Tietokirja peleistä!


Elina Lappalainen (teksti) Jussi Kaakinen (kuvitus) Nyt pelittää! Miten pelejä tehdään? 2017 Helsinki: Tammi.

Itseäni ei pelaaminen juuri kiinnostaa. Lapsena toki pelasin joskus jotakin tietokoneella ja jossakin kyläilypaikoissa pääsin kokeilemaan Nintendoa, josta jopa vähän innostuin. Kaikkineen olen mielestäni aina ollut kömpelö peleissä ja tämä onkin varmaan yksi iso syy miksen niistä ole niin innostunut. Ja näin onkin ihan hyvä. Netin äärelläkin menee jo liikaa aikaa ja tiedän olevani persoona, joka helposti koukahtaa erilaisiin asioihin niin se, ettei pelaa ei liene omalla kohdallani ollenkaan pahasta. 

Silti tai ehkä juuri siitä syystä Elina Lappalaisen kirjoittama ja Nyt pelittää! on meillä ollut hyödyllinen kirja. Lapsia, erityisesti kahdeksanvuotiasta, nimittäin pelit kiinnostavat kovasti. Kirjan kautta on päästy juttelemaan peleistä ja lapselle on auennut monipuolisesti peleihin liittyvä maailma. Lapsesta kirja oli kiinnostava vaikkakin, pelaaminen on hänestä kyllä vielä kiinnostavampaa kuin peleistä lukeminen!

Lasten pelaamiseen itselläni on vähän kaksijakoinen suhtautuminen. Ymmärrän, että pelit kuuluvat lasten arkeen mutta toisaalta harmittelen kuitenkin usein, miten pelit ovatkaan niin koukuttavia. Meillä lapsilla on selvästi erilainen suhtautuminen televisioon ja peleihin. Vanhempi on jaksanut aina keskittyä ihan uskomattomalla voimalla kaikkiin ruutuihin ja välillä ihmettelen sitä lumovoimaa, mikä voikaan olla melkein millä tahansa lastenohjelmalla, -elokuvalla tai pelillä. Kun esikoinen oli pieni olin aika tarkka ruutuajoista. Nykyisin olen tullut lepsummaksi (tai mukavuudenhaluiseksi) ja annankin lasten esimerkiksi usein katsella televisiota kun he syövät aamupalaa. Tuntuu, että joulun aikaa meni paljon aikaa elokuvien parissa ja sama meno jatkui kun koko perhe on ollut tammikuussa enemmän tai vähemmän sairaana. Esikoinen saa meillä pelata noin tunnin päivässä mutta tämän lisäksi hän osaa aika itse aika hyvin järjestää niin, että ehtii katsoa myös pikkuveljen kanssa piirrettyjä.






Sofia ja Olivia menevät tutustumaan Sofian koodarina työskentelevän äidin työpaikkaan, tutustuvat pelin tekemisen eri vaiheisiin ja pääsevät itsekin suunnittelemaan peliä. Kirjassa tutustutaan myös siihen, miten eri perheissä suhtaudutaan peleihin ja pelaamiseen. Kirjassa esitellään erilaisia pelejä ja erilaisia ammatteja, joita tarvitaan pelien tekemisessä. 

Kirja sopii kaikille peleistä kiinnostuneille.  Kirjassa on myös juttua ruutuajasta ja esimerkiksi siitä, millä keinoilla peleistä tehdään koukuttavia. Kirja tarjoaa siis varsin hyvää perustietoa  ihan kenelle tahansa. Kirjassa on myös kolme tehtävää pelisuunnitteluun liittyen. Nämä tehtävät on suunniteltu hyvin, antaen toisaalta vapauksia mutta tarjoten mahdollisuuksia askarteluun ja luovaan puuhailuun.

Kaakisen kuvitus on vauhdikas ja kiinnostava mutta omalla tavallaan myös hiukan hermostuttava. Kirjan värit tuntuvat tulevan osin pelimaailmasta, mikä on tietenkin ymmärrettävää. Osa kuvituksesta on sarjakuvamaista. Yhdelle aukeamalla mahtuu paljon asiaa, jonka ohessa myös tarina etenee.  



Kirjassa tarjotaan vinkkejä vanhemmalle suhteessa lapsiin ja peleihin.  Itselläni on nimenomaan näissä petrattavaa ja kirjan lukemisen jälkeen olenkin pyrkinyt lapsen kanssa enemmän  keskustelemaan peleistä. Pelaamaan en ole edelleenkään itse lapsen kanssa lähtenyt. Omaksi osuudekseni jäänee jatkossakin kirjojen lukeminen ja silloin tällöin lautapelien pelaaminen lasten kanssa. Haluan kuitenkin olla  perillä lapsen pelaamista peleistä ja siitä, mikä koulun pihoilla milloinkin pelimaailman osalta puhuttaa, kiinnostaa ja ehkä jännittää. En ole vielä saanut aikaiseksi lukea Satu Irisvikin ja Jenni Utriaisen kirjaa Kuinka kasvattaa diginatiivi. Nyt pelittää! -kirjaan tutustuminen lasten kanssa tarjoaa ehkä pienessä mittakaavassa korviketta tälle puutteelle.



Tämä  kirja sopisi mielestäni hyvin vaikka koulussa opetuksen tukena käytettäväksi. Toista luokkaa käyvän lapseni koulussa on pian vanhempien viikko ja tarkoitukseni on käydä siellä esittelemässä erilaisia lastenkirjoja. Tämän kirjan otan mukaan koululle esiteltäväksi ja se saa jäädä luokkaan mahdollista tulevaa käyttöä varten.

Oman kokemukseni kautta  suosittelen kirjaa erityisesti  niihin perheisiin, joissa vanhempia   eivät pelit kovin paljon kiinnosta, mutta jälkikasvua senkin edestä! Toisaalta tämä teos saattaa tarjota uutta pohdintaa myös niille vanhemmille, jotka itsekin pitävät peleistä tai niille lapsille, joita pelit eivät kiinnosta.

Kirjasta on aikaisemmin ollut juttua esimerkiksi  Taidekoti -blogissa.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kommentit