Pilvilampaita Sampo 2017 -festivaalilla

Naivní Divadlo Liberec: Lammas joka putosi taivaalta / About the Lamb that fell from the Sky

Taas sirkuksessa ja vitsit millaisessa! Pieni puinen esiintymislava, jossa on pyörivä alue, jolla esimerkiksi sirkuksen taitoratsastaja  ratsastaa, on rakennettu Annantalon teatterisaliin niin, että lapset pääsevät katsomaan esitystä läheltä.

Fred Rodrianin kirjaan perustuva teatteriesitys, Lammas joka putosi taivaalta, kertoo nimensä mukaisesti tarinan pilvilampaasta, joka putoaa maahan. Hän tutustuu pieneen tyttöön. Yhdessä he pääsevät seuraamaan sirkuksen mielikuvituksellisia ohjelmanumeroita ja mielikuvituksellisia ovat myös keinot, joilla lammasta yritetään ikävän iskettyä palauttaa taivaalle. Mutta ei huolta, apu löytyy kyllä!

Esitys sisältää monta erilaista ohjelmanumeroa kuten diskokirahvin, nuorallatanssia ja kanuunalla ampumista. Näyttelijät ovat pukeutuneet mainiosti sirkusteeman mukaisesti, muodostaen hauskan kokonaisuuden nukkejen kanssa ja esityksessä on upeita tehosteita!

Monista ohjelmanumeroistaan ja vilskeestä huolimatta esitys on harmoninen ja herkkä.  Katsoessa tulee hyvä mieli. Puunukkejen yksinkertainen ja vaatimaton kauneus ja ihana värimaailma, kuten lasipallon ihanat heijastukset ja varjot vetoavat sielun sopukoihin.  

En tiedä näyttelijöistä juuri mitään mutta jäi mielikuva, että he olivat todella ammattilaisia toiminnassaan lasten kanssa. Ensiksi he kertoivat lapsille siitä, miten ensimmäinen osio on se, jossa he näyttelevät ja toisessa lapset pääsevät leikkimään.  Esityksen lopussa olikin neljä pistettä, joihin lasten oli mahdollista mennä touhuamaan. Tässä kohtaa mietin myös play sanan moninaisia merkityksiä. Näyttelijät tietenkin näyttelevät,  mutta eräänlaista leikkiä (vaikka toki myös työtä) on heidän esiintymisensä ja toisaalta lapsille itselleen leikki (joka on lasten työtä) voi tarjota väylän myös näyttelemiseen.

Esityksen jälkeen lapset voivat siis leikkiä nukeilla, rakennella teatterinukkeja, tutustua esityksen soittimiin tai pyörittää onnenpyörää. Työpajoineen esitys kestää noin 45 minuuttia ja sopii mainiosti jo kaksivuotiaille. Pieni yleisö näytti ihastuneelta esitykseen! Ja leikkipaja vaikutti niin upealta, että olisin mielelläni jäänyt sinne tutkimaan nukkeja ja muita mahdollisuuksia. Sillä tähän on tultu, niin syvälle olen sukeltanut lastenkulttuurin, (ja ihan erityisesti rakastan teatteria), että tällä viikolla olen nähnyt jo kaksi lastenesitystä ilman lapsiani.

Esityksestä saisi varmasti vielä enemmän irti jos osaisi tsekin kieltä. Teatterissa on kuitenkin kyse niin paljon muustakin kuin kielestä, että oikeastaan kielimuuri vaikuttaa yllättävän vähän katsojan kokemukseen. Lampaan määkiminen kuulostaa sitä paitsi kovin tutulta olisipa kieli mikä tahansa!

Esitys on mahdollista nähdä vielä tänään sunnuntaina 3.9 Annantalolla klo 13. Liput esitykseen maksavat 12 euroa.

Kannattaa huomata myös Sampo 2017 -festivaalin muu ohjelmisto festivaalin päätöspäivänä, sunnuntaina 3.9.  Leonardon lentävät apinat, josta olen kirjoittanut täällä, esitetään Sampossa klo 16.

Päivälehden museossa järjestetään pöytäteatterityöpajoja,  joihin voi osallistua materiaalimaksun (2 euroa) hinnalla. Nämä pajat järjestetään klo 12, 14.30 ja 17.30 ja ne ohjaa Ilpo Mikkonen Nukketeatteri PikkuKulkurista. Museolla on myös mukava näyttely, josta olen kirjoittanut täällä.

Suosittelen lämpimästi aikuisille festivaalin aikuisten esityksiä!  Olen niitä festivaalin aikana käynyt katsomassa useamman ja olen ollut vaikuttunut. Sunnuntaina on vielä mahdollisuus nähdä Kuuman ankanpoikasen Missing Amelia Earhart (sopii 13-vuotiaasta eteenpäin), jota itse aion suunnistaa katsomaan ja Matija Solcen Koiranelämää (sopii 12-vuotiaasta eteenpäin). Solcen esityksen Pieniä yötarinoita näin festivaalilla aiemmin viikolla ja se oli kiinnostava ja monikielisessä kieli-ilottelussaan ihan omaa luokkaansa.

Lippuni, Lammas joka putosi taivaalta -esitykseen, on saatu blogin kautta.






Kommentit