Kirjoja lukemaan opettelevalle

Disney oppisopin kirja Lukemisen riemua sarjaa (2012) Minä olen ihana! Alkuperäinen käsikirjoitus Cheryl Stroud ja Beth Sycamore, suomennos Anu Valkama. Kuvitus Disneyn taiteilijat. Helsinki: Sanoma Magazines. Tässä ensimmäinen lapseni itsensä kokonaan lukema kirja!

Mieltäni lämmitti kun lapsen koulun joulujuhlassa rehtori piti puheen, jossa korosti neljän ällän tärkeyttä. Nämä neljä asiaa ovat läheisyys, leikki, liikunta ja lukeminen. Joululomalle hän esitti näistä vielä erikseen toiveen, että kaikki vanhemmat lukisivat päivittäin sadun lapsilleen ja että kaikki lapset lukisivat myös sadun vanhemmilleen.

Meillä ekaluokkalainen on oppinut lukemaan ja lukee päivittäin jotakin mutta melko lyhyitä pätkiä vasta. Mietinkin hänelle sopivaa lukemista ja mielelläni kuulisin myös muiden ideoita siitä, millaisia kirjoja ja sarjakuvia hänelle kannattaisi tarjota luetttavaksi.  Koska lukeminen on vielä hidasta ja hankalaa ei hän jaksa yksin kahlata läpi yhtään pidempiä kirjoja kokonaan tai edes sarjakuvalehteä alusta loppuun mutta hän on lukenut pätkiä pidemmistä kirjoista itse ja yhden ihan lyhyen kirjan hän on lukenut kokonaan itse ihan tässä muutama päivä sitten. Lukemaan oppiminen on tosi iso asia ja oppiminen on aika yksilöllistä. Itse en osannut kouluun mennessä lukea enkä kovin hyvin oppinutkaan koko ensimmäisen luokan aikana ja muistan, että opettelu oli työlästä  ja hankalaa ja jännitin aakkostunteja jo etukäteen kotona. Nokkela muutamia vuosia nuorempi sisareni oppi lukemaan siinä sivussa kun minä kotona välillä jopa itkien tavasin Heikki Hiiren ja Simo Siilin kommentointia aapisestani. Näytti että häneltä lukeminen sujui kuin tanssi piikittömien kukkien päällä ja taisin tuntea kateuttakin. Mutta sitten kun lopulta opin vähän kuin itsestään, ilman, että olisin saanut tai huomannut jonkun ison oivalluksen koinkin, että minusta tuli nopea lukija ja oli  ihana kun ei tarvinnut enää miettiä lukemista itsessään vaan pystyin vain uppoutumaan tarinoihin. 

Puoliso tilasi lapselle Aku Ankan kun lapsi oppii lukemaan ja siitä lapsi on ollut tosi iloinen mutta toistaiseksi Aku Ankoistakin on vanhempi  lukenut isomman osan ja lapsi on lukenut esimerkiksi joitakin puhekuplia kustakin sarjakuvasta lukuhetkien aikana. Aapinen on tietenkin hyvää luettavaa. Omalla lapsellani on koulussa käytössä Seikkailujen aapinen, joka on kyllä kiva ja olen tosi iloinen, että lapseni ei tarvitse tempautua mukaan Simo Siilin ja Heikki Hiiren maailmaan, mutta silti huomaa, että lapsi kotona lukee mieluummin muuta kuin aapista. Syksyllä luin lapselle Lukupalat-sarjaa, josta kirjoittami teksti löytyy täältä ja tämä sarja olisi tosi hyvää luettavaa lapselle itselleen. Mutta mitäs muuta? Ensimmäinen (ja toistaiseksi ainut) kirja, jonka 7-vuotias on lukenut ihan kokonaan itse on Disney Oppisopin Nalle Puh aiheinen kirja nimeltään Minä olen ihana! Kirja itsessään ei ole mikään ihmeellinen mutta kannustava ote siitä nimensä mukaisesti löytyy. Kun lapsi oli lukenut kirjan kysyin voisinko laittaa sen kiertoon. Lapsi vastasi, ettei missään nimessä laiteta kiertoon ensimmäistä kirjaa, jonka hän on lukenut itse, vaan se pitää säästää. Tähänkin sarjaan ilmeisesti löytyy myös vähän vaativampia kirjoja.

Annika Eräpuro (teksti)ja Mika Launis (kuvitus) 2010 Eve Ilves aavekaupungissa. Helsinki: Tammi.

Harri István Mäki (teksti) ja Mika Launis (kuvitus) 2011 Sihis ja merisirkus. Helsinki: Tammi.

Hannu Hirvonen (teksti) Pia Sakki (kuvitus) Tärisevä traktori. Helsinki: Tammi.

Raili Mikkanen (teksti) Juha Lemmetty (kuvitus) 2012. Histamiinin luolaseikkailu. Helsinki: Tammi.

Yksi varteenotettava lukemisto pienille lukijoille löytyy Keltanokka-sarjasta. Käärin kummallekin lapselle yhden kirjan joulupakettiin. 7-vuotias saa Tammen Keltanokka-sarjan Annika Eräpuron kirjan Eve Ilveksestä. Lainasin kirjastosta myös samaa sarjaa olevan toisen kirjan Eve Ilveksestä mutta kumpaakaan meillä ole vielä luettu. Keltanokka-sarjasta olen joskus lukenut lapselle Harri István Mäen Sihis ja merisirkus -kirjan. Tuo kirja oli ainakin lapsesta kiinnostava ja jännittävä. Olemme lukeneet muitakin István Mäen kirjoja. Kaikissa näissä on seikkailtu merellä ja ne ovat olleet kiehtovia sekä lapsesta että minusta. Koska Keltanokka-sarjaa oli kirjastossa pitkä rivi tarjolla lainasin myös Hannu Hirvosen Tärisevän traktorin ja Raili Mikkasen Histamiinin luolaseikkailun. Hirvosen Päivä pulkassa (tekstini kirjasta  täällä) teki sellaisen vaikutuksen perheemme kuopukseen hiljakkoin, että ajattelin, että Hirvosen tuotantoon on mielenkiintoista tutustua lisää. En ole vielä Tärisevään traktoriin tutustunut tarkemmin mutta Hirvosen kirjoittamat alkusanat kuulostavat lupaavilta: "...Oppiminen vaatii harjoitusta. Uuteen asiaan täytyy tutustua, sen ympärillä täytyy kierrellä ja kaarrella. Sitä voi miettiä sängyssä nukkumaan mennessä. Sen kanssa täytyy tehdä työtä ja ennen kaikkea leikkiä. Sillä tavalla oppii. Puhumalla oppii puhumaan ja lukemalla lukemaan. Leikkimällä oppii mitä vaan..." Ylipätään tässä sarjassa on viehättävää se, että kirjailijat ovat kirjoittaneet lapsia varten alkusanat kirjoihinsa. Lapset lukijoina otetaan vakavasti ja vaikuttaa siltä, että kirjailijat toivovat aidosti lasten löytävän lukeminen ilon. Mikkasen Histamiinin luolaseikkalun valitsin kirjastokassiin koska Histamiini-kirjoja meillä on muuten luettu paljon ja onhan tuo pikkuinen marionettihevonen aika pop!

Jan Fearnley Leevi ja dinosauruksen kynsi (alunperin englanniksi Colin and the Curly Claw) 2002 . Karkkila: Mäkelä.

Mäkelän Sininen banaani  -sarjaa oli kirjastossa myös pitkä rivi. Ajattelin ensin, että otan summanmutikassa minkä tahansa sarjan kirjoista mukaan. Sitten laitoin kuitenkin hyllystä poimimani takaisin ja valitsin  dinosaurusaiheisen kirjan koska aihe vaikutti sellaiselta, että lasta, jonka suosikkimuseo on Luonnontieteellinen museo ja jolla on ollut vaiheita, jolloin dinosauruskirjat ja -videot ovat olleet tosi pop, voisi kiinnostaa. Siinä mielessä arvaukseni osui oikeaan, että kun annoin lapselle katseltavaksi lainaamani Keltanokka-sarjan kirjat ja Leevi ja dinosauruksen kynsi -kirjan niin jälkimmäinen oli se, jota lapseni alkoi lueskella. Näissä Sininen banaani -kirjoissa varmasti houkuttelee värikkyys ja myös sarjakuvamaisuus ja niissä on vähemmän sanoja kuin mustavalkoisesti kuvitetuissa Keltanokka -kirjoissa. Yhtäkkisesti itselle tulee mielikuva, että Keltanokka-sarja on vähän hienostuneempi ja lähempänä lastenromaania kun taas Sinisen banaanin kirjat ovat enemmänkin kuvakirjoja tai sarjakuvia. Lapseni lueskeli dinosauruskirjaa kiinnostuneena. Hän kertoi, ettei lue kaikkea vaan ainoastaan puhekuplat. Näitä hän kommentoi kiinnostuneena ja varmisti välillä oliko lukenut oikein. Ja oikein meni kyllä. Uskon, että tässä on hyvä alku pidemmillekin lukemisille. Selasin itse kirjan myös suunnilleen sillä tarkkuudella, että katselin kuvat ja puhekuplat ja vain sieltä täältä pidemmät tekstinpätkät. Jäin käsitykseen, että kirjan perusjuonen saa kyllä hyvin haltuun kuvien ja kuplien avulla. Toivon, että lapsi tutustuu jossakin vaiheessa itse lukemalla myös Keltanokka -sarjaan mutta tällä hetkellä varmaan vielä tarjoan hänelle itselleen luettavaksi Sininen banaani -sarjan tyyppisiä kirjoja. Joululahjakirjan Eve Ilveksestäkin taidan vielä tarjoutua lukemaan hänelle pyytäen lasta lukemaan muutamia lauseita sieltä täältä.

Pienempi lapsi taas saa joulupaketista talviaiheisen kirjan ja ajattelin vinkata, että isompi voisi lukea sen pienemmälle koska kirjassa ei ole paljon sanoja. Joskus jo ennen kuin esikoinen on osannut lukea on lapsilla ollut tosi somia hetkiä keskenään kun isompi on lukenut pienemmälle kirjaa. Näissä meillä ovat erityisesti olleet suosiossa Richard Scarryn Touhula-kirjat. Ne ovat olleet kummankin mieleen ja lapset ovat oppineet ne lähes ulkoa ja lisäksi keksineet niistä omia hassuttelujaan yhteisissä lukuhetkissä.

Tietenkin tässä vaiheessa kun lapsi lukemista opettelee on varmasti ihan sama, mitä hän lukee. Luulen kuitenkin, että jos luettavat tekstit miellyttävät niin sitten lapsi innostuu herkemmin lukuharrastuksen pariin. Mielenkiintoista olisi kuulla millaisilla kirjoilla teillä on lasten lukeminen alkanut ja mitä ajattelette siitä, tulisiko lasta kannustaa lukemaan itse vai entiseen tapaan lukea hänelle ja odottaa lapsen itse kiinnostuvan lukemisesta ja alkavan omaehtoisesti lukea myös itse. En halua luopua yhteisistä lukuhetkistä ja jatkan lapselle lukemista mutta väistämättä se, että lapsi alkaa itse lukea varmasti vaikuttaa myös yhteisten lukuhetkien sisältöihin. Ehkä tietynlaiset kirjat päätyvät itse luettaviksi ja toisenlaiset yhdessä luettaviksi. Voisin kuvitella, etten esimerkiksi sarjakuvia juuri enää vaikka vuoden päästä lue esikoiselle vaan painopiste yhdessä luettaessa olisi tuolloin pidemmissä kirjoissa.