Aleksis Kiven kuolinmökki ja lukuvinkkejä

Tien nimistä päätellen kuljimme koko päivän julkkisten jalanjäljissä

Kun kävimme katsomassa Mimmi Lehmää ja Varista Tuusulan Krapilla halusin jäädä sinne myös yöpymään. Puoliso vähän kummasteli. Miksi ihmeessä maksaa siitä, että on hotellissa niin lähellä kotia? Mutta miksipä ei? Itse tykkään lähimatkailusta. Ajattelin, että Tuusulanjärven ympäristössä olisi monia kohteita, joissa olisi kiva käydä. Joten niinpä me yövyimme hotellissa. Kunnon lomaa tämä tosin oli vain minulle ja lapsille. Puoliso kävi vain illallisella ja yöpymässä meidän kanssa ja aamupalan jälkeen hän lähti töihin. Minä lasten kanssa taas lähdin tutustumaan alueen museotarjontaan pian aamupalan jälkeen.

Kävin lasten kanssa Krapin lähimmissä museokohteissa eli Erkkolassa, Aleksis Kiven Kuolinmökissä ja Lottamuseossa. Viime vuonna kun vierailimme Krapilla edeltävän, ja ensimmäisen, kerran tajusin, ettei Tuusula niin mahdottoman kaukana olekaan, edes autottoman helsinkiläisen näkökulmasta. 

Nämä kohteet olivat kaikki myös kivasti lähekkäin ja lasten kanssa oli helppo siirtyä paikasta toiseen. Raskaiden hotellilla odottavien matkakassien ja pienen uupumuksen vuoksi päädyimme kuitenkin viimeisestä kohteestamme Erkkolasta ajamaan taksilla pikaisesti Krapin kautta Tuusulan keskukseen, josta jatkoimme bussilla Helsinkiin.  Krapillakin olisi ollut bussipysäkki mutta koin helpommaksi hankkia kaupasta vähän eväitä ennen bussiin menoa ja koska en yleensä (jollei ole pakko) selvittele esimerkiksi bussiaikatauluja etukäteen kovin tarkkaan lasten kanssa liikkuessa, ajattelin, että meidän on tarvittaessa hauskempi odottaa bussia kirjastossa kuin taivasalla bussipysäkillä. Ja vähän aikaa saimmekin olla kirjastolla ennen bussin lähtöä.

Meidän ensimmäinen vierailukohde oli Aleksis Kiven kuolinmökki.

Olimme mökin ulkopuolella odottelemassa jo hyvissä ajoin ennen museon aukeamista aamulla. Päästyämme sisälle mökkiin ystävällinen opas vastasi kysymyksiimme. Pitkään emme aikaa mökissä viettäneet, koska lapset olivat kärsimättömiä, ja ennen kaikkea harmissaan kun en ostanut heille magneetteja. 

Kolmevuotias oli kuullut nimen Aleksis Kiven kuolinmökki keskustelussamme reissua suunnitellessani ja hänestä paikka kuulosti etukäteen tosi (vähän liiankin) jännittävältä. "Onko siellä kuolleita?" Tilanteen tajuttuani älysin puhua vain mökistä mutta pienet jännitykset kyllä hälvenivät viimeistään paikan päällä, vaikka ehkä jotain Kiven hengestä oli mökissä jäljellä, niin pelottavaa ei paikan päällä ollut.

Aikuisten sisäänpääsy museoon maksaa kaksi euroa ja lasten (7 vuodesta eteenpäin) euron. Museokortilla Aleksis Kiven kuolinmökkiin pääsee ilmaiseksi. Museo on avoinna 31.8 saakka tiistaista sunnuntaihin ja 10.10 saakka lauantaisin ja sunnuntaisin. Museon todella hyvin varusteltu pieni museokauppa yllätti.

Riitta Nelimarkka (2009) Seitsemän veljestä. Helsinki: Tammi ja Maijaliisa Dieckmann (2013) Metsän poika tahdon olla. Helsinki: Schildts & Söderströms.

Sorruin siis ostoksiin. Ja tämä varmasti vain lapsia entistä enemmän ärsytti kun en kuitenkaan ostanut niitä magneetteja.

Olen ollut tosi ihastunut näihin kahteen ostamaani kirjaan. Riitta Nelimarkan Seitsemää veljestä  olen selannut, mutta sitä ei ole vielä varsinaisesti luettu. Kahdeksanvuotias on sitä mieltä, että on valmis kuuntelemaan kirjan esimerkiksi iltasatuna. Tästä tarinasta olisi ollut tarjolla myös animaatioversio (kirja on sen teossa syntyneen materiaalin pohjalta laadittu), mutta sitä en enää raaskinut ostaa vaan ajattelin, että voisin katsoa olisiko sitä kirjastossa tarjolla.

Sen sijaan Maijaliisa Dieckmannin saturomaani Metsän poika tahdon olla, joka käsittelee Kiven lapsuutta ja nuoruutta, ei kuulemma pääse iltasatujen lukulistalle alkupätkän perusteella. Itse sen sijaan ahmin kirjan vauhdilla. Olipa ihana ja kiinnostava kirja! Jäin käsitykseen, että kirjassa on varmaan aika paljon kuvittelua ja sellaista, mitä olisi voinut olla totta.

Dieckmann käyttää kieltä taitavasti ja maalaa mielenkiintoisen kuvan  Kivestä ja kuvaa myös ansiokkaasti haasteita, joita hän lapsuudessaan kohtasi. Kirjassa kuvataan elävästi sitä, miten Kiven lapsuudessaan kuulemat tarinat ja hänen kykynsä tarinoiden kerrontaan, muokkasivat hänen tulevaa kirjoitustyötään. Myös se, että hänen kykynsä tunnistettiin ja koulutielle lähtöä tuettiin, tulee kirjassa esille. Toisaalta vanhemmat unohtivat lähettää rahaa tai ruokaa Helsinkiin opiskelemaan menneelle pojalle ja nälkä vaivasi. Ystävyys- ja sisarussuhteiden kuvaus on kirjassa myös kiinnostavaa samoin kuin sukupolvien välisen suhteen kuvaus.

Jos olisin lukenut tämän ennen Seitsemän veljeksen lukemista, (no ei tämä kyllä ollut vielä ilmestynytkään silloin, mutta pienestä viis), niin olisin varmasti ollut ymmärtäväisempi teosta kohtaan. Klassikkojen kohdalla tarvitsen usein vähän taustoitusta, joka helpommin auttaa samaistumaan kirjan maailmaan, jota ei muuten oikein jaa. Ihan sama on ollut esimerkiksi Jane Austenin kirjojen kanssa. Olen haukotellut, että miten mikään voi olla näin tylsää ja puuduttavaa, mutta taustatiedon kanssa on lukeminen lähtenyt rullaamaan ihan toiseen tahtiin.

Nelimarkan kirjassa riittää vauhtia ja tunnelmaa. Kuvitus on jotenkin ihan mieletöntä. Harmi kun ei tätä ollut saatavilla silloin kun aloitin ensimmäistä kertaa lukemaan Seitsemää veljestä. Se oli muuten vasta joskus aikuisena koska jostain syystä koulussa sitä ei koskaan "pakotettu" lukemaan vaikka ala-asteelta lähtien tehtiinkin erilaisia enemmän ja vähemmän luovia tehtäviä Seitsemästä veljeksestä. Sitten kun aloitin lukemisen, kirja jäi  todella pitkäksi ajaksi kesken. Sittenkin kun sen lopulta luin (luultavasti siksi, että oli niin sanotusti pakko kotimaisen kirjallisuuden perusopintoja varten) otti aikansa ennen kuin pääsin tarinan imuun mukaan.

Nelimarkan kirja on lyhennetty versio mutta silti siinä on keskeiset tapahtumat mukana ja sisältönä on myös hurjia tarinoita ja esimerkiksi Simeonin juoppohulluuskohtaus.

Nelimarkan kuvituksessa yhdistyy mielestäni oivasti kyky kuvata vanhaa maalaisyhteisöä ja toisaalta lentää mielikuvituksen voimalla ihan ajattomassa tilassa. Nämä kuvat ovat niin hienoja, että odotan, että päästään lukemaan tätä.

Hurjien vaiheiden jälkeen loppu hyvin, kaikki hyvin.

Innostuin sen verran  Kiveen ja Seitsemään veljekseen liittyvästä teemasta, että esittelen samaan syssyyn myös pienten vahvoin pahvisivuin varustetun Anne Vaskon kirjan Jukolan seitsemän poikaa.

Anne Vasko (2016) Jukolan seitsemän poikaa. Luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan. Helsinki: Tammi.

Kirjassa on Vaskolle tyypillinen iloinen ja värikäs kuvitus. Kirjan luvun lomassa on mahdollisuus tehdä pieniä laskuharjoituksia ja siinä on lainauksia Seitsemästä veljeksestä. Ihana on vaikka lainaus, jossa Juhani kertoo rakastavansa Venlaa. Lisäksi kirjassa kerrotaan veljeksistä ja heidän elämästään, muun muassa hevosenhoidosta, nauriiden paistamisesta ja saunavihtojen tekemisestä.

Itse tykkään ihan täysillä tästä kirjasta. Jäin miettimään, että tämä olisi varmaan hyvä lahjakirja perheelle, jossa on pikkuinen vauva. Toisaalta jäin kyllä myös pohtimaan sitä innostuuko tästä kirjasta enemmän aikuinen kuin lapsi. Meillä ainakin niin kävi niin, että itse pidin tästä enemmän kuin lapset kun lainasin kirjan kirjastosta.

Lopussa on Oravan laulu mutta muuten voi olla, etteivät kaikki pikkuiset välttämättä malta tämän kirjan kanssa. Toisaalta tämä on ihan oivallinen keskustelevaan lukemiseen, jossa yhdessä etsitään esimerkiksi eläimiä ja lasketaan vaikka leppäkerttuja. Kuvitus on nimittäin kyllä hieno ja eläimiä ja yksityiskohtia on paljon.

Myös Paula Norosen kirjassa Supermarsu ja Jääräpää Janne, jossa päästään tutustumaan paitsi nuoreen Jean Sibeliukseen ja Tuusulanjärven yhteisöön, kohdataan myös murska-arvion Seitsemästä veljeksesta saanut elämänsä ehtoopuolella ollut Kivi. Emilia pääsee kirjailijalle kertomaan, että kyllä arvostusta tulevaisuudessa tulee.  Kirjan aikamatkailu tästä hetkestä menneisyyteen on oivallista. Suosittelen sitäkin!

Tietenkin kannattaa muistaa myös Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä, mutta ajattelin, että se lienee monelle jo muutenkin tuttu, niin nyt oli kiva kirjoittaa luultavasti vähän vieraammista kirjoista. Ja öhöm, meidän oma kirja on jossain niin hyvässä jemmassa jossakin kirjahyllyssä, etten sitä nyt tähän hätään löytänyt, ja haluaisin aina palauttaa kirjat paremmin mieleen ainakin selaamalla jos kirjoitan niistä vähänkin pidemmästi.

Suosittelen vierailua tähän vaatimattomaan mutta kiehtovaan pikku museoon ja myös Kivi aiheista lastenkirjallisuutta löytyy aika tavalla. Onkohan teatterissa joskus esitetty Seitsemää veljestä lastenversiona?