Valkeutta lukemisesta!

Tytti Issakainen, Kaisa Häkkinen ja Maisa Tonteri (teksti), Pekka Rahkonen (kuvitus ja taitto) 2017 A sanoi Agricola. Helsinki: Lasten keskus.

Katsellessani eri kustantamoiden kevään kirjojen uutuusluetteloita, vaikutti historiaintoilijasta, A sanoi Agricola yhdeltä kaikkein kiinnostavimmista uutuuksista. Ja sellainenhan se onkin! Kannattaa ehdottomasti tutustua tähän teokseen! Tytti Issakainen, Kaisa Häkkinen ja Maisa Tonteri ovat onnistuneet tuomaan Mikael Agricolan ja hänen perheensä tarinan eläväksi. Kirjoittajat tietävät esimerkiksi kertoa, että onnellinen isä mainitsi poikansa kirjoissaan. Nautin kirjassa siitä, että vanhahtavaa ja uutta kieltä on yhdistelty helppolukuiseksi ja nopeasti luettavaksi tekstiksi. Kirjalla on iso potentiaali myös koulujen opetuksessa äidinkielestä historiaan.

Kirjan tarinassa  Agricola antaa pojalleen Kristianille Abckirjan, ja kertoo sekä omasta lapsuudestaan, opintiestään, kirjoitusprosessista ja haaveestaan, että pojat ja tytöt saisivat kirjoittaa ja lukea omalla äidinkielellään. Pekka Rahkonen tavoittaa kuvituksessaan hienosti kirjan tunnelmat, esimerkiksi välittämistä kuvaavien kasvojen ilmeet tai tunnelman taivaan kynttilöitä tuomiokirkon sinisessä illassa katseltaessa. Agricola sanoo kirjoittamistaan suomenkielisistä kirjoista pojalleen: Ne on tarkoitettu valkeudeksi Suomenmaan pojille ja tyttärille. Vaikka elämme joskus vaikeita aikoja, sana valaisee meille tietä eteenpäin. Minä uskon, että pian tulee aika, jolloin kaikki saavat käteensä oman kirjan ja taitavat lukea sitä suomen kielellä. Tällöin keltainen valo valaisee koko aukeaman, jolla on paitsi kynttilän ja öljylampun myös kannettavan tietokoneen ja älypuhelimen valoa. Kirjan liikuttavuus lisääntyy siitä, että kirjaan on valittu leikkauskohdaksi isän, äidin ja lapsen keskustelu hetkellä, jolloin isä kertoo pojalleen olevansa lähdössä rauhanneuvotteluihin Moskovaan. Tuolta matkaltahan Agricola ei enää elävänä palannut.

Kirjaan kuuluu myös lisänä tietoa Agricolasta, hänen pojastaan Kristian Agricolasta ja suomen kirjakielen syntymisestä. Tämänkin seitsemänvuotias jaksoi kuunnella mutta alkoi jo kysellä, että jatkuuko se varsinainen tarina vielä. Toden ja sadun raja ei ole aina helppo aikuisellekaan. Pienelle lapselle on varmasti vielä hiukan vaikea hahmottaa kirjan aikajänteitä ja sitä, että henkilöt ja tapahtumat ovat olleet totta mutta kaikkea ei tiedetä varmasti vaan kirjoittajat ovat luoneet vuoropuhelut ja kuvaukset. Kirjasta löytyy valaisevia esimerkkejä siitä, miten Agricola kirjoitustyössään eteni. Hän tutki erikielisiä sanoja ja suomen kielen murteita. Aukeamilta löytyy myös Agricolan käyttämiä sanoja. 

Kirjassa on myös kaksi 1500-luvun koululaisten keskustelua nykykielelle käännettynä. Kirjaa lukiessa tulee tunne, että nimenomaan yhdistävää ja tunnistettavaa nykylasten elämään liittyen haetaan. Kuitenkin kuten Luetaanko tämä? -blogissa  todetaan voivat kirjan teemat, kuten uskonto tuntua monista lapsista varsin vierailta. Meillä kotona kirjaa lukiessa varmasti eniten hämmästystä herätti se, että pienet pojat lähtivät kauas kotoa toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Tämä kirja ilmestyy myös siksi mielenkiintoiseen vaiheeseen, että lasten ja ihan erityisesti poikien lukutaidosta ollaan jatkuvasti huolissaan. Parhaimmillaan tämä kirja varmasti innostaa myös lukemaan mutta siihen tarvitaan varmasti myös innostava opettaja ja lukemiseen kannustava ympäristö. Ihastuttava tuo keltaisen valoisa visio innokkaista lukijoista ja kirjoittajista kuitenkin on!

 

Kirja on saatu pyynnöstäni kustantajalta.