vaikuttavuudesta ja kauniista musiikista. Siellä näkyvät myös esityksen kimaltelevat nimihenkilöt ja Reetu ja Lola ja myös villisika Valtteri vilahtaa näissä kuvissa. Lisäksi taustalla soi esityksestä tuttu laulu, joka on kaunis ja herkkä kuin mikä. Kurkistamaan siis:




Me näimme tämän Nukketeatteri Ofelian esityksen Nukketeatteri Sampossa viikonloppuna. Esitys Reetu och Lola on vielä mahdollista nähdä Sampossa ruotsinkielisenä tällä viikolla. Ruotsinkielisen esityksen näyttelijänä on Johanna af Schultén  ja se esitetään keskiviikkona ja torstaina 26 ja 27.4 klo 10. Kannattaa myös muistaa, että tämä ihana esitys kiertää tilauksesta muutenkin!

Kuva: Jore Puusa

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Model Expo: Legoja, pelejä, kirjoja ja museovinkki


Varsin iso osa ajasta meidän perjantaisella messuvierailulla meni Model Expossa. Kirjoitinkin jo aiempaan Lapsimessupostaukseeni, että lasteni suurimmat suosikit löytyivät nimenomaan Model Exposta. Siellä on paljon katsottavaa ja olisi paljon myös ostettavaa. Omasta mielestäni Palikkatakomolla on vuodesta toiseen todella hienot rakennelmat messuilla. Niitä on ilo katsoa. Myös Palikkatakomoa esittelemässä olevat ihmiset olivat todella ystävällisiä ja kertoivat toiminnastaan. Tutustutaan varmasti joskus rauhassa ajan kanssa seitsemänvuotiaan kanssa heidän nettisivuihinsa. Sieltä varmasti löytyy paljon kiinnostavaa koska lapseni on innostunut esimerkiksi tekemään pieniä legoanimaatioita.





Lasten mielestä kaikkein paras piste koko meidän messukäynnin aikana oli, itselleni ehkä hiukan yllättäen, Puolenkuun pelien alue. Siellä pääsi itse maalaamaan ukkelin ja kokeilemaan erilaisia pelejä. Lapsiani kiinnosti valtavasti nimenomaan nämä örkit ja niillä leikkiminen ja pelaaminen. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja minäkin käytin tilaisuuden hyväkseni ja tiedustelin meille sopivaa lautapeliä heiltä. Meillä on paljon pelejä pienille mutta vanhemman lapsen mielestä ne alkavat olla vähän lapsellisia. Ostin Carcassonnen. Saa nähdä pääseekö peli meillä suosioon. Itse en ole näitä uudempia (tai tuokin on jo vuodelta 2004 eli ei enää edes ihan uusi) lautapelejä pelannut mutta niitä on kiva kokeilla. Lapsille toivoisin niiden toimivan vaihtoehtona padilla pelailulle.


Myös Model Exposta löytyy kirjoja. Kustantaja Laaksosen puodista löytyy esimerkiksi kivoja pieniä kirjoja lapsille erilaisista kulkuneuvoista. Meillä niistä on tykätty.


Tähän yhteyteen myös pieni museoaiheinen mainos. Suomen ilmailumuseossa vietetään perhepäivää 13.5. Samana päivänä vietetään myös Ilmailumuseon yötä. Ilmailumuseon yön tapahtumat on tarkoitettu yli kymmenvuotiaille eli niihin ei voi ihan pienten lasten kanssa osallistua mutta nekin voivat kiinnostaa isompia lapsia. Omat lapseni ovat pitäneet tuosta Vantaalla sijaitsevasta museosta, jossa kannattaa vierailla lasten kanssa, vaikkei mitään erityisiä tapahtumapäiviä olisikaan. Ilmailumuseon aluekin löytyy Model Exposta.

Hauskoja messuja niille, jotka vielä tänään sinne menevät!

Meidän tärpit Lapsimessuilla 2017




Meillä oli perjantaina aika hektinen päivä messuilla. Kiirehdin Lapsimessuille aamulla kolmivuotiaan kanssa niin, että ehdimme nähdä Teatteri Hevosenkengän Lohikäärme ja 7 prinsessaa esityksen. Puoleksi päiväksi kiirehdimme hakemaan koululaisen koulusta ja sitten lähdimme kolmestaan messuille, joista poistuimme vasta vähän ennen sulkemisaikaa. Itselleni Lapsimessut ovat aina olleet enemmän sellainen lapsille hauskoja juttuja ja puuhaa kuin itselleni jotakin juttu. Vaikka olen kyllä myös ottanut lapset mukaan heistä tylsemmille kojuille ja tehnyt haluamani ostokset. Sinä vuonna kun vanhempi lapsi oli sairaana ja minulla oli mukana vain vauva, joka nukkui suuren osan messupäivästä olin ihan kummissani messuilla. Kieltämättä myös nautin siitä, että sain rauhassa tutustua, mihin halusin. Sen  verran paljon ehdittiin tänä vuonna tuona yhtenä pitkänä päivänä, että päätin, että vaikka mukavaa olikin, niin toisena päivänä ei messuille tänä vuonna mennä, toisin kuin olin alunperin ajatellut.

Minulla oli etukäteen tosiaan erityisesti mielessä, että mennään esityksistä katsomaan Teatteri Hevosenkengän esitys. Teatteri Hevosenkä on niin ammattitaitoinen teatteri, ettei heidän esityksiinsä tarvitse pettyä. Lohikäärme ja 7 prinsessaa on Antero Niemisen esittämä hauska kertomus lohikäärmeestä, joka on perinyt vankina olevat prinsessat. Rauhaa rakastava lohikäärme kuitenkin mielellään luopuisi vaativista prinsessoista. Tätä hän  ei  voi tehdä koska perinteet velvoittavat. Ruusunen on helppo tapaus koska hän vain nukkuu, tosin kuorsaa äänekkäästi mutta muilla on sitten toinen toistaan haastavampia vaatimuksia. Yhdeltä puuttuu toinen kenkä mutta yksikään tarjotuista vaihtoehdoista ei kelpaa ja toisen tukan harjaaminen ei pääty koskaan. Paikalle kiitää lopulta myös prinssi, jonka tehtävänä  tietenkin olisi taisteleminen lohikäärmeen kanssa. Onneksi myös muunlaisia neuvottelutapoja löytyi!

Teatteri on hauska aikuisellekin. Vähän kuitenkin mietityttää kun jokainen prinsessa omalla vuorollaan itkeskelee, ettei prinssi huoli häntä, jos hän on tällainen ja tällainen. Ensinnä tuntuu, että heillä voisi olla muitakin tavoitteita kuin prinssi ja omana itsenä oleminenkin olisi tärkeä arvo. Toisaalta pidin siitä, että Maija Poskiparran nuket eivät edusta perinteisiä kauneuskäsityksiä vaan prinsessajoukko on aika hulvaton. Ja sama pätee myös prinssiin! Messukeskuksessa esitykseen on myös vähän vaikeampi keskittyä kuin tavallisesti teatterissa eikä tila ole tietenkään niin intiimi kuin teatteriesityksissä yleensä. Kolmevuotias hihkui vieressäni välillä: "Katso tuonne menee tuollainen!" Lavan vieressä olevaan varmaankin henkilökunnan taukotilaan nimittäin meni myös joku dinosaurus tai vastaavaa. En saanut selville, mikä tai kuka tämä otus oli, vaikka näinkin hänet vielä myöhemmin tungoksessa ja lapsi puhui pitkin päivää piikikkäästä otuksesta. Tällaisia pieniä hauskoja häiriötekijöitä siis ainakin esiintyy kesken esitysten. Kolmevuotiaan arvio tästä esityksestä oli, että se oli hyvä mutta liian pitkä. Arvion loppupuoli uskoakseni johtuu lähinnä tilasta. On kuitenkin todella hienoa, että Teatteri Hevosenkä ja Lelumuseo Hevosenkä ovat vuodesta toiseen mukana messuilla esittelemässä toimintaansa. Jos menette vielä tänään sunnuntaina messuille  niin esitys on Vekarat-lavalla klo 11. Itse menisin mieluummin istumaan ihan lavan eteen kuin kauempana olevaan katsomoon, jossa me istuimme. Näin ehkä esityksen taikaan pääsisi  paremmin mukaan.

Kuva: Miska Reimaluoto


Vekarat-lavalla olisi paljon muutakin mielenkiintoista ohjelmaa, kuten Mimmit ja Ruffle Army -jättisaippuakuplaryhmä. Me kuitenkin lähinnä kiirehdimme kojulta kojulle lasten ja välillä minunkin toiveideni mukaan. Lapset tykkäsivät alueella erityisesi Pajulahden alueesta, jolla pääsi itse puuhailemaan. Vähän vastaava alue on myös Suomen Työväen Urheiluliitolla. Viime vuonna lapset viihtyivät heidän alueellaan pitkään ja hartaasti mutta tänä vuonna, tuo piste jäi meillä välistä. Myös Pii Poon legot kiinnostivat lapsia.




Messuilla oli mukana myös Kotkan-Haminan seutu. Heidän pisteensä yhteydessä oli esillä myös kirja- ja levyuutuus Hilla ja Liisi. Kirjoitin tästä hienosta kokonaisuudesta juuri ja postaus löytyy täältä. Itsestäni on mukavaa, että esimerkiksi Varhaisiän musiikinopettajat ovat messuilla mukana vaikken tänä vuonna saanutkaan lapsia soittelemaan heidän kivalle kojulleen. Pienten taapertajien kanssa koju on kuitenkin ihana paikka ja tietenkin kiinnostaa varmasti isompiakin soittamisesta innostuneita. Heidän kojunsa yhteydessä on myös iki-ihanan Maria Baric Companyn Voimauttavan taiteen äärellä piste. Heillä on Salaisuuksien sateenvarjo-levyä myynnissä 15 euron messutarjoushintaan. Itse ostin levyn lahjavarastoon. Olen kirjoittanut aiemmin levystä ja myös heidän konsertistaan ja teksti löytyy täältä.

Stadin ammattiopiston pisteen järjestämä murokeksipaja oli myös mukava. Tällainen puuha on hyvä idea myös esimerkiksi lasten synttäreille tai johonkin muuhun tapahtumaan. Kullekin lapselle yksi keksi, jonka sai koristella sokerikuorutteella ja nonparelleilla ja tämän jälkeen heillä oli mehukestit keksin ja kaurajogurtin kera. Kiitän opiskelijoita myös lämpimästi joustavuudesta, sillä kolmevuotias ei halunnut jäädä pajaan yksin  (vaikka vanhempi lapsi oli mukana ja minä olisin ollut koko ajan aidan toisella puolella katselemassa) ja sain tulla lasten mukaan.  Hienoa oli myös, että heillä oli tarjolla lapsille Yosaa. Vaikka meillä syödään kalaa, kananmunia ja myös maitotuotteita on mielestäni aina ilahduttavaa kun kasvisvaihtoehtoja markkinoidaan isosti. 


Kirjoja meille tarttui mukaan kahden euron kojusta ja muitakin hyviä lukuideoita löytyi. Niistä ehkä vielä lisää myöhemmin blogissa. Sanottakoon vielä, että vaikka lapseni pitivät lapsimessuista, vielä enemmän he nauttivat Model Expon tarjonnasta.

Vappuinen salapoliisitarina lapsille + kirjan pika-arvonta



Noora Kunnas (teksti) ja Jenna Kunnas (kuvitus) Kaheli sakki ja mysteeri majatalossa. Helsinki: Otava.

Noora Kunnaksen kirjoittama ja Jenna Kunnaksen kuvittama Kaheli sakki ja mysteeri majatalossa on kolmas kirja sarjassa, joka kertoo Majatalo Perätuulesta asukkaineen. Meille tämä oli ensimmäinen sarjan kirjoista, jonka luimme. Tulemme varmasti kuitenkin tutustumaan seitsemänvuotiaan kanssa iltasatukirjoina myös sarjan aikaisempiin osiin. Kirja on omistettu Fransille, Herculelle, Janelle, Sherlockille, Paulille, Annelle, Leolle, Dickille ja Timille eli aikuinen on heti kartalla, mistä voisi olla kysymys. Ja lapsellekin jo kirjan nimi ja suorastaan ikoninen salapoliisihahmoksi pukeutunut koira antaa viitteitä kirjan sisällöstä. Dekkarien ystävänä luin tätä mielelläni seitsemänvuotiaalle. Kunnakset ovat mainioita kirjanikkareita. Laadun perusteella ei ole syytä epäillä, että tämä kirja olisi päässyt julkisuuteen tekijöiden tunnetun isän takia.

Majatalo Perätuuli on nukkekoti, jolla ei enää leikitä. Siellä asuu sekalainen seurakunta eläinhahmoja. Huonemaailmassa kotinsa ulkopuolella eläimet käyvät puuhailemassa ja seikkailemassa. Tässä kirjassa selvitellään monta pienempää ja yhtä isoa rikosta, murhaa! Majuri Kuugelbum tekee sotasuunnitelmia ja ajattelee johtavansa koko majatalon väkeä. Rikostutkinnankin hän on omimassa itselleen. Bertta Perätuuli on majatalon ensimmäinen asukas, jonka mukaan talo on saanut nimensä ja joka vastaa kirjan pieruhuumorista. Heikkki Niemisestä kutoutuu kirjan tarinassa omintakeinen salapoliisi Jukkapalmu. Hänen puolisonsa Kerttuli Kvartsinäkkäri-Nieminen on superkuntoilija. Hemppa on herkkä ja heikolla itsetunnolla varustettu norsu, joka haaveilee vappumunkeista. Haaveen tiellä ovat  kadonneet kattila ja reikäkauha. Hugo von Husmus on runoilija, jolle runous on vallankumous ja muu majatalon väki on  häntä itseään  alempiarvoisempi kuulijajoukko. Talon uusimmat asukkaat porsaskaksoset Pipana ja Papu ovat seikkailijoita ja jännityksen ystäviä ja he intoutuvatkin Heikin avustajiksi rikosaallon selvittelyssä. Majataloa kurittavan rikosaallon hurjin juttu on huonemaailman lattialla makaava kuorsaava ruumis. Ruumiin luota löytyy erilaisia mielenkiintoisia johtolankoja, joita Jukkapalmu ei tietenkään tunnista vapputarpeiksi. Epäillyiksi joutuvat sekä hovimestari että melkein kaikki majatalon asukkaat. Lopulta ruumis lähtee liikkeelle. Lukijaa naurattaa kun eläimet edelleen jatkavat rikostarinansa kehittelyä. Jos perheessä on myös pieniä kuulijoita niin voin vakuuttaa, että kirja sisältää enemmän huvittavia tilanteita kuin varsinaista jännitystä, niin ilmeistä on ruumiin elävyys pitkin tarinan matkaa.

Arvon tämän lukemamme kirjan teidän lukijoiden kesken niin, että jos posti  toimii kuten sen pitäisi, kirja ehtii perille vappulukemiseksi.  Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen huomiseen sunnuntaihin 23.4 klo 22 mennessä kertomalla vapputraditioistanne. Myös vappuisia tai miksei muuten vain keväisiä kirjallisuusvinkkejä otetaan ilolla vastaan. Koska minulle tuli  kiire kirjasta kirjoittamisen kanssa niin tämä on siis todellinen pika-arvonta. Toivottavasti joku ehtii osallistua!  Samaan aikaan toisessa postauksessa on arvonnassa myös Ronja Salmen kirjoittama kirja Onks noloo? Leirikoulussa. Näiden kirjojen kohderyhmäkin on melko sama, joten samalla voit halutessasi käydä kommentoimassa myös tuon kirjan arvontaan, jotta pääset siihenkin mukaan.

Kirja on saatu pyynnöstäni kustantajalta.


perjantai 21. huhtikuuta 2017

Hilla ja Liisi, peikkomusiikkia ja ihania kuvia!


Mari Kätkä, Ulla Piispanen, Tuomas Kesälä, Kymi Sinfonietta ja Sari Airola (kuvitus) Hilla ja Liisi. Kirja ja cd. Äänitteen ovat tuottaneet yhteistyössä Alba Records ja Kymi Sinfonietta. Helsinki: Teos.


Hieno kansi! Ihanat kuvat! Onpas juhlavaa, ajattelin heti, kun laitoin levyn soimaan. Ihan mahtavaa, että levyllä on soittamassa Kymi Sinfonietta. Ensimmäisessä lyhyessä laulussa, Hilla ja Liisi, peikkomaiset Hilla ja Liisi esitellään ja kerrotaan, että he seikkailevat yhdessä. Seuraavassa laulussa luetellaan listoina, mitä kaikkea pakataan matkalaukkuun kun seikkailuihin lähdetään. Listalla on esimerkiksi erilaisia vaatteita, rusinoita ja pikkuautoja. Kun on kaikki kasassa niin laukku suljetaan. Kansi kiinni laitetaan ja lukot lukitaan. Jos on liikaa tavaraa niin päälle istutaan ja lopuksi me laukun päällä vielä pompitaan. Tämän jälkeen mennään juhlatunnelmiin muun muassa pukeutumisen ja tanssin kautta. Omassa suosikissani Peikkokansantanssissa musiikki on kuin tiuhaa jalkojen vilinää. Leikitäänkö kummitusta -laulussa taas musiikki tuo jännittävää tunnelmaa, jota toisaalta laulun leikkisyys miellyttävällä pehmentää. Tässä laulussa kuuluu myös todella oivasti Kouvolan musiikkiluokkien lapsikuoron ääni.



Monen  laulun, tunnelma on villi ja iloinen. Joukkoon mahtuu kuitenkin myös herkkiä, rauhallisia ja henkistyneitä lauluja, esimerkiksi Iltalaulu, jossa lauletaan tähdenlennoista, toiveista ja tähden johdatuksesta. Mari Kätkä Hillana ja Ulla Piispanen Liisana laulavat tunteella ja huumorilla. Lapsen maailmaa arvostetaan, ystävyys ja mahtavat yhteiset puuhat leikkien parissa ovat monissa lauluissa aiheena. Tai sitten vaikka ruokailun opettelu, kuten laulussa Muistan Maistan Maun:

Hupsis vaan, mua naurattaa on mustikassa nenänpää. 
Siniseksi kaikki muuttuu, suu ja sormet, äiti suuttuu...
Nyt et koske minnekään, kipin kapin pesemään! 




Tässä samassa laulussa irtoaa vielä maitohammaskin ja rautahammaskin ehtii vielä puhjeta. Aikuisillekin levy antaa ehkä juuri tässä mielessä sanoitusten osalta. Hetkien ohikiitävyys tuntuu paljastuvan, sitä enemmän, mitä isommiksi lapset kasvavat. Sellainen pieni painovirhe tähän kirjaan on jäänyt, että kirjan takana Laulun nimi on tämä Muistan Maistan Maun ja aiemmin kirjassa taas Maistan Muistan Maun. Samanlainen kirjoitusmuodon horjunta esiintyy kirjassa myös Peikkokansan Tanssissa (olisiko se kuitenkin Peikkokansantanssi)?

Tämä on varmasti kaunein käsiini saamista lastenlaulukirjoista. Sari Airolan kuvitus on ihan todella mahtava.  Kuvitusjälki on yhtä aikaa vahvaa ja pehmeää. On hienoa, että kuvitukselle on annettu tilaa. Joka toinen aukeama on varattu kuvitukselle ja tietenkin myös sivuilla, joilla on laulunuotit sanoineen, on kuvituspalasia. Kuvista varmasti löytyy vaikka mitä tarinoita kerrottavaksi myös laulujen ulkopuolelta. Niissä seikkailevat paitsi Hilla ja Liisi myös erilaiset eläimet ja otukset. Värimaailma on taattua Airolaa, runsasta mutta joillakin aukeamilla Aurora luottaa lähes pelkästään sinisen sävyihin. Vihreä ja punainen ovat myös vahvasti esillä. On tosi mahtavaa, että näin hienoja levyjä ja kirjoja tehdään. Ja aivan ihanaa, että Teos on kustantanut tämän kirjan. Se on todellinen kulttuuriteko heiltä! Lisäpisteitä tämä kirja saa myös mielestäni aivan ihanasta tyttökulttuurin ymmärryksestä. Nämä pienet peikot ovat prinsessoita aivan omalla rennolla tyylillään. Vaikka eipä sillä, kirja sopii kyllä todella hyvin luettavaksi ja levy kuunneltavaksi myös poikien kanssa!


Kirja levyineen on saatu pyynnöstäni kustantajalta.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kirja noloista tilanteista ja niistä selviämisestä + arvonta

 Ronja Salmi (teksti] ja Jami Nurminen (kuvitus) 2017 Onks noloo? Leirikoulussa. Helsinki: Lasten Keskus.


Onks noloo? Leirikoulussa kirjan julkaiseminen olisi varmasti mennyt minulta ohi, jollei kustantajalta olisi lähetetty kirjaa ja kutsua julkaisutilaisuuteen Suomalaiseen kirjakauppaan. 7-vuotias oli löytänyt kirjan sohvalta, jonne olin jättänyt sen nopean vilkaisun jälkeen. Hän kertoi katselleensa kirjaa ja vähän lukeneensakin koska kirja vaikutti hauskalta. Kirjassa Petjalle sattuu hänestä noloja tilanteita. Jokaisen luvun nimi alkaakin Onks noloo... Ronja Salmi kuvasi, että hän on kirjassa halunnut tuoda esille tunteiden ruumiillisuutta. Julkaisutilanteessa hän kertoi omasta rohkeusrotsistaan, eli takista, jonka kuvittelee jännittävässä tilanteessa vetävänsä päällensä saadakseen siitä rohkeutta ja itsevarmuutta. Kuvittaja Jami Nurminen puolestaan korosti sitä, että hänelle kuvituksessa kasvot ja niiden tunteiden ilmentäminen ovat erityisen tärkeitä.

Salmi antaa vähättelemättä arvon lasten kokemuksille heitä jännittävistä ja nolostuttavista tilanteista. Ennen leirikoulun alkua nolottaa myydä keksejä. Isä puolestaan on nolo  pakatessaan Petjalle kaikkea mahdollista ja mahdotonta mukaan ja hötkyillessään muutenkin pojan leirikouluun menosta. Niin tai näin yhden nolon kommelluksen seurauksena isän pakkaamat ylimääräiset vaatteet tulevatkin tarpeeseen. Leirillä sitten sattuu ja tapahtuu muutenkin kaikenlaista.  Kirjan tekijät ovat kirjaa tehdessään ajatelleet ensi sijassa itse lukevia alakouluikäisiä, mikä on varmasti ihan perusteltua. Meillä tämä toimi kyllä mainiosti myös iltasatukirjana seitsemänvuotiaan kanssa. Kahdessa illassa kirja tuli luetuksi, ja nopeamminkin olisi mennyt jos meillä vain olisi ollut enemmän lukuaikaa.



Jami Nurmisen kuvitus on oivallista.  Tunteet niin näkyvät! Ja nuo hyttyset, joita kirjassa esiintyy useita, kirjan sisälehdistä alkaen, ne ovat ihan tosi mahtavia. Tuossa yllä esimerkiksi hyttynen on saanut mallinsa Petjan isästä.




Tärkeintä on, että noloista tilanteista selvitään. Vaikka kirja ei ihan rohkeusrotsin kaltaisia vinkkejä sisälläkään on se noloudestaan ja hauskuudestaan huolimatta kannustava. Vaikka Petjaa nolottaa esimerkiksi se, ettei hän osaa uida, päättyy tilanne, josta yllä oleva kuvakin on napattu lopulta hauskaan yhteiseen tekemiseen, jossa ei  kenenkään uimataitoa tarvitse miettiä. Ja kuten monessa muussakin kirjassa, tässäkin, ystävyys on lopulta se kaikkein tärkein juttu, vaikka siinä haasteita olisikin.

Arvon meillä luetun kirjan teidän lukijoiden kesken. Kommentoi 23.4 klo 22 mennessä jos haluat mukaan arvontaan. Kaksi arpaa saat jos tykkäät Pienten taikapiiristä Facebookissa. Tällaisessa tapauksessa ilmoitathan osallistuvasi kahdella arvalla. Lupasin lapselle, että kun leirikoulukirja lähtee meiltä,  hankin meille sarjan ensimmäisen osan, viime vuonna Kirjan ja ruusun päivänä jaetun Onks noloo? -kirjan, luettavaksi koska tämä toinen kirja saavutti niin kovan suosion. Onneksi vanhempaa kirjaa näyttää olevan esimerkiksi Huutonetissä tarjolla. Olen iloinen, että meille lähetettiin tämä kirja, sillä muuten olisi tämä lapsen mielestä huippukirja saattanut jäädä kokonaan lukematta.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Peikonhäntä -teatteria pannuilla ja kannuilla!

Kuva: Pertti Nisonen
Näimme viime viikonloppuna Tampereella kolmevuotiaan kanssa Nukketeatterikeskus Poijun esityksen Peikonhäntä.  Esityksen lavastuksessa on lähdetty liikkeelle yksinkertaisista keittiötarvikkeista. Niistä on, kuten kuvista näkyy, tehty todella sympaattisen näköisiä. Erityisesti peikon vieterijalat ovat aivan oivalliset! Nämä padat todella vaikuttivat  keskustelevan keskenään vetoavine silmineen ja nenineen. Tähän nukketeatterin taikaan oli kuitenkin varmasti iso osansa Elisa Salon vakuuttavalla esiintymisellä. Salo itse pukeutui möröksi, jonkinlaisen ilmeisesti siivilästä tehdyn silmät peittävän, päähineen avulla. Tämä oli ainakin yhdestä pienestä katsojasta hämärässä salissa ihan itkettävän jännittävää ja Salo saikin (onnistuneesti) vakuuttaa, ettei mörkö ole pelottava. Mörön, peikon ja prinsessan lisäksi huivitettu valkoinen kannu esiintyi oivallisena kummituksena.

Kaverukset mörkö, peikko ja kummitus leikkivät piilosta ja heillä on hauskaa. Peikon elämään tulee kuitenkin yllättäviä haasteita. Kaikkien ihailema prinsessa, joka ensin auttaa peikkoa, haluaa tupsutella peikonhännällä puuteria. Toiminta käy yhä hurjemmaksi kun hän haluaa myös hyppiä hännällä narua.  Peikon on vaikea kieltäytyä, vaikka sattuu ja omalle reviirille tunkeudutaan liiaksi. Sympaattisilla hahmoilla on siis erittäin tärkeä sanoma: "Ei on ei, vaikka se sanottaisiin kuinka hiljaa." Lisäksi teatteriesityksessä tulee esille myös ystävän puolustaminen. Hätääntynyttä ja surullista peikkoa puolustetaan ja hänelle opetetaan tätä ein sanomista. Myös prinsessan toimintaa ymmärretään vaikkei sitä hyväksytä. Esityksessä tuodaan esille se, että prinsessa tietää toimivansa väärin ja lopulta hän poistuu näyttämöltä anteeksipyynnön mutisten. Esitys pureutuu lapsentajuisesti oman reviirin tarpeeseen, kiusaamisen kiemuroihin ja oman tahdon esittämiseen. Suosittelen tätä Poijun tilausesitystä lämpimästi kolmevuotiaasta koululaisiin! Lapsesta erilaiset eieiei-laulut olivat esityksen huippukohtia, joista puheltiin ja niitä laulettiin vielä jälkikäteenkin. Tarina pohjautuu Sari Vennon kirjaan Peikonhäntä. Emme ole lukeneet sitä mutta tässä esityksessä aistin enemmänkin kiusaamisen kuin seksuaalisen hyväksikäytön teeman, jota Päivi Heikkilä-Halttunen käsittelee blogissaan Lastenkirjahyllyssä liittyen samaiseen kirjaan. Varmaa joka tapauksessa on, että omien rajojen tunnistaminen ja se, että yleinen ilmapiiri ei hyväksikäyttöä hyväksy eikä ummista siltä silmiään vaikuttaa kumpaankin.

Osallistuimme Tampereella siis Lielahden kirjaston järjestämään kaikille avoimeen ilmaiseen teatteriesitykseen. Kiitos taas kerran kirjastolaitokselle lastenkulttuurin tukemisesta!

Kuva: Pertti Nisonen