Kylä josta löytyi aarre

Karoliina Junno-Huikari ja Riina Koivisto (teksti) Raisa Rautiainen-Laakso (kuvat) Barbara Westman (ruotsinkielinen käännös)  2014 Kylä josta löytyi aarre. Vantaan kaupunginmuseon julkaisuja nro 29.


Kiinnostaako Vantaan historia tai kiinnostaako historia muuten vaan? Karoliina Junno-Huikarin ja Riina Koiviston kirjoittama Kylä josta löytyi aarre -lastenkirja on kiva ehdotus esimerkiksi lahjakirjaksi lapsiperheeseen. Lapseni sai kirjan kummiltaan lahjaksi. Kirja sopii myös ruotsinkieliseen perheeseen koska kirjassa on samojen kansien sisällä sekä suomen- että ruotsinkielinen kirja. Mielestäni tämä on oikein hyvä idea ja tätä varmasti voisi hyvin soveltaa useampiinkin suhteellisen lyhyisiin lastenkirjoihin. Kirjassa seikkaillaan Helsingin pitäjän kirkonkylässä. Kirja on kuitenkin toimiva kurkistus historiaan, vaikkei olisi koskaan kyseisestä paikasta kuullutkaan. Kirja sopii siis luettavaksi ympäri Suomen tai vaikka muuallakin maailmassa!



Kirjan alussa on  lyhyt johdanto Kirkonkylän historiaan ja nykyhetkeen. Tämän jälkeen seuraa kertomus Eeliksen ja Serafiinan päivän seikkailusta Kirkonkylässä. Lapset löytävät ulkoa avaimen ja lähtevät etsimään lukkoa, johon avain sopisi. Seikkailua seurataan valokuvakuvituksella, joka on seesteinen ja tunnelmallinen. Lapset käyvät myllyllä, Pyhän Laurin kirkossa, viljamakasiineilla, joista löytyy kylän museo, pappilan pihalla leikkimässä, arkeologisia kaivauksia katsomassa ja koulussa. Hippunen jännitystä on mukana kun lapset tutustuvat eri rakennuksiin ja kummituksenkin äänen lapset epäilevät kuulevansa. Lopulta löytyy myös ovi, johon avain sopii ja oven takaa löytyy arkinen mutta tärkeä aarre, joka  sitoo hyvin historian ja nykyajan lankoja yhteen. Ajat ovat muuttuneet mutta perustarpeet ovat ennallaan. Kirjan tarina loppuu illalla lasten nukahtamiseen, jota ennen on nautittu iltapala lettulautasten äärellä. Mukavana bonuksena tarinaa seuraa vielä lettujen kanssa nautitun Nyknapaksen omenahillon resepti. 

Kirjassa on tietolaatikoita. Jos kirjoitan enemmän kirjoista, joissa tietoa jaetaan niiden muodossa saatte todennäköisesti havaita, etten yleensä  oikein pidä niistä. Koen ne usein lähinnä tarinan häiritsijöinä. Tässä kirjassa laatikoita on määrältään maltillisesti, eikä niitä ole siroteltu visuaalisesti hermostuttavasti sinne tänne vaan hallitusti yleensä tekstin loppuun, joskus alkuun tai kuvien päälle ja mielestäni ne ovat toimiva ratkaisu historian avaamisessa. Laatikot ovat myös luonteva osa kirjan harkittua ja tyylikästä värimaailmaa eivätkä siksi rasita lukijan estetiikkaa kaipaavia silmiä. Tietolaatikoiden kautta on mahdollista kuulla esimerkiksi Kuninkaantiestä, arkeologien työstä, lasten leikeistä ja tohtorinna Nathalia Chronsista, joka ensimmäisenä kylässä halusi oman puutarhan. Tässä laatikossa todetaan, että kyläläiset pitivät aluksi hullutuksena eläinten ruokapaikkojen metsittämistä. Erikseen kannattanee vielä mainita, että alkuaukeamalta löytyy kylän kartta. Monista lapsista kun kaikenlaiset kartat ovat  kiinnostavia.



Olen monta kertaa ajatellut, että Helsingin pitäjän kirkonkylässä olisi mukava vierailla. Onhan se Museovirastonkin mukaan yksi valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö Suomessa. Toistaiseksi en ole kuitenkaan  nähnyt kylän kuin vilauksena ohi ajavan bussin ikkunasta. Ajatuksissani on, että ensi kesänä suuntaisimme sinne. Kylässä on vain kesäisin auki oleva Helsingin pitäjän kotiseutumuseo. Helsingin pitäjän kirkonkylässä järjestetään myös tapahtumia. Esimerkiksi viime kesänä siellä on järjestetty Helsingan keskiaikapäivä. Lisää tietoa kirkonkylästä löytyy täältä. Tuolta nettisivulta löytyy myös hienoja panoraamakuvia kylästä ja mahdollisuus etsiä kuvista avainta.

Kommentit