Nallen retkilaukku: Nallen etsintää suomalaisen musiikin siivittämänä

Kuva: Patrick/Grass Business

Lastenteatteripäivänä lomailimme Tampereella ja menimme tutustumaan meille ennestään tuntemattomaan Teatteri Mukamakseen. Tunnelmallinen Teatteri Mukamas sijaitsee Pispalan puutaloalueella. Näimme esityksen Nallen retkilaukku, joka on osa virallista Suomi 100 -ohjelmaa.

Esitys on lavastettu pienimuotoisesti mutta viehättävästi ja myös muutamia yllättäviä ja kiehtovia elementtejä, kuten saippuakuplia, oli mukana. Ennen kaikkea Nallen retkilaukku on kuitenkin musiikkiseikkailu, jossa seikkaillaan laulujen, lähinnä kansanlaulujen, myötä ympäri Suomen etsien laukkunsa hukannutta nallea. Miljöö on pikemminkin historiallinen kuin nykyaikainen ja Suomen satavuotisjuhlaa lähestytäänkin menneisyydestä käsin. Miljöö on myös agraarinen. Kuopio taitaa olla isoin vierailukohde ja sielläkin keskitytään kalasteluun ja  luonnonmaiseman ihailuun.



Mieltäni kiehtoisi ajatus Nallen retkilaukusta esityksenä, jota kutsuttaisiin katsomaan lasten ja lapsiperheiden lisäksi vanhempaa väkeä. Monet esityksen lauluista eivät varmasti lapsille, ainakaan omilleni, olleet tuttuja. Esityksessä kuullaan kyllä hyvinkin tuttuja lastenlauluja kuten Oravanpesä ja Körökörö kirkkoon.  Enemmistö esitykseen poimituista lauluista ei kuitenkaan ole lastenlauluja eikä moniin lauluihin liittyviä rakkauteen liittyviä sanoituksia oltu yritelty peitellä vaan näytelmässä ihastuttiin useampaan kertaan tulenpalavasti ja pienimuotoinen kilpailuviritelmäkin on kosintamenoihin viritelty.  Romantiikkaa on siis tarjolla ja osa kohtauksista tuntui suunnatun selkeästi enemmän aikuisyleisölle kuin lapsille. Mutta juuri niinhän hyvissä lastenesityksissä saa ollakin! Muutenkin esitys herätti itseni miettimään kulttuuriperinnön merkitysten muuttumista. Esimerkiksi lapsilleni, jotka eivät ole koskaan aikaisemmin varmaankaan edes kuulleet Kaksipa poikaa Kurikasta laulua,  se varmasti aukesi ihan eri tavalla kuin minulle, jonka juuret ovat Etelä-Pohjanmaalla, jopa niin, että äitini on  juurikin tuolta Kurikasta kotoisin. Toisaalta uskoisin, että vaikka omat vanhempani tai edesmenneet isovanhempani olisivat lauluista löytäneet erilaisia merkityksiä kuin minä.  Niin tai näin komiasti liikkuvat kurikkalaiset pojat tai pienen herttaisen heilin löytäminen Karjalasta varmasti aukeavat kaikille omalla tavallaan. Lauluja ei yleensä laulettu kokonaisuudessaan ja näin pienikin yleisö jaksoi hyvin keskittyä. Kaikkineen esitys kesti noin 40 minuuttia.

Nallen löytymistä odotettiin yleisössä malttamattomasti. Ensimmäisessä kohteessa, josta nallea etsittiin, Karjalassa,  alkoi kolmevuotias lapseni kysellä, missä nalle on. Paljon ennemmin, kun näyttelijä Annukka Waara pohti lavalla mahtaako nallea edes löytyä, sanoi kolmevuotias tuskastuneena, ettei nallea varmaan koskaan löydy. Myös muualta yleisöstä kuului pienten kysymyksiä siitä, missä nalle oikein on. Mutta niin vain yleisön odotus palkittiin ja nallekin lopulta ilmestyi lavalle. Nallen laukun muistoja päästiin sitten esityksen loppuhuipennuksena ihastelemaan ja kuulemaan onnittelulaulu 100-vuotiaalle Suomelle. Harri Helinille olisikin varmasti tullut todella hiki jos nalle olisi ilmestynyt jo esityksen alkumetreillä näyttämölle. Nallen puku oli kyllä aikamoinen hitti. Lapsistani tämä isopäinen ilmestys oli aivan huippu, joten tunnustusta täytyy antaa nallepuvun tekijälle Jana Bačová-Kroftoválle.  Näyttelijät vetivät esityksen ja musiikit varmaotteisesti ja pilke silmäkulmassaan ja erityisesti Annukka ja Markus Waara vaikuttavat  taitavilta muusikoilta. Joissakin kohdissa yleisö olisi mielestäni voinut päästä mukaan esityksen kulkuun, koska esitys sisälsi monta helposti omaksuttavaa laulunpätkää. Kaikkineen esitys oli oikein vakuuttava kurkistus Teatteri Mukamaksen tuotantoon ja varmasti retkeilemme Tampereelle vielä toistekin Mukamaksen esityksiä katsomaan. Tämä oli ensimmäinen Suomen satavuotisen juhlavuoden kunniaksi tehty esitys, jonka olen nähnyt. Olen sitä mieltä, että Nallen retkilaukkua kannattaisi tilata vierailulle moneen paikkaan. Ennakkoluulottomasti myös sinne, missä yleisö ei koostu pelkistä lapsiperheistä.

Kuva: Patrick/Grass Business


Lipuistamme Nallen retkilaukkuun saimme alennusta, eli ne maksoivat 8 euroa kappale. Normaalisti lippu Mukamaksen esityksiin maksaa 13.5 euroa ja S-kortilla lippu maksaa 11.50 euroa.

Kommentit