Tapahtui Tiitiäisten maassa Tampereella ja kirjan lehdillä



Vietimme kesäpäivän Tampereella melkein kokonaan ulkoillen hyvien paikallisten oppaiden seurassa. Aikuinen oppaamme epäili olisiko Näsinpuistossa sijaitseva Tiitiäisen satupuisto pettymys porukan isommille lapsille. Vietimme siellä  suurimman osan päivästä eikä siitä pettymystä muodostunut vanhimmalle seitsemänvuotiaallekaan vaan hänestäkin puisto oli jees, vaikka Pikku Kakkosen puisto on kuulemma vielä parempi. Halu päästä tähän puistoon lähti kuitenkin ensisijaisesti liikkeelle koko porukan vanhimmasta lapsesta eli itsestäni. Olen kuullut puistosta kehuja. Silloin kun itse asuin Tampereella nuoruudessani kuljeskellimme puolisoni kanssa melko usein Näsinpuistossa kesäiltoina koska se oli niin kaunista seutua vanhoinen patruunoiden ajalta olevine palataseineen, suihkulähteineen, näköalapaikkoineen ja tilataidettakin sieltä välillä löytyi. Siellä oli jo silloin leikkipaikka mutta myöhemmin rakennettu Tiitiäisen puisto on kyllä aika paljon upeampi. Pieniä huoltamisen paikkoja Tiitiäisen puistossakin toki jo olisi. Joitakin paikkoja on suttailtu ja ainakin yksi kani oli lähtenyt kokonaan omille teilleen tultuaan ulos taikurin hatusta niin, että maassa näkyi vain valkoinen tahra, kuten tuosta yllä olevasta kuvastakin näkyy.


Tiitiäisen puistossa ei ole kovin paljon härveleitä ja itse tykkään siitä, että siellä on ihan pieniäkin puisia yksityiskohtia. Puisto ei vaikuta niin muoviselta kuin monet muut leikkipuistot. Puistosta löytyy esimerkiksi tunteellinen siili ja Jaakko Vaakko Vesirotta. Soisi Tiitiäisen puiston kaltaisia paikkoja löytyvän muualtakin. Puistosta löytyy liikunnallisia juttujakin, hauskat trapoliinit ja kiipeilypaikka. Itse tykkään siitä, että niiden ohella korostuvat myös kulttuuriset jutut ja tarinat. Myös puiston vanhanaikaisen näköinen vesipiste on hauska. Puistossa on hyvä mahdollisuus tehdä kurapuroja silloinkin kun on kuivaa ja mäki viertää mukavasti alaspäin vesipisteeltä. Jos lapsi pitää vesileikeistä voikin olla hyvä varata kuivallakin kelillä vaihtovaatteita puistoreissulle. Ilmeisesti puisto olisi kaunis myös illalla valoineen ja toivonkin, että meillä olisi joskus mahdollisuus vierailla siellä myös illalla kun on jo vähän hämärää.



Jos voisin pitää vain yhden lasten runokirjan olisi valintani ehdottomasti Kirsi Kunnaksen kokoelmateos Tapahtui Tiitiäisen maassa. Itselläni on ihan erityisen läheinen suhde kirjaan koska se oli yksi ensimmäisistä lastenkirjoista, jonka ostin esikoista odottaessa. Otin tavakseni lukea sitä iltaisin ääneen iltasatuna mahassa olleelle vauvalle. Minulla olikin aina tunne, että nämä riimit olivat vauvalle valmiiksi tuttuja hänen synnyttyään. Annoin Kirsi Kunnakselle monta kertaa puoliksi tosissani, puoliksi huumorimielellä kunniaa siitä, että esikoinen oppi puhumaan nopeasti ja monipuolisesti. Olemme myöhemmin lukeneet myös muita Kunnaksen teoksia. Kaikki tietenkin hienoja. Silti tämä kokoelma on itselleni läheisin ja pidän myös sen kuvitusmaailmasta eniten. Kirjan alussa on myös  yhden sivun verran kirjailijan lukijalle kirjoittamaa esittelyä. Se on  aivan täynnään ihanaa ja tärkää asiaa: saduista, aikuisista, lapsista, lukuhetkien merkityksestä ja pläpsammakoista. Christel Rönnssin kuvitus on aika nerokasta. Kuvat muodostavat mahtavia aukeamia ja osa runoista osuu kuvien sisälle. Kuvat ovat vaihtelevasti hauskoja ja herkkiä.



Rehasin tuolle reissullekin rakkaan kirjan mukaan ja osa lapsista innostuikin kuuntelemaan muutamia runoja puiston lukupaikalla. Tässä puistossa kyllä varmasti viihtyy vaikkei olisi koskaan kuullut vaikkapa Herra Pii Poosta, Jaakko Vaakko Vesirotasta tai Haitulan hatusta. Minusta oli kuitenkin aika hienoa, että lapsilla oli mahdollisuus kuulla muutama tarina veistosten taustalta. Tampereen kaupungin nettisivuilla on kivoja pohjapiirroksia leikkipuistoista. Jos lapsi on kiinnostunut kartoista, kuten luullakseni monet ovat (vähintäänkin aarrekartoista), kannattaa katsoa myös Tiitiäisen puiston opastaulua. Kartta tuo aika hienosti lisää satuaihetta puistoseikkailulle.
  
Tiitiäisen tuutulaulu on tietenkin aivan ihana ja siilit, kissat, keijut, peikot ja taikurit lumoavat aina. Järjetön nonsense-huumori antaa mahdollisuuden aivan rajattomille sanaleikeille. Kauniita ovat myös pienet elämänohjeet kuten Näin puhui sateenvarjo, jossa pikku Marjoa kehotetaan unohtamaan sateenvarjo edes joskus ja kokemaan maailma rajuna sadevesi-koskena tai Ajatus runo, jossa puhutaan minun ja sinun kohtaamisesta. Alla yksi suosikkirunoni. Yksinkertainen, kaunis ja todella tärkeästä aiheesta, luonnosta, puista ja vähän kai ihmisistäkin:

Puussa

Puussa linnutkin viheltää,
tuuli törmää ja temmeltää,
mekkalaiset mekkaloi,
koikkalaiset koikkaloi,
ja sydän kaikilla
lyö lyö lyö
soi soi soi.

Kuitenkin puu on hiljaisin
paikka, jossa sydänkin 
kuulla lyöntinsä voi. 

Tämä Kunnaksen runo löytyy Tapahtui Tiitiäisen maassa teoksesta sivulta 130.

Kirsi Kunnas (2004) Tapahtui Tiitiäisen maassa, kuvitus Christel Rönns. Helsinki: WSOY.

Näsinpuisto ja Tiitiäisen satupuisto Tampereen kaupungin nettisivuilla.

Kommentit