Kirja noloista tilanteista ja niistä selviämisestä + arvonta

 Ronja Salmi (teksti] ja Jami Nurminen (kuvitus) 2017 Onks noloo? Leirikoulussa. Helsinki: Lasten Keskus.


Onks noloo? Leirikoulussa kirjan julkaiseminen olisi varmasti mennyt minulta ohi, jollei kustantajalta olisi lähetetty kirjaa ja kutsua julkaisutilaisuuteen Suomalaiseen kirjakauppaan. 7-vuotias oli löytänyt kirjan sohvalta, jonne olin jättänyt sen nopean vilkaisun jälkeen. Hän kertoi katselleensa kirjaa ja vähän lukeneensakin koska kirja vaikutti hauskalta. Kirjassa Petjalle sattuu hänestä noloja tilanteita. Jokaisen luvun nimi alkaakin Onks noloo... Ronja Salmi kuvasi, että hän on kirjassa halunnut tuoda esille tunteiden ruumiillisuutta. Julkaisutilanteessa hän kertoi omasta rohkeusrotsistaan, eli takista, jonka kuvittelee jännittävässä tilanteessa vetävänsä päällensä saadakseen siitä rohkeutta ja itsevarmuutta. Kuvittaja Jami Nurminen puolestaan korosti sitä, että hänelle kuvituksessa kasvot ja niiden tunteiden ilmentäminen ovat erityisen tärkeitä.

Salmi antaa vähättelemättä arvon lasten kokemuksille heitä jännittävistä ja nolostuttavista tilanteista. Ennen leirikoulun alkua nolottaa myydä keksejä. Isä puolestaan on nolo  pakatessaan Petjalle kaikkea mahdollista ja mahdotonta mukaan ja hötkyillessään muutenkin pojan leirikouluun menosta. Niin tai näin yhden nolon kommelluksen seurauksena isän pakkaamat ylimääräiset vaatteet tulevatkin tarpeeseen. Leirillä sitten sattuu ja tapahtuu muutenkin kaikenlaista.  Kirjan tekijät ovat kirjaa tehdessään ajatelleet ensi sijassa itse lukevia alakouluikäisiä, mikä on varmasti ihan perusteltua. Meillä tämä toimi kyllä mainiosti myös iltasatukirjana seitsemänvuotiaan kanssa. Kahdessa illassa kirja tuli luetuksi, ja nopeamminkin olisi mennyt jos meillä vain olisi ollut enemmän lukuaikaa.



Jami Nurmisen kuvitus on oivallista.  Tunteet niin näkyvät! Ja nuo hyttyset, joita kirjassa esiintyy useita, kirjan sisälehdistä alkaen, ne ovat ihan tosi mahtavia. Tuossa yllä esimerkiksi hyttynen on saanut mallinsa Petjan isästä.




Tärkeintä on, että noloista tilanteista selvitään. Vaikka kirja ei ihan rohkeusrotsin kaltaisia vinkkejä sisälläkään on se noloudestaan ja hauskuudestaan huolimatta kannustava. Vaikka Petjaa nolottaa esimerkiksi se, ettei hän osaa uida, päättyy tilanne, josta yllä oleva kuvakin on napattu lopulta hauskaan yhteiseen tekemiseen, jossa ei  kenenkään uimataitoa tarvitse miettiä. Ja kuten monessa muussakin kirjassa, tässäkin, ystävyys on lopulta se kaikkein tärkein juttu, vaikka siinä haasteita olisikin.

Arvon meillä luetun kirjan teidän lukijoiden kesken. Kommentoi 23.4 klo 22 mennessä jos haluat mukaan arvontaan. Kaksi arpaa saat jos tykkäät Pienten taikapiiristä Facebookissa. Tällaisessa tapauksessa ilmoitathan osallistuvasi kahdella arvalla. Lupasin lapselle, että kun leirikoulukirja lähtee meiltä,  hankin meille sarjan ensimmäisen osan, viime vuonna Kirjan ja ruusun päivänä jaetun Onks noloo? -kirjan, luettavaksi koska tämä toinen kirja saavutti niin kovan suosion. Onneksi vanhempaa kirjaa näyttää olevan esimerkiksi Huutonetissä tarjolla. Olen iloinen, että meille lähetettiin tämä kirja, sillä muuten olisi tämä lapsen mielestä huippukirja saattanut jäädä kokonaan lukematta.

Kommentit

  1. Mukana yhdellä arvalla :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Kiitos osallistumisesta ja onnea arvontaan!

    VastaaPoista
  3. Mukana kahdella arvalla. t. 7 v. Petjan äiti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta ja onnea arvontaan! Petja on hieno nimi, yksi omistakin suosikeistani! Itsestäni kirjat, joissa on oman lapsen nimi ovat ihania. Kuopuksen nimellä en ole löytänyt vielä mitään. Ostelen välillä myös lahjaksi kirjoja, jotka kertovat saajan nimisestä henkilöstä.

      Poista
  4. Mukana yhdellä arvalla! hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Mukana kahdella arvalla!
    Tämä kirja olisi loistava veljenpojalleni joka on nyt 8v ja myös hänen pikkusisaruksilleen :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 8-vuotias olisi varmasti juuri sopivaa kohderyhmää tälle kirjalle. Kiitos osallistumisesta ja onnea arvontaan!

      Poista
  6. Kahdella mukana!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kahdella arvalla mukana :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta ja onnea arvontaan!

      Poista
    2. Hei! Arpaonni suosi sinua Elise H. Laitan tänään viestin sinulle!

      Poista

Lähetä kommentti