Hurmaava Pallo ja pohdintaa vauvoille suunnatusta kulttuuritarjonnasta

Kuva: Jore Puusa

Yksinkertaista soittoa vadeilla, hyminää, monenvärisiä palloja.  Muutamia sanoja, joita toistetaan... Seikkailijana Pipu, pieni punainen pallo ja Nukketeatteri Ofelian Anne Lihavainen. Iloiset selkeät värit, hyminää ja auton pörinää... Kiehtovia pyöreitä muotoja, kuten ihana keltainen aurinko, kaloja, merensinistä ja -vihreää. Lopuksi leikkiä, tutkimista ja loikoilua sinisellä alustalla pallojen kanssa.

Esimerkiksi tuota on Pipun, vauvojen ja taaperoiden ihana yhteinen väriseikkailu! 

Pallo on hurmaava esitys, jonka Anne Lihavainen vetää ammattitaitoisesti. Kävin katsomassa esityksen yksin Sampo 2017 -festivaalin yhteydessä. Paikalta lähtiessäni koin itsekin saaneeni väriterapiaa. Tiesin kyllä jo etukäteen, että esitys olisi hyvä, sillä olen nähnyt kyseisen vauvateatterin myös lasteni kanssa aikaisemmin!

Ihastuin vauvateatteriin ja esimerkiksi vauvojen värikylpyyn, jossa usein on joitakin samoja elementtejä kuin vauvateatterissa, esikoiseni ollessa pieni. Olen aina pitänyt teatterista, kirjoista ja monista muista kulttuurijutuista, mutten ollut ajatellut, että ryhtyisin niistä kirjoittamaan. Mutta lasten kautta nämä aiheet vain veivät meikäläisen mennessään!

Miksi mennä vauvateatteriin tai muihin vauvojen kulttuuritapahtumiin?

Monestakin syystä! Tässä muutamia, osin ehkä päällekkäisiä ja vähän sekavasti selitettyjä, syitä:

Se vain jotenkin hurmaa, miten vauvat kiinnostuvat ja tarkkailevat ympäristöään näissä esityksissä!

Muistan värikylpykurssin, jossa kävin esikoiseni kanssa hänen ollessaan vauva. Mieleen on jäänyt, miten värikylvyn opettaja Marika Kaipainen kertoi siitä, että vauvat ovat yleensä aivan haltioissaan ja vanhemmat katsovat vähän suut ammollaan sitä, miten vauvat nauttivat. Jaoin juuri tuon hämmästyneen vanhemman kokemuksen. Vauvani sai käteensä vaikka hiusrullan ja jotakin sotkettavaa ja vaikutti olevan aivan otettu ja seurasi ohjaajaa ihan silmä kovana koko värikylpemisen ajan. Itse yritin saada otteen siitä, mistä tässä on oikein kyse ja mistä vauvani noin kovasti innostui.

Mieleen on jäänyt myös elävästi, miten olimme esikoisen kanssa ensimmäistä kertaa vauvateatteriesityksessä. Esitys oli Malmitalolla Vaippakansan karkeloissa vuonna 2010, muistaakseni skotlantilaisen ryhmän esittämä My House. Esitys, jossa pahvilaatikko muokkautui jatkuvasti, oli itsestänikin hauska mutta olin yllättynyt siitä, miten hartaasti lapseni sitä seurasi. Hän seisoi puolison sylissä lähes koko esityksen ajan. Lopussa lavalla pääsi syömään melonipaloja. Varsin antoisa reissu siis monille aisteille!

Esiintyjät ovat ammattilaisia ja ottavat huomioon sen, mikä vauvoja innostaa ja kiinnostaa. 

Vauvateatterissa voi olla rennosti. Voi esimerkiksi imettää kesken esityksen jos se on tarpeen ja joskus pieni voi vaikka nukahtaa rennossa tuokiossa.

Esitykset antavat kokemuksia monien aistien kautta: tunto, näkö, kuulo ja usein makukin (no vauvoillahan kaikki menee yleensä suuhun).

Vanhemmat sisarukset saavat myös ihanan hetken  päästessään mukaan. Esimerkiksi Pallossa  kiinnitin huomiota siihen, että Lihavainen huomioi erityisen ihanasti juuri vanhemmat sisarukset esityksen jälkeisessä leikkituokiossa.

Vanhempi pääsee hetkeksi viihdytysvastuusta ja saa itsekin nauttia kauniista musiikista, väreistä ja muista esityksen elementeistä.

Vauvan ja isompien lasten reaktioiden näkeminen tuo useimmiten iloa ja onnea, ja auttaa iloitsemaan vanhemmuudesta.

Esityksistä saa ideoita kotiin. Kotona ei tarvitse ryhtyä näyttelijäksi, mutta pieniä juttuja voi kotona toistaa ja soveltaa vauvan kanssa tilanteen mukaan.

Nämä esitykset sopivat mainiosti myös perheille, joissa äidinkieli ei ole suomi koska esityksessä sanat eivät ole niin isossa roolissa.

Monesti sanotaan, että vauvat eivät tarvitse kuin vanhemman (lue äidin!) seuraa. Itse  katsoisin asiaa mieluummin vähän enemmän yhteisön kuin pelkästään pienperheen näkökulmasta. Oman kokemukseni mukaan vauvat nauttivat kovasti toisten vauvojen ja lasten näkemisestä. Sattumaa tai ei mieleeni on jäänyt, miten esikoiseni seurasi konttaavaa ikätoveriaan vauvana ja alkoi ihan muutaman päivän kuluessa tehdä samaa itsekin. 

Ja omasta mielestäni ehkä tärkein syy on äitien (miksei isienkin) oma jaksaminen ja tuki vanhemmuuteen. Suvi Jaakkola kirjoittaa ansiokkaasti Antropologi -blogissa otsikolla Suomiko maailman paras maa olla äiti? siitä, miten siitä huolimatta, että moni asia on äitien osalta Suomessa todella hyvin, äitiys nähdään Suomessa pitkälti yksilösuorituksena ja unohdetaan se, että äitiys vahvistuu nimenomaan sosiaalisen tuen kautta. Erittäin tärkeä syy jonnekin menemiselle vauvan kanssa on  ainakin omalla kohdallani ollut se, että pienten lasten kanssa on ollut  ihanaa kun ei ole tarvinnut linnoittautua kotiin.

Teattereista, museoista, kirjastoista, aivan samoin kuin vaikka perhekahviloista,  löysin lasteni ollessa vielä pienempiä kuin nyt paikan, jonne saatoimme mennä ja itse pääsin ihmisten ilmoille ja saatoin saada esimerkiksi välillä kaipaamaani aikuista juttuseuraa. Tämä ei ole voinut omalla kohdallani täysin korvata puuttuvia sukulaisverkostoja kotikaupungissamme, mutta on ollut minulle todella tärkeää. 

Esikoisen syntymän jälkeen vauvakahvila oli ensimmäinen löytöni, jonka uskon suorastaan pelastaneen minut, mahdolliselta ja pelkäämältäni, masentumiselta kun huomasin, että minun ei tarvitsekaan puolison palattua töihin olla vain yksin ja painia jokaisen vauvaan liittyvän huolen kanssa itsekseni. Vähitellen löysimme myös kulttuuripalvelut ja sillä tiellä ollaan syvällä kun jo yksinkin menen vauvateatteriin!

Olisi mielenkiintoista tietää, miksi sinusta vauvojen kanssa kannattaa mennä vaikkapa teatteriin. Toki vastakkaisenkin kannan voi sanoa jos niin ajattelee.

Lippuni Palloon on saatu blogin kautta.

Kuva: Jore Puusa

Kommentit