Kirja kireästä ja äreästä tontusta

Ulf Stark (teksti), Eva Eriksson (kuvitus) ja Kati Valli (suomennos) 2012 Suuren metsän joulu (ruotsinkielinen alkuteos Jul i Stora Skogen). Helsinki: WSOY.

Ulf Starkin muutamia vuosia sitten ilmestynyt Suuren metsän joulu on todellinen löytö. Se on joulukalenterikirja 25 päivälle mutta menee mainiosti nopeamminkin luettuna, itse luin tämän esikoisen kanssa kahden illan aikana iltasatuna. 

Kirjan autiotalon koirankopissa asuva tonttu, Kire, vastaa aikalailla tismalleen mielikuvaani tontuista. Hän on pieni ja kärttyinen ukko, joka ei oikein tykkää kenestäkään eikä varsinkaan rutiiniensa muuttumisesta. Kire on tottunut hoitamaan autioituneen talon rutiineja kuten koeratsastamaan keinuhevosen ja vetämään kellon. Mutta sitten hän joutuu pelastamaan kimalaisen vaivoikseen. Kaiken tohinan keskellä Kiren tonttulakki häviää ja metsän eläimet löytävät sen ja myös mystisen kyltin, jonka innoittaman alkavat odottaa tonttua kylään. Tästä kun tonttu kuulee Lucialta hän ihan pöyristyy, ei hän halua mitään lapsivieraita! Kuitenkin tonttu on tunnollinen ja taitaa pitääkin siitä, että saa auttaa muita tai ainakin tuntea itsensä tärkeäksi. Ensiasenne Kirellä on kuitenkin yllättävissä tilanteissa, että pitääkö minun nyt vielä tämäkin  hoitaa. Ja silti hän hoitaa, vähän manaten, mutta kuitenkin. Ja lopulta tonttu on myös kuin luotu joulun juhlintaan, tietenkin. Tässä ohella kulkee tarina metsän eläimistä, ihan erityisesti yhdestä isosta kaniiniperheestä ja sen lapsista Iinasta ja Nikistä, jotka lähtevät seikkailulle tonttua etsimään kun ei häntä vain ala kuulua.

Tässä kirjassa on paljon innostavia viitteitä muuhun lastenkirjallisuuteen. Yleisestä hämmennyksestä metsän eläinten joulun hämmästelyssä tulee mieleen Tove Janssonin hämmentyneet muumit Kuusi tarinassa (öytyy kokoelmasta Näkymätön lapsi), jotka eivät tiedä, mikä on joulu mutta rupeavat sen tuloon varustautumaan ja sitä lepyttelemään suorastaan. Toisaalta metsän pöllö voisi olla vaikka Nalle Puhista. Viisas kyllä on mutta lukemisen laita on silti vähän sitä sun tätä. Ja tietenkin kunnon ruotsalaisessa perinteitä vaalivassa kirjassa myös leikitään kuten Peppi Pitkätossu kavereineen. Nämä viitteet muuhun kirjallisuuteen ja jouluperinteet on kirjaan upotettu niin, etteivät ne tunnu  päälleliimatuilta. Lucia ilmestyy vähän kuin unessa kertomaan viestin tulevista vieraista Kirelle ja kirjan lopussa Kire tekee lumikummun, vie sen kupolin alle kynttilöitä ja kutsuu metsän eläimet joulukirkkoon istumaan, laulamaan ja iloitsemaan lapsesta, kaikista maailman lapsista. Tässä vaiheessa Kire on jo lähes sulaa vahaa mutta ihan lopussa hän toki muistaa pitää arvokkuudestaan kiinni:

- Tuletko taas ensi vuonna? Iina kysyy.

- Ehkä, tonttu vastaa.

- Tai ehkä en, hän lisää.

Koska juuri silloin hän muistaa, että tontun kuuluu olla kireä ja äreä.

Kirjan kuvitus on vanhanaikaisen herkkäpiirteinen ja söpö. Olen keräillyt jouluaiheisia  lastenkirjoja ja tuntuu, että niitä alkaa olla jo vähän liikaakin. Osa varmaan joutaisi jo kiertoonkin. Mutta tämän kirjan etsin varmasti jossakin vaiheessa  omaan hyllyyn, niin paljon tykkäsin. Ja kyllä lapsikin tykkäsi.