Vaaleanpunainen huvila ja Pekka Töpöhäntä Amerikassa

Kuva:Tiina Oasmaa

Laajasalossa meren rannalla on pieni vaaleanpunainen huvila. Me menimme tuon huvilan rantaan  ensi-iltaan katsomaan lapsuuteni sankareita Maija Maitopartaa ja Pekka Töpöhäntää ja heidän ystäviään.

Kuva:Tiina Oasmaa

Etukäteen lasten odotukset olivat huimat. Aiemmin nähdyn Pekka Töpöhäntä Amerikassa elokuvan perusteella he miettivät esimerkiksi mitenköhän Pekka Töpöhäntä teatterissa kutistetaan kaikkeen muuhun nähden tavattoman pieneksi ja ehdin jo miettiä jääköhän teatterikokemus vajaaksi tämän kokemuksen hyvin todennäköisesti puuttuessa kesäteatterin lavalta. Huoleni oli turha.

Esitys ja koko paikka vei mennessään sekä lapset että aikuiset. Pekka Töpöhäntä Amerikassa on säilyttänyt kylliksi mennyttä viehätystään niin, että se sopii monelle sukupolvelle mutta se on myös tuotu sopivasti tähän päivään. Siirtolaisuus on iätön teema ja kissojen ja muiden eläinten seikkailuun oli poimittu Markku Arokannon ohjauksessa ja dramatisoinnissa parhaita paloja niin, että tarina oli sopivasti tunnistettava ja toisaalta sopivasti ihan uusi.

Kuva:Tiina Oasmaa

Monni tietenkin juonii Pillin ja Pullan kanssa Pekan päänmenoksi ilkeyksiä. Tässä esityksessä Monille ja Pekalle on kuitenkin oivasti ujutettu yhteinen tehtävä ja näin he käyvätkin suhteellisen yhteistuumin hommiin yhteisen hyvän eteen. Vaikka Monni osaakin sähistä kuin mikä ja keksii aluksi ikäviä juttuja, niin lopulta hän on tässä esityksessä aika inhimillinen, ajoittain jopa ystävällinen. Myös siinä mielessä inhimillinen, että hän ihastuu kohtuullisen helposti erilaisiin kiinnostaviin kohtaamiinsa kissanaisiin. Monni ei  edes yritä esittää täysin pelotonta ja ikävääkin hän tuntee. Näin pahissankarista oli tehty moniulotteinen ja kiinnostava hahmo. Yhteisellä seikkailulla hän pian jo puolustaa Pekkaa erilaisissa vaarallisissa tilanteissa. Ja kuten jo todettu Monni (Jani Nikulainen) myös sähisee mahtavasti!

Kuva:Tiina Oasmaa

Arvaa, kuka on paras, kyseli toinen lapsistani väliajalla?

Veikkaan Monnia sillä tiedän, että pahat ovat olleet viime aikoina pop. Mutta ei Monni!

Viemärirotat! Ilman muuta! Nehän (Satu Vänni ja Paulina Tiainen) olivat aika päheitä räppääjiä ja ties miksi eläimiksi muuntautujia. Esityksessä onkin kissoja, koiria ja rottia. Amerikassa on kaikki suurta ja ihmeellistä. Vaikkei kutistamista tehdäkään niin kyllä mahtavuus välittyy siitä huolimatta. Kaikkineen näyttelijäjoukko on iso ja innostus oli aistittavissa yleisöön ensi-illassa.

Kuva: Tiina Oasmaa

Aikuiselle olisi voinut vähän tiivistää ensimmäistä puoliaikaa mutta toisella puoliskolla kaikki hioutui vielä tehokkaammin yhteen. Toisella puoliajalla näyttelijöiden pysähdytyskohtaukset olivat mahtavia ja esitys pysyi todella hyvin kasassa. Lapsilleni ei esitys vaikuttanut yhtään liian pitkältä ylipäänsä. Musiikkia, joka koostuu monista kissamaisista lauluista ja tanssia, on esityksessä paljon ja ne veivät esitystä eteenpäin tilanteesta ja seikkailuista toiseen.

Miljöö, musiikki ja  puvut tarjosivat meille kesäteatterin taikaa parhaimmillaan. Tämä oli kyllä meidän tämän kesän isoin hitti teatterin saralla vaikka kaikista muistakin kesällä näkemistämme esityksistä olemme pitäneet.

Pidin lavastuksesta todella paljon ja kissojen versio vapaudenpatsaasta on suorastaan hykerryttävän suloinen. Muun muassa merenneito, iso kala ja silakkatynnyri toivat oman lumonsa esitykseen. Lavastus oli itseasiassa vielä ensi-illassa vähän kesken ja meitä pyydettiin mielikuvittelemaan jotakin joka varmasti on ollut jo paikallaan seuraavissa esityksissä. Sitähän teatteri kuitenkin aina osittain on, mielikuvitettelua. Enkä usko, että yleisö olisi edes tiennyt näistä vielä kesken olevista asioista, jos ei  meille olisi erikseen kerrottu.

Väliajalla nautimme jättimäisiä pullia ja muita herkkuja Cat Cafessa. Lapset myös ihmettelivät muuten paikkaa ja sääkin oli täydellinen. Vilttejä olisi ollut paljon tarjolla mutta yhtään ei tarvittu.

Lämminhenkisyys välittyi kaikille. Lopussa kaikki halukkaat saivat tanssia itsenä sykerölle. Tämän jälkeen yleisöä toivotettiin vielä jäämään viettämään aikaa huvila-alueelle. Lapseni olivat väsyneitä ja lähtivät kotiin.  Heidän isänsä ansiosta minulla oli mahdollisuus jäädä vielä joksikin aikaa viettämään aikaa teatterille ja sen kulisseihin. Tämä oli erityisen mukavaa siksi, että ystäväni Jessica Caloniuksella oli ihana kissanaisrooli tässä esityksessä ja jäinkin vielä joksikin aikaa nauttimaan tunnelmasta ja muun muassa herkullisesta täytekakusta.

Esitykset jatkuvat 18.8 saakka. En ole kiirehtinyt tekstin kanssa koska monet esitykset vaikuttavat tulleen loppuunmyydyiksi. Pidä siis kiirettä jotta pääset esitystä katsomaan! Meidän neljän hengen ryhmälippumme maksoi 50 euroa. Lisätietoa esityksestä löytyy Huvilateatterin sivuilta.

Miau!