Kati Kirkkopelto: Muusan ja Maestron taideseikkailu. Helsinki: WSOY, 2008.
Muusan ja Maestron teatteriseikkailu. Helsinki: WSOY, 2010.
Muusan ja Maestron taidemuseokäynti, joka sisältää myös myös heidän omaa taiteiluaan sekä teatterikäynti, jossa lapset pääsevät esityksen jälkeen museokierrokselle ja oman näytelmän tekoon ovat kummatkin aika hienoja kirjoja. Valikoiva kaksivuotias jaksaa myös näistä kumpaakin kuunnella, mistä olen oikein iloinen kun ihan aina en jaksaisi lukea Richard Scarryn Hassua kaupunkia ja vielä vähemmän saman tekijan ABC kirjaa. Lisäksi kirjat, jotka sopivat yhtä lailla parivuotiaalle kuin varmasti vielä kouluikäisillekin ovat aina mukavia.
Taideseikkailussa tulevat erilaiset taiteen tekemisen muodot hauskasti esille ja kirjassa on hyviä esimerkkejä esimerkiksi värien sekoittamisesta ja vähän erikoisempia esimerkkejä vaikkapa varjoilla ja valoilla kuvien tekemisestä. Toisaalta myös tuikitavalliset esineet kuten harjat ja matot otetaan taiteen teon apuvälineiksi. Taideseikkailun lopussa myös muuta kuin taidemuseoympäristöä katsotaan taidesilmälaseilla kun Muusa ja Maestro löytävät paluumatkalla kävellessään kiven, joka on kuin jättiläissammakkoa esittävä veistos. Juuri niinhän lapset varsinkin metsäretkillä tekevät. Me ainakin etsimme peikkoja ja muuta mielenkiintoista ulkona liikkuessa. Ihan parhaita ja aika jännittäviä juttuja ovat kaatuneet puut, joiden juuret ovat tulleet esille.
Teatteriseikkailussa päästään myös tutustumaan esimerkiksi valaistus- ja äänityöhön sekä lavastukseen ja tehosteiden tekemiseen. Oman näytelmän ideointi, harjoittelu, rooliin asettuminen, kenraaliharjoitukset ja ramppikuume tulevat tutuiksi valloittavien hahmojen kautta. Kummankin kirjan lopussa on myös sanasto (Muusan ja Maestron taideseikkailuun sen on laatinut Pirkko Harainen).
Itseäni näissä Muusa ja Maestro kirjoissa jonkin verran ärsyttää se, että hiukan Miinan ja Manun stereotyyppiseen tyyliin teoksen Maestro on vauhdikas hölmöilijä, joka mielellään ottaa tilaa itselleen ja toiminnalleen ja Muusa rauhallinen ja fiksusti asioihin keskittyvä ja Maestron käytöksestä huolenkantaja. Toisaalta kuva on kuitenkin vähän monipuolisempi Muusan ja Maestron kuin Miinan ja Manun kohdalla ja taitavaa lopputulosta syntyy sekä Maestrolta että Muusalta toisin kuin usein vain säheltävältä Manulta. Taidemuseossa Muusa ja Maestro asettavat omat työnsä tasa-arvoisesti rinnakkain seinälle. Lisäksi teatterin Diiva pudottaa Mega-Maestron maanpinnalle siinä, ettei kukaan voi yksin tehdä teatteria ja määrätä kaikesta. Kirjan lopussa näyttääkin, että Maestro, Muusa ja leijonaa esittävä hiiri ovat yhtä lailla keskiössä esityksessä.
Muusan ja Maestron teatteriseikkailu. Helsinki: WSOY, 2010.
Muusan ja Maestron taidemuseokäynti, joka sisältää myös myös heidän omaa taiteiluaan sekä teatterikäynti, jossa lapset pääsevät esityksen jälkeen museokierrokselle ja oman näytelmän tekoon ovat kummatkin aika hienoja kirjoja. Valikoiva kaksivuotias jaksaa myös näistä kumpaakin kuunnella, mistä olen oikein iloinen kun ihan aina en jaksaisi lukea Richard Scarryn Hassua kaupunkia ja vielä vähemmän saman tekijan ABC kirjaa. Lisäksi kirjat, jotka sopivat yhtä lailla parivuotiaalle kuin varmasti vielä kouluikäisillekin ovat aina mukavia.
Taideseikkailussa tulevat erilaiset taiteen tekemisen muodot hauskasti esille ja kirjassa on hyviä esimerkkejä esimerkiksi värien sekoittamisesta ja vähän erikoisempia esimerkkejä vaikkapa varjoilla ja valoilla kuvien tekemisestä. Toisaalta myös tuikitavalliset esineet kuten harjat ja matot otetaan taiteen teon apuvälineiksi. Taideseikkailun lopussa myös muuta kuin taidemuseoympäristöä katsotaan taidesilmälaseilla kun Muusa ja Maestro löytävät paluumatkalla kävellessään kiven, joka on kuin jättiläissammakkoa esittävä veistos. Juuri niinhän lapset varsinkin metsäretkillä tekevät. Me ainakin etsimme peikkoja ja muuta mielenkiintoista ulkona liikkuessa. Ihan parhaita ja aika jännittäviä juttuja ovat kaatuneet puut, joiden juuret ovat tulleet esille.
Itseäni näissä Muusa ja Maestro kirjoissa jonkin verran ärsyttää se, että hiukan Miinan ja Manun stereotyyppiseen tyyliin teoksen Maestro on vauhdikas hölmöilijä, joka mielellään ottaa tilaa itselleen ja toiminnalleen ja Muusa rauhallinen ja fiksusti asioihin keskittyvä ja Maestron käytöksestä huolenkantaja. Toisaalta kuva on kuitenkin vähän monipuolisempi Muusan ja Maestron kuin Miinan ja Manun kohdalla ja taitavaa lopputulosta syntyy sekä Maestrolta että Muusalta toisin kuin usein vain säheltävältä Manulta. Taidemuseossa Muusa ja Maestro asettavat omat työnsä tasa-arvoisesti rinnakkain seinälle. Lisäksi teatterin Diiva pudottaa Mega-Maestron maanpinnalle siinä, ettei kukaan voi yksin tehdä teatteria ja määrätä kaikesta. Kirjan lopussa näyttääkin, että Maestro, Muusa ja leijonaa esittävä hiiri ovat yhtä lailla keskiössä esityksessä.
Kommentit
Lähetä kommentti