Lasten kanssa HAMissa Kusaman näyttelyä katsomassa



Kuka on käynyt katsomassa Yayoi Kusaman näyttelyn HAMissa? Tai paremminkin kuka Helsingissä asuva ei ole? Olin eilen lasten kanssa näyttelyssä. Tungosta  riitti yhä. Kävijäennätykset varmasti paukkuvat jatkuvasti. Moni on ollut vaikuttunut ja ihastunut. Myös lapset ovat innostuneet, kuten esimerkiksi Taidekoti -blogista sai lukea jo ajoissa syksyllä.


Yleensä en ole erityisen tarkka lasteni vaatteista vaikka kivoista lastenvaateista pidänkin. Tässä kohtaa kuitenkin mietin, miksen tullut ehdottaneeksi, että pukisivat päälle pallopaidat kotoa lähtiessä. Tämä palasi mieleen kun tätä tekstiä kirjoittaessa surffailin ja törmäsin Kukkahattutädin ilohaiheita -blogin kirjoitukseen näyttelystä.




Seitsemänvuotias oli, odotusteni mukaisesti,  haltioitunut näyttelystä ja valtavan kiinnostunut teoksista ja ihan erityisesti kaikista paikoista, joihin sai kurkistaa ja huoneista, joihin pääsi sisälle. Odotimme esimerkiksi suuren innostuksen vallassa pääsyä huoneeseen, jossa sai viettää minuuttisen. Meillä kesti varmaan puoli minuuttia tajuta lähteä huoneesta ulos kun ovi tämän minuutin jälkeen avattiin, niin täpinöissämme olimme. Isompi lapsi olisi  saattanut katsoa vaikka koko dokumentin Kusamasta jos meillä olisi ollut tähän aikaa,  vaikkei hän ymmärrä japania eikä edes englantia, jolla dokumentti oli tekstitetty. En sinänsä ihmettele, että dokumentti kiehtoi. Itse katsoin tuon dokumentin viime vuonna Areenasta ja olihan se kiinnostava ja ihan mielettömiä ovat ne valtavat työt, joita Kusama teki. Jotenkin se varmuus millä hän kynää ja pensseliä käyttää iästään ja heikentyneestä terveydestään huolimatta on uskomatonta. Kusama on todella kiehtova mutta myös hämmentävä hahmo esimerkiksi ikonisuutensa ja kaupallisuutensa takia. Näyttely on ihana ja värikäs mutta ymmärrän, että joku voisi näyttelyssä myös ahdistua ja narsistinen itseihailu, jonka kanssa näyttely ja yleisö keimailee, ja joka kertoo paljon instagram-ajastamme, jäi myös mietityttämään.

Näyttelyssä itsekseen käydessä löytyisi  myös sellaista pohdittavaa, jota ei lasten kanssa näyttelyä kiertäessä ehdi ajatellakaan. Tästä sain itseni kiinni kun omaan tapaani huolettomasti lueskelin ääneen näyttelykohteiden esittelytekstejä lapsille. Olin juuri sanomassa "seksuaalisia aiheita" tai jotain sinne päin kun pistinkin suuni suppuun ja olin hetken hiljaisena vähän hmm....  mitä mä nyt oikein sanon?... Jotain syvyyden vaikutelmasta taisin sitten söpöttää. Eipä sinänsä, seksuaalisuudesta on hyvä jutella pienillekin, mutta tapoja lienee syytä pohtia tarkemmin, enkä välttämättä  olisi halunnut, että heille olisi näyttelyn ulokkeista herännyt ensimmäisenä pippelimielikuvat ja että koko muu väki näyttelyssä olisi saanut tästä kuulla. Vastoin suuria odotuksiani kolmevuotias tahtolainen  tuntui pitävän pyöröovia kiinnostavimpana taideteoksena koko näyttelyssä. En saanut häntä esimerkiksi houkutteluista huolimatta lainkaan taidepajaan, jossa olisi voinut tehdä vaikka itse paperista kurpitsoja, vaan joka kerta kun tätä koitin ehdottaa pyöröovet kutsuivat. Myös Tove Janssonille pyhitetyssä osiossa, jota hän nimitti lastenpaikaksi oli taas erittäin mieluista pomppia! HAM onkin siitä mukava, että siellä on nytkin Kusaman lisäksi muutakin nähtävää ja koettavaa. Aikaisempi kirjoituksen HAMista, jossa vähän enemmän Janssonista, löytyy täältä.


Yksi parhaita juttuja HAMissa on mahdollisuus pomppia tyynykasassa!



Henkilökunnalle täytyy kyllä vierailun perusteella antaa positiivista palautetta ystävällisyydestä ja asiakaspalveluhenkisyydestä. Hektisessä näyttelyssä runsaan kävijämäärän keskellä he suoriutuvat mainiosti. Alakerrassa ystävällinen työntekijä kertoili todella luontevasti näyttelytilasta. Hänen mukaansa Häivytyshuoneessa, jota täytetään eri värisillä tarroilla yleisön toimesta, on hyvä mahdollisuus testata onko taipuvainen migreeniin. Joku oli kuulemma oksentanutkin vietettyään tilassa liian pitkään. Tässä kohdassa herkkä (lue vainoharhainen) nenäni suorastaan haistaa oksennuksen hajun ja tulee olo, että äkkiä karkuun, vaikka vielä jonkin aikaa nökötämme katselemassa tätä valkoista eri värisin tarroin koristeltua huonetta. Narikalta meitä ohjattiin väljemmälle naulakolle, jonne rattaat mahtuivat paremmin. Tällöin luulin myös kadottaneeni lapseni klassisella katson pari sekuntia muualle ja tämän jälkeen lasta ei näy missään tyylillä. Mies narikasta huikkaa "täällä" kun alan huudella lasta nimeltä ja kuikuilla ympärilleni. Ja siellähän kolmevuotias nököttää, ihan narikan edessä, selkäni takana piilossa. Huh! 

Näyttelyn kohteessa (Äärettomyyden peilihuone), jossa vaadittiin reitillä pysymistä jäimme ovensuuhun ihmettelemään lähinnä kolmevuotiaan mietteitä uskaltaako tuonne mennä ollenkaan. Opas kertoi kohteesta vastaten hölmöihin kysymyksiimme rauhallisesti. Jälkikäteenkin kolmevuotiasta vielä kovasti mietitytti esimerkiksi se, olisiko veteen voinut upota ja miten syvä vesiallas oli. Voi sanoa, että syvyyden elementti saavutettiin teoksessa hyvin koska pieni  jäi lopulta luultavasti käsitykseen, että altaat olivat valtavan syvät ja palloja olisi sijoitettu myös veden alle, vaikkei kukaan tarkoituksella pyrkinyt tällaista informaatiota antamaan. Todellisuudessa kolmivuotiaskin siis jälkikäteen nimesi tämän kiinnostivammaksi asiaksi näyttelyssä  eikä suinkaan niitä pyöröovia, joista halusi kävellä läpi kolmesti, ilman että meidän varsinaisesti olisi tarvinnut niistä mennä. Opas lähti lopulta mukaamme ja rohkaisi lasta kulkemaan tämän Äärettömyyden peilihuoneen läpi. Lapsi halusi kesken kaiken syliini turvaan, mutta läpi kuitenkin pääsimme ilman peruuttamista, joka olisi ollut aika mahdotonta ja sääntöjen vastaistakin kyllä tungoksessa. Seitsemänvuotias teki vielä toisenkin kierroksen itsekseen (tai oikeastaan lyöttäytyen ystävällisten lasten ja aikuisen joukkoon, kiitos heillekin!) Aika vaativa paikka tuokin työskennellä pidempiaikaisesti. Joku lapsi edellämme koski sääntöjen vastaisesti vettä ja esimerkiksi häntä piti kehottaa käsipesulle koska veteen on lisätty kemikaaleja sen puhtaana pitämiseksi. Poistuessamme museosta ovella ollut opas vielä ystävällisesti tiedusteli olimmeko käyneet siellä valkoisessa huonessa (siis virallisesti Häivytyshuone, itse vain ehdin sen jo valkoiseksi tarrahuoneeksi nimetä), jota sai tarroilla koristella ja josta kierroksen aloitimme. 

Alle 18-vuotiaat pääsevät HAMiin ilmaiseksi ja itsekin pääsin museokortilla ilmaiseksi näyttelyyn. "Säästetyt" rahat olisi kyllä varmasti ollut helppo tuhlata museokaupassa. Ison joukon asiakkaita sisäänsä niellyt museokaupa ei tungoksineen museosta lähtiessä houkutellut kun itsellä oli verensokerit alhaalla ja tiesin lastenkin olevan jo  uuvuksissa. Ilman museokorttia liput maksavat 8/10 euroa. Näyttelyä on mahdollista käydä katsomassa 22.1.207 asti. Suosittelen myös lasten kanssa! Esimerkiksi elokuvateatterikäynnin yhteydessä voi myös ilman museokorttia tehdä ilmaisen pikavisiitin alakerrassa olevaan Häivytyshuoneeseen. Juuri siihen, jossa voi testatata migreenitaipumustaan. Ja Kampin metroasemalla on myös nähtävissä yksi näyttelyn osanen, Narkissos-puutarha. Meidän reissu oli pullollaan pientä kaaosta, mutta kannatti mennä!


Kommentit

  1. Kusama nähty ja kokemukset amoja mitä kirjoitit (näyttely+henkilökunta). Myös tuon tekstien ääneen lukemisen lapselle. Oma poika vähän päälle vuoden, mutta silti pisti miettimään mitä hänelle kehtaa ääneen puhua. Valkoiset hattivatit oli kuvaus sille yhdelle huoneelle. Tosin, ei lapsen vielä tiedä mikä hattivattikaan on. Suosittelen myös käymään Kusaman näyttelyssä vielä kun ehtii.

    VastaaPoista
  2. Hattivateilta ne jotkut ulokkeet tosiaan vähän näyttivät. Siellä kuvateksteissä oli myös, että jossakin näyttelyissä niiden päälle on saanut mennä oleilemaan ja kellimään. Se olisi varmasti lapsista ollut superhauskaa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti