 | |
| Mauri Kunnas, Koiramäen Suomen historia (2017) Helsinki: Otava. |
Mauri Kunnas on tehnyt hirmuisen työn kirjoittaessaan Suomen historiasta Koiramäen Suomen historian. Kirjan piirrosjälki on jälleen kerran upeaa ja ilmeikästä. Enpä ihmettelisi jos vaikka Vasa-laivan uppoamisesta piirretty kuva jäisi niin kovin mielen sopukoihin, että tulisi aina mieleen Vasa-laivasta puhuttaessa museossa nähdystä aidosta laivasta huolimatta. Samoin voi käydä myös kuninkaille, kuningattarille ja tsaareille.
Miten meillä tämän kirjan kanssa lasten kanssa meni? Kerroin, että
olemme saaneet arvostelukappaleen Mauri Kunnaksen uudesta kirjasta.
Kummatkin lapset olivat innoissaan koska pitävät kovasti Kunnaksen
tuotannosta. Sitten alkoi itse lukuhetki. Nelivuotias livisti
leikkeihinsä kun kirja oli vasta alussa. Kahdeksanvuotias kyllä kuunteli
kahtena päivänä, joina tämän luimme kokonaisuudessaan lävitse. Hän oli
kuitenkin vähän, että taasko vaan näitä kuninkaita.
Kunnaksen tuotannon fanina ja pikkuisen myös kansatieteilijänä olin vähän kriittinen itsekin, enkä varsinaisesti ihmettellyt lasteni reaktiota. Kunnas on itselleni edustanut nimenomaan mainiota kansankuvaaja, oltaisiin sitten maalla tai kaupungilla, nykyajassa tai menneisyydessä. Oma lapsuuden suosikkini oli Tonttukirjan lisäksi Koiramäen lapset kaupungissa, joka esittelee hyvin monenlaisten ihmisten (vai koirien... apua en tiedä kumpaa termiä käyttäisin, lähinnä kai inhimillistettyjen koirien) elämää. Koiramäen Suomen historian edustama historiakäsitys tuntuu mielestäni vanhanaikaiselta. Olisinkin toivonut historian taitoskohtia katseltavan ehkä vielä enemmän vähän tavallisempien koirien kautta ja ehkä ylipäätään enemmän muuta kuin sotahistoriaa.
Mutta eipä tiedä vaikka tuotteliaalta Kunnakselta vielä tällainenkin historiankirja saataisiin. Esimerkiksi tapakulttuuriin liittyvät asiat, kuten haarukan käyttö aateliston tapana tai kreivi Pietari Brahen tutustuminen savupirttiin ovat kirjassa kiinnostavia. Luku postin kulusta ja noitavainoista ovat hauskoja.
 |
| Sotia piisaa mutta kieltämättä nämä vauhdikkaat sotakuvaukset innostivat kovasti vallankin nelivuotiasta kuulijaa. Aseita riittää ihmeteltäväksi. |
Meidän toinen lukukokemus tämän kirjan kanssa olikin jo ihan toisenlainen. Ajattelin, että lähestytään kirjaan niin, että hypätään kuninkaiden ohi. Ja tämä toimi! Nelivuotiaskin kuunteli mielellään ja etsi kuvista kaikenlaista, erityisen mielellään erilaista aseistusta. Ja tätä tietenkin sotaista historiasta löytyy Luettiin tällä kertaa myös vähän hitaammassa tahdissa kuin kahdessa illassa tämä kirja läpi, jotta lapset saivat aikaa kaiken sulatteluun.
 |
| Pari suurnaistakin on päässyt kirjassa esille. Itse olisin toivonut heitä vielä enemmän kirjan lehdille. |
Joka tapauksessa pidän tästä kirjasta kiinni tiiviisti. Voi olla,
että on vielä paljon hauskempaa tutustua historiaan Koiramäen kuin jonkun
muun lähteen kautta. Saatan vaikki itsekin tarkistaa siitä joskus jotakin ajankohtaa. Kirja sisältää valtavasti pureskeltavaa historiasta kiinnostuneille. On aikajana, kartta ja kuningas- ja tsaarikuvauksia sekä Koiramäen lasten sukutaulu. Lisäksi kirjassa on valtava tarinavarasto, jossa on sekä totta, tulkittua että kehiteltyä historian vaiheista. Ja loppukaneetti, jonka Kunnas on lainannut Axel Oxenstiernalta on kyllä aika mainio:
 |
Kirjasta on aiemmin kirjoitettu monessakin blogissa, esimerkiksi Kirja vieköön! -blogissa, Lastut lastenkulttuuriblogissa ja Luetaanko tämä? -lastenkirjablogissa.
Olen saanut Koiramäen Suomen historian arvostelukappaleena kustantajalta.
Kommentit
Lähetä kommentti