Peukaloisen retkillä Kansallisteatterissa

Kuva:Roosa Kanerva




Suomessa ei varmasti  miljöön kannalta ole helppo löytää upeampaa paikkaa viedä pieni lapsi teatteriin kuin Suomen Kansallisteatterin lämpiön esitykset. Kokemus alkaa viimeistään Kansallisteatterin jyhkeillä (lapsen mielestä  liian tiukoilla ja raskailla) ovilla. Kokemuksen kauneus jatkuu kun lapset kutsutaan portaiden eteen matolle tule tähän kyltin lähelle odottamaan esityksen alkua.

Peukaloisen retket villihanhien seurassa alkaa niin, Juha Laukkanen tulee ja kertoo esityksestä. Hän esittelee  Pirjo Kivimäen valmistaman teatterinukke Nilsin, peukaloisen ja ottaa myös lapsiyleisön mukaan keskusteluun. Esityksen suunnittelussa on tilaa hyödynnetty taitavasti ja Nils poistuu kiinnostavalla tavalla ennen meitä muita, jotka lähdemme seikkailulle lämpiöön yläkertaan.


Kuva: Roosa Kanerva



Esitys on vain noin 25 minuutin mittainen, eli se sopii hyvin pienille teatterikävijöille. Tähän aikaan on saatu mahdutettua paljon ja tarkkaan harkittua. Rauhallista liitämistä, monta seikkailua, pieni kasvukertomus hyvyyteen. Tärkeät asiat jäävät sydämeen sekä peukaloiselle että yleisölle. Minua ilahdutti erityisen kaunis valaistus ja varjosuunnittelu. Ihanaa teatteria siis kaikkineen!

Paljon käytetty mutta ei kulunut tapa, jolla tarina sidottiin Selma Lagerlöfin kirjaan, oli mielestäni myös ihastuttava. Näin pienetkin lapset oppivat, etteivät teatteriesitykset vain tipahda jostakin vain perustuvat useimmiten kirjallisuuteen.


Kuva: Roosa Kanerva


Itseäni kuitenkin ärsytti se, että ruotsalainen Nils lähti seikkailemaan Suomeen. Mielestäni olisimme yhtä hyvin voineet seikkailla Ruotsissa kuten Nils, Martti ja villihanhet oikeasti seikkailivat. Jos satu on arabialainen, se on arabialainen tai jos se on ruotsalainen, niin sitten se on ruotsalainen, vaikka toki kaikki vaikutteet kiertävätkin jatkuvasti ympäri maailmaa. Ajankohtaisesti luonnonsuojelu on otettu osaksi esitystä ja tämä sopii hyvin myös alkuperäistarinan eläinsuojelun henkeen.

Peukaloisen retket villihanhien seurassa on  takuuvarma klassikko ajatellen ainakin oman sukupolveni vanhempia. Tunnussävel soi päässä takuuvarmasti ennen ja jälkeen teatterikokemuksen.  Suosittelen sekä pienille että isoille! Kannattaa antaa ajan pysähtyä hetkeksi ja nukketeatterin  lumossa se tapahtuu helposti.




Osallistuimme Peukaloisen retket villihanhien seurassa lehdistökatseluun lapseni kanssa. Kiitos Kansallisteatteri!

Peukaloisen retket villihanhien seurassa on mahdollista nähdä Kansallisteatterissa 2.2-6.4 välisenä aikana. Lisätietoja löytyy Kansallisteatterin sivuilta.




Kommentit