 |
| Timothy Knapman (teksti) & Christopher Flint (kuvitus), Satu Karhu (suomennos): Kaunotar ja hirviö (2017) Helsinki: Otava. |
Kirjat, joissa tulee mukana puuhaa lapsille, ovat yleensä lapsien mielestä innostavia. Meillä yksi tämän vuoden menestyksistä on ollut Kaunotar ja hirviö -kirja, jossa on mukana vahvaa pahvia oleva linna. Linna oli helppo koota. Seitsemänvuotias oli siinä tosi näppärä ja laittoi linnan leikkikuntoon nopeasti. Lapset ovat leikkineet linnalla ja kommentoineet sitä kovasti. He ovat antaneet siitä myös kehitysehdotuksia. Lattiatilaa pitäisi olla enemmän ja talon tulisi olla vielä vahvempaa materiaalia. Materiaalivalinnasta rohkenen olla eri mieltä, en ainakaan itse haluaisi talon olevan oikea nukkekoti, vaan pieneen tilaan taitettava versio sopii kyllä meidän kotiimme paremmin. Myös henkilöhahmoja lapseni ovat kaivanneet enemmän, esimerkiksi hirviöstä olisi ollut mieleistä saada myös prinssiversio leikkeihin. Haarniskatyyppi, jota ei kirjasta löydy, sen sijaan sai kehuja ja on ollut leikeissä monikäyttöinen.
Lastenkirjapino -blogissa tätä kirjaa on pohdiskeltu aika lailla samanlaisilla mietteillä kuin mitä itselläni on kirjasta. Meille ei kuitenkaan koskaan ole lapsilla ollut mitään varsinaista prinsessa ja prinssi-innostusta ja lapseni eivät linnalla ole leikkineet niinkään kirjan tapahtumia, vaan ihan omia seikkailujaan. Kaunottaren ja hirviön tarinassa hämmentää naisen uhraaminen ja uhrautuvuus ja lähes jokaisessa prinsessasadussa toistuva puolison löytäminen elämän päämääränä. Tässä tarinassa on asia kuitenkin käännetty niin, että Kaunotar odottaakin seikkailua lähtiessään linnaan. Koti-ikävästä huolimatta on elo linnassa alusta asti todella mieleistä. Yhdessä luetaan kirjoja ja tanssitaan, elämä on mukavaa prinsessaelämää. Mitenkään kovin radikaalisti satua ei ole kuitenkaan muutettu, pikemminkin yksinkertaistettu. Itse innostuisin radikaalimmastakin tuulettamisesta. Myös siltä osin, ettei toisen aina tarvitse olla komea tai kaunis, jotta rakkaus voisi toteutua.
Lapsiini, erityisesti kolmevuotiaaseen, tämä kirja on vedonnut ja hän on pitänyt siitä paljon. Siinä mielessä tällainen uusi tulkinta ja kuvitus klassikkosadusta on paikallaan. Vaikka suhtaudunkin moneen klassikkosatuun ristiriitaisesti, niin silti ajattelen, että haluan lasteni niihin tutustuvan. Monesti kirjat, joihin on esimerkiksi kerätty useita klassisia satuja ja tehty kauniit kuvitukset vetoavat minuun, mutta lapsistani varsinkaan valikoivampi satujen kuulija, ei niitä halua kuulla. Tämän kirjan kuvitus vaikuttaa omasta mielestäni turhan paljon tietokoneella piirretyltä. Esimerkiksi kohdassa, jossa kuvattiin Kaunottaren isää tärisemässä hirviön edessä kuluneine kenkineen, minua suorastaan huvitti, kun kuvitus ei mitenkään tuo esille sitä, että kengät olisivat kuluneet. Kolmevuotiasta sen sijaan kuvitus kiinnostaa kovasti. Yksinkertaiset, värikkäät kuvat tarjoavat iloa hänen silmilleen ja esimerkiksi vihaisen näköinen hirviö on lapsesta aika vaikuttava ilmestys.
Ristiriitaisista fiiliksistäni huolimatta arvelen, että Kaunotar ja hirviö on varmasti mainio lahjaidea monille lapsille ja kirja sopii mainiosti luettavaksi (ja linna leikittäväksi) jos haluaa tutustuttaa lapsia klassikkosatujen maailmaan. Ja ainahan voi leikkiä ja halutessaan lukeakin myös vastakarvaan.
Kirja on saatu pyynnöstäni kustantajalta.
Kommentit
Lähetä kommentti