Kuva: Matti Rajala/Tanssiteatteri Raatikko |
Esityksen Tarinoita Muumilaaksosta katsomossa viisivuotiaalla riitti pohdittavaa. Hän kuiskasi minulle: "Muumi on ilkeä kun pyydysti lohikäärmeen." Vielä esityksen jälkeenkin hän pohti, ettei Muumipeikko ollut luonnonystävä kun toimi, kuten toimi, Lohikäärmeen kanssa. Hän myös kysyi, ovatko omenat, joita muumit poimivat, oikeita. Pakko oli todeta, että kyllä ne oikeilta näyttävät ja jos eivät oikeita ole niin taidokkaasti tehtyä rekvisiittaa ne ainakin olivat. Itsekin olin nimittäin samoissa mietteissä rekvisiitan osalta.
Tanssiteatteri Raatikon Marja Korholan ohjaamassa ja koreografioimassa tanssillisessa tarinaesityksessä, jossa aiheeksi ovat valikoituneet Tove Janssonin Näkymätön lapsi kirjan kertomukset, Kevätlaulu, Maailman viimeinen lohikäärme, Kertomus näkymättömästä lapsesta, Vilijonkka, joka uskoi onnettomuuksiin ja Hattivattien salaisuus, näkyy se, että uutta
muumeista on enää vaikeaa kertoa, varsinkin kun tarinoiden ja hahmojen täytyy olla
tunnistettavia. Toisaalta se ei haittaa. Muumithan ovat jo useamman
sukupolven ainakin tavalla tai toisella jakamaa kuva- ja tarinatodellisuutta ja niihin liittyy paljon viisautta ja myös erilaisia versiointeja erilaisissa medioissa.
Terttu Torkkolan tekemä lavastus ja rekvisiitta esityksessä on yksinkertainen, suorastaan niukka ja näyttelijöiden lisäksi lähinnä Joona Pettersonin piirrosmainen video vie tarinaakin eteenpäin. Tämä toimii koska muumit ovat tuttuja kirjoista ja animaatioista. Tanssia esityksessä on kiinnostavaa seurata, samoin tarinankuljetusta. Kaikkia
jännitteitä ei viedä loppuun asti esityksessä, joka toisaalta selittyy jo ihan aikaresursseillakin. 50 minuutissa ei ehdi kertomaan kaikkea.
Alkutarinassa, joka on Kevätlaulu Ti-ti-uu saa nimensä Nuuskamuikkuselta ja sitä kautta oman identiteetin ja elämän. Nuuskamuikkusen turhautuminen kevätlaulun haasteiden kanssa jää kuitenkin kevyeksi. Vilijonkan onnettomuuksiin uskomista ehtii hädin tuskin havaita. Myös Hattivattien salaisuus on nopea tapahtumasarja, johon tosin liittyy syvää viisautta. Ninnin, näkymättömän lapsen tilanteeseen sen sijaan pysähdytään pidemmäksi ajaksi ja lohikäärmetarina kehystyy muun tarinan ympärille. Varsinkin alkupuolella lavalle tulee tiuhasti uusia hahmoja ja katsottavaa, joten kuunneltavaa ja koettavaa riittää. Esitykseen liittyi myös tarinoiden muunnoksia, jotka liittyivät ehkä myös näyttelijäresurssiin. Kaikkineen ne kuitenkin toimivat eikä edes muumifriikkiä nelikymppistä jäänyt liikaa harmittamaan.
Alkutarinassa, joka on Kevätlaulu Ti-ti-uu saa nimensä Nuuskamuikkuselta ja sitä kautta oman identiteetin ja elämän. Nuuskamuikkusen turhautuminen kevätlaulun haasteiden kanssa jää kuitenkin kevyeksi. Vilijonkan onnettomuuksiin uskomista ehtii hädin tuskin havaita. Myös Hattivattien salaisuus on nopea tapahtumasarja, johon tosin liittyy syvää viisautta. Ninnin, näkymättömän lapsen tilanteeseen sen sijaan pysähdytään pidemmäksi ajaksi ja lohikäärmetarina kehystyy muun tarinan ympärille. Varsinkin alkupuolella lavalle tulee tiuhasti uusia hahmoja ja katsottavaa, joten kuunneltavaa ja koettavaa riittää. Esitykseen liittyi myös tarinoiden muunnoksia, jotka liittyivät ehkä myös näyttelijäresurssiin. Kaikkineen ne kuitenkin toimivat eikä edes muumifriikkiä nelikymppistä jäänyt liikaa harmittamaan.
Torkkolan tekemä puvustus
on yksinkertaisesti upea. Muumit toki ovat niin muumeja kuin nyt muumit
voivat olla. Kevyesti kyllä liikkuvat muumimasuissaan, liekö heillä taikalenkkarit jaloissaan? Ti-ti-uu on mahtava karvoineen ja häntineen ja veikeästi pyörivine olemuksineen. Tuutikki ja
Nuuskamuikkunen olivat täysin tunnistettavissa mutta näyttelijän ja tässä tapauksessa tanssijan
persoona toki aina näkyy. Myyn vaatetus, on selvästi Myytä, mutta mekko ei kuitenkaan väritykseltään ja kuvioinniltaan toista stereotyyppisintä esikuvaansa, joka on varsin piristävää.
Kuva: Matti Rajala/Tanssiteatteri Raatikko |
Tähän esitykseen ei kuulu Raatikon esityksille ominaista lapset mukaanottavaa jumppatuokiota tai vastaavaa, vaan tällä kertaa yleisö seuraa kaikin aistein muttei osallistu edes huutoäänestyksin. Muumihumppaa voi kyllä vetää kotonakin ja muumit tarjoavat tarinoiden aarrearkun kyllä kaikille joka tapauksessa. Meillä ainakin taitaa tulla iltasatulukemistoon kirjan Näkymätön lapsi novellit.
On fantastista, että
Muumit on saatu Raatikon lavalle. Olen aiemminkin kehunut sitä, miten
karusta toimistokiinteistöstä löytyy ehkä pääkaupunkiseudun upeinta
lastenteatteria tarjoava teatteri. Miten upeaa olisikaan jos tämä
teatteri olisi vielä keskeisemmällä paikalla ja jos se Nukketeatteri Sampon
tavoin tarjoaisi myös muuta oheisohjelmaa tiloissaan omalla liikkeen ja tanssin sarallaan. Suosittelen tätä muumituokiota, kuten heidän muitakin esityksiään, lämpimästi kaikille!
Kuva: Matti Rajala/Tanssiteatteri Raatikko |
Esitys on ohjelmistossa 31.12 asti ja liput esitykseen maksavat 14.50 euroa kappale. Lisätietoa esityksestä löytyy Raatikon sivuilta.
Kommentit
Lähetä kommentti