Salamasankari Piki - viitta heiluen tunnetaitoja lapsille nukketeatterin keinoin!



Kuva: Satu Muurinen


 Piki Salamasankari  − vaikuttavaa nukketeatteria!

"Tussh!" Näin huutaa nelivuotias  salamasankari, Malmitalon aulassa, Nukketeatteri PikkuKulkurin Piki Salamasankari esityksen jälkeen, juostessaan ja hyppiessään jättiloikkia. Kotona ennen nukahtamista kahdeksanvuotias pohtii sitä, miten esityksen hahmot vaikuttivat todellisilta siinä, miten kiusaaminen voi todellisessa elämässä mennä. Vaikka niin, että joku myötäilee kiusaajaa ja joku ei uskalla sanoa missään kohtaan mitään, vaan on äänettömänä ollakseen tavallinen ja cool mukana kiusaajien rivissä. 

Esityksen aikana jotkut katselevat lapset myös esittivät hyvin empaattisia kommentteja ääneen.  Ja kyllä esitys koskettaa myös aikuista. Esitys on siis ollut vaikuttava.

Kuva Katri Kirkkopellon kirjasta Piki (Helsinki: Lasten Keskus 2016)



Kirja kiusaamisesta ja tunnetaidoista taipuu hienosti teatteriksi 

Katri Kirkkopellon kirjaan perustuva Piki koki ensi-iltansa teatterin lavalla eilisiltana. Kirkkopellon Mollia on nähty lavoilla jo aiemmin. Esityksen jälkeen Ilpo Mikkonen kiittikin Katri Kirkkopellon teosta ja sen syvällisyyttä eikä suinkaan aiheetta. Vaikuttava Piki on myös kirjana.  On upeaa, että uudet tunnetaitokirjat pääsevät teatterin lavalle.

Piki odottaa kovasti majaleikkiä muiden kanssa. Hän käy läpi epävarmuuden ja jännityksen ja toisaalta villin ilon tunteita odottaessaan metsään pääsyä. Upea viitta on mukana ja salamankari on toiveikas perhosia vatsassaan. Mukaan pääseminen ei olekaan helppoa. Ryhmäpaine ajaa siihen, että vahvimman ja isoimman ääni voittaa. Kiusaaminen ryhmäilmiönä ja erilaiset roolit kiusaamisessa välittyvät esityksen kautta hyvin. Myös lapsen murhe ja suru mutta myös selviämiskeinot ja vahvuus tulevat vahvasti esille.  

Pikissä tarjotaan  keinoja pahan olon purkamiseen, vaikka harmihyppelyä tai läheisyyttä aikuisen kanssa. Siinäkin esitys on realistinen, että aina ei aikuinen, Iso, jaksa ottaa kaikkea harmia parhaalla mahdollisella tavalla vastaan. Esityksessä Pikistä tulee  esille, miten aikuisen puuttumisyritys siihen, että kaikki leikkisivät yhdessä, ei aina toimi. Roolit, joita leikissä tarjotaan voivat tarjota kiusaamisen ja ulossulkemisen mahdollisuuden. Esitys on kuitenkin erittäin rohkaiseva. Piki saa ystävän ja Iso saa hänet vielä pohtimaan, sitä, miten kiusaajaakin voisi auttaa. 


Katri Kirkkopellon kuvitusta kirjasta Piki (Helsinki: Lasten Keskus 2016)




Työryhmän yhteinen ponnistus


Ensi-ilta on aina paitsi purkautuvan jännityksen myös kiitoksen paikka. Mikkonen tekee upean roolisuorituksen. Hän taipuu sekä Pikiksi että Isoksi ja pystyy ottamaan myös ison joukon rooleja majan lasten joukosta.  Hän hyödyntää taitavasti myös valoa ja varjoteatterin taikaa. Salla-Maria Hätisen musiikki tulee hyvin luontevasti osaksi esitystä.

Esityksen käsikirjoitus, nuket ja ohjaus ovat Teija Sivulan käsialaa ja hän on ollut tekemässä myös lavastusta Mikkosen kanssa. Lavastus ja nuket ovat todella kauniita, suorastaan taideteoksia. Pienet yksityiskohdat, kuten hyönteiset ovat herkkiä ja kiinnostavia ja tämä esitys olisi varmasti ehkä vielä oivallisempi  Malmitalon salia pienemmässä tilassa, jossa esitys tulisi melkein syliin.  Tosin lapset pääsivät Malmitalollakin eteen lattialle, joten heille esitys varmasti tulikin juuri tällä tavalla lähelle. 

Metsäisyys ja luonnollisuus on esityksessä läsnä värimaailmasta lähtien. Verrattuna Kirkkopellon heleään ja kirkkaaseen värimaailmaan esityksen värimaailma on murretumpi. Tämä rauhallisuus sopiikin teatterin lavalle erinomaisen hyvin. 


Toivon Pikille isoja yleisöjä ja paljon  näytöksiä!
 

Meidän koko perheemme suuntasi Malmitalolle katsomaan Piki SalamasankariaMeidän lipuistamme kaksi on saatu ja kaksi ostettu. Liput esitykseen maksoivat vain 6 euroa kappale. Esitys on mahdollista nähdä vielä tänään 3.3 Malmitalolla klo 15. Esitystä suositellaan  3-8 -vuotiaille lapsille. Suositus on mielestäni sopiva ja toivon mahdollisimman monen perheen, päiväkotilaisen ja pikkukoululaisen näkevän tämän syvällisen esityksen.

Tulevia esityksiä ja muuta lisätietoa voi katsoa suoraan Nukkeateatteri PikkuKulkurin nettisivuilta.


Kommentit

  1. Sinullapa on mukava blogi. Nyt alkaa Piki ihan kiinnostaa, vaikkei ihan pieniä lapsia enää olekaan. Aina on silti oppimista ja kokemista. Tunnetaitokirja on jo sananakin mielenkiintoinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva kun kävit kurkkaamassa blogiani ja kiitos kommentista! Alla kommentoinut Heli on muuten nimenomaan tunnetaitojen ekspertti. Hänen blogistaan löytyy valtavasti tietoa tunnetaitokirjoista ja monesta muustakin asiasta. Suosittelenkin katsomaan hänen blogiaan jos aihepiiri enemmän kiinnostaa.

      Poista
  2. Tämä on kiinnostava esitys. Pitää tsekata, menisikö näitä esityksiä vielä pääkaupunkiseudulla kevään aikana. Ja vielä pitää miettiä, rohkenenko menemään esitykseen itsekseni, sillä noita lapsiani en kyllä saa enää mukaan nukketeatteriin.

    Piki on aivan ihana kirja, yksi suosikeistani tunnetaitoja käsittelevien kirjojen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Kyllä käsittääkseni Pikistä on useita esityksiä vielä tulossa. Iso osa kyllä varmaan esimerkiksi päiväkodeissa. Joka tapauksessa Ilpo Mikkonen arveli, että tarinan syvyyden vuoksi tulee varmasti esittämään Pikiä pitkään joten kyllä varmaan pääset sen jossain vaiheessa katsomaan.

      Itse olen käynyt yksin katsomassa myös lastenteatteria. Omat lapseni tulevat vielä mielellään esityksiin mutta esim. Sampo festivaalin aikaan kävin esityksissä yksin sillä tahti olisi kuitenkin ollut heille liian tiukka kun kävin niin monessa esityksessä yhden viikon aikana. Tosin pian olen varmaan minäkin siinä tilanteessa, että saan alkaa kirjoittaa aikuisten teatterista tai käydä lastenesityksissä yksin. Tuota olen itse asiassa pohtinut jonkin verran. Luulen, että haluaisin jatkaa lastenkulttuurista kirjoittamista vielä pitkään. Sinänsä Piki kyllä varmasti voi kiinnostaa isompiakin lapsia jos kehtaavat mennä esitykseen.

      Poista

Lähetä kommentti