Hanna Lundström, Maija Hurme, Tittamari Marttinen: Onnen kuplia. Runoja aloittelijoille.

Onnen kuplia. Runoja aloittelijoille. Runot Hanna Lundström, kuvitus, kansi ja ulkoasu Maija Hurme, suomenkieliset lorut Tittamari Marttinen. Kustantamo S&S 2016.



Tämä kirja osui mukaan viimeiseltä kirjastoreissulta ja jotenkin ihastuin kirjaan todella paljon. Onnen kuplien runot ovat monimerkityksellisesti aloittelijoille. Kirjan kautta pieni lukija tutustuu paitsi runouteen ja saa eteensä myös kiehtovat kuvat siitä maailmasta, johon itsekin tutustuu. Kirjassa saavat osansa monlaiset arjen asiat kuten kodin koneet, peseytymishetket, siivousvälineet, hiekkaleikit, nukkuminen ja unentulo. Meillä kumpaakin lasta nauratti esimerkiksi hammastahnasta muodostunut Tahnamato ja runo Puhuvat koneet.

Kustantaja markkinoi kirjaa ensimmäisenä runokirjana pienille ja sellaiseksi se sopii mainiosti. Kirja voisi olla esimerkiksi erinomainen lahjakirja yksi- tai kaksivuotiaalle mutta vanhemmallekin lapselle se sopii. Onnistuin itse ottamaan kirjasta jotenkin todellisuutta suttuisemmat valokuvat, jotka eivät ihan anna parasta kuvaa kirjan ihanasta kuvituksesta. Itse pidin siitä, että kuvitus ja teksti liittyvät niin mainiosti yhteen. Lisäksi pelkissä kuvissa on todella paljon kaikenlaista katsottavaa niin, että runoihin vähän vastahankaisemminkin suhtautuvan lapsen  saa kuvan kautta kiinnostumaan runostakin. Loppupuolella Unen päästä kiinni runon kuvitus kerää yhteen ihanasti pieniä palasia kirjan kuvituksesta aivan kuin illalla etsitään unta päivän muistojen joukosta. Kirja puree huumorilla pieniin mutta muistuttaa myös aikuisia nauttimaan lasten ja ylipäätään elämän ainutlaatuisista arkisista hetkistä.



Kirjan nimiruno Saippuakuplia kuuluu näin

Nouse, lennä, kimalla, leiju,
korkeammalle, liidä kuin keiju!
Kimalla, kiepu! Puhallan tuplat:
lentää tahtovat kaikki kuplat!

Peilaa aurinko, kimalla silmiin,
ylväänä hohda ja purjehdi pilviin!
Sitten kun puhkeat - ei vähempää
kuin onnenhetki muistoksi jää.



Lisätietoa kustantajan sivuilta

Kommentit