Ava ja oikukas trumpetti + kirjan arvonta


Anja Portin (teksti) ja Aino Maija Metsola (kuvitus)
 Ava ja oikukas trumpetti 2017 Helsinki: WSOY.


Saimme pyynnöstäni luettavaksi, Anja Portinin kirjoittaman ja Aino-Maija Metsolan kuvittaman, kirjan Ava ja oikukas trumpetti. Ava löytää isoäitinsä vanhasta trumpetista salaisen hänelle suunnatun viestin ja lähtee etsimään soittimesta ääntä ja itselleen kuulijaa. Ensin hän ei löydä ketään eikä trumpetistakaan kuulu ääntä vaikka tarkkaavainen lukija huomaakin, että muita onkin paikalla näkemässä ja kuulemassa. Lopulta hän tapaa pienen pojan ja koiran ja ääni trumpettiin löytyy. Kaikkien maailman kieliä soittavan trumpetin äänen kuultuaan kapellimestari etsii trumpetistin, keinolla millä tahansa, saadakseen tämän oivan äänen orkesteriinsa. 




Kirjassa on mielestäni surumielisiä sävyjä. Yksinäisyyden, näkymättömäksi ja kuulemattomaksi jääminen ja koettu erilaisuus tuovat näitä teemoja tekstiin. Tarinassa menestyksekäs paikka löytyy kaikille ja sävelet huumaavat kaikki koirasta lähtien. Tarina onkin ehkä lopulta kertomus yhteyden löytymisestä ihmisten välillä. Sanoja on vähän ja vaikka niillä onkin painoa niin kaunis ja kiinnostava kuvitus vie ja saakin viedä huomion. Teksti kulkee kuvan ehdoilla. Kuvituksessa näkyy maalauksellisuus. Ihastuin kuvituksen seuraamiseen. Metsolan tarkentuvat ja sumentuvat akvarellit antavat tarinalle syvyyttä. Tarinan hahmot ovat hiukan eriskummallisia, persoonallisia ja mielenkiintoisia sekä tekstin että kuvan tasolla. Musiikillisuus on tässä kirjassa vahvasti läsnä. Säveliä kuvataan romanttisin termein mutta myös sitä kautta, että ääni on ihan kaikkialla.




Kirjan kohderyhmäksi sopivat mielestäni monenikäiset lapset sen vähäsanaisuuden mutta toisaalta syvällisen tarinan vuoksi. Tämä kirja sopii myös yhdistettäväksi musiikkihetkiin. Kirja on saatu pyynnöstäni kustantajalta ja arvon tämän meillä luetun kirjan kaikkien tätä blogitekstiä, joko täällä blogissa tai Facebookissa, kommentoineiden kesken. Arvontaan voi osallistua 10.4 klo 22 mennessä. 


Kommentit

  1. Vaikuttaa kivalta kirjalta. Mukana arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Tätä olisi mukava lukea yhdessä kummipojan kanssa :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Veljenlapsille olisi mukava lukea tätä, he tykkäävät valtavasti kirjoista :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Oi tämä olisi ihana antaa lahjaksi siskonpojalle. <3 Tarina kuulostaa mielenkiintoiselta. Mukaan arvontaan. (piivoitto@gmail.com)

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Mukana arvonnassa. Vaikuttaa hyvältä kirjalta :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaaan!

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa. Tästä kirjasta innostuisivat varmasti kaikki lapset.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Ilolla mukana arvonnassa!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikille osallistuneille! Arvontapiposta nousseessa lappusessa luki Hiisukas. Laitan siis viestiä Hiisukas! Tosi kiva nimimerkki muuten :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti