Lastentarhamuseo: mahtava leikkipaikka!

Kävimme Lastentarhamuseossa ihan viimeisenä aukiolopäivänä ennen heidän kesätaukoaan. Museo aukeaa taas 3.8. Olen kuullut tästä museosta vuosia sitten ja sinne on ollut tarkoitus mennä jo pitkä aika sitten. Jotenkin asia on vain jäänyt. Osittain ehkä siksikin, että museo on niin harvoin auki, lähinnnä vain keskiviikkoisin ja toisinaan siellä on viikonloppuisin tapahtumia. Oikeasti tämä ei ole mikään kunnon syy, olenhan viime vuosina ollut pitkiä aikoja hoitovaaalla ja kotona lasten kanssa. Mutta onneksi tuli  lopulta mentyä. Tosi kiva paikka ja lapset olivat ihan innoissaan.

Kaksi museoesinettä, joihin ei saa koskea! Suurin osa leluista on vapaasti lasten käytössä.

Lastentarhamuseossa melkein kaikkea sai kokeilla itse. Joitakin vanhoja leluja on esimerkiksi vitriineissä tai narujen takana suojassa mutta suurin osa tavarasta on tutkittavissa ja leikittävissä. Lelut ovat aika mahtavia ja sopivasti erilaisia verrattuna nykylasten omien lelulaatikoiden sisältöön. Tiloista löytyi mahdollisuus vanhan ajan kauppaleikkiin, johon oli ensiksi mahdollisuus askarrella raha ja pukeutumiseen vanhan ajan vaatteisiin. Yläkerrran salissa oli fröbelin palikoita ja pöytä, jonka äärellä pystyi puuhailemaan esimerkiksi erilaisten palikoiden, eri muotoisten muovipalojen, käpyjen ja simpukoiden parissa. Salista löytyy myös tiipii ja keppi- ja keinuhevosia ja viereisessä pienessä huoneessa on hauska leikkimökki keittövälineineen. Salissa oli myös monipuolinen valikoima isoja puupalikoita, joista oli kiva koota kaikenlaista tai lastata niitä puuautoihin.  Palikkojen kanssa tosin kannattaa olla vähän varovainen. Huolimattomana sain pari sellaista siivousvaiheessa varpaalleni ja sattui aika kovasti, pieni jälki näkyy vieläkin. Museosta löytyi myös iso kaappi, jossa oli muun muassa lisää frööbelin palikoita, puueläimiä ja muovieläimiä. Suurin osa näistäkin tavaroista oli mahdollista ottaa mukaan leikkeihin. Lisäksi museossa on jonkin verran satukirjoja, joten rauhallinen satuhetki on myös mahdollinen. Myös johtajattaren arvokkaan näköiseen huoneeseen on mahdollista kurkistaa. Museon näyttelyssä tulee tutuksi myös päiväkodin ohjelmaan kuulunut työopetus. Siellä on esimerkiksi mahdollisuus harjoittella kenkien kiillotusta. Nikkarointihommia saa myös vapaasti kokeilla.










Kuvien määrästä  näkee, että tämä homma lähti mulla vähän lapasesta. Museossa oli niin monenlaista kivaa, että olisin halunnut laittaa kaikesta kuvan! Tähän pyykinpesu ja silitysmuistoon kuitenkin lopetan tämän kuvatulvan.


Museossa oli mukavan rauhallinen tunnelma. Musiikki soi taustalla ja kävijöitä oli vähänlaisesti.  Saimme kysyä oppaalta kysymyksiä vapaasti ja sen jälkeen olla ihan rauhassa museon tiloissa leikin vietävinä. Tai lähinnä minä kyselin oppaalta ja lapset jo leikkivät. Museossa esitellään lastentarhatoiminnan historiaa Suomessa, työn juuria, uranuurtajia ja kyseisen Ebenesser-säätiön lastentarhan historiaa. Näyttely oli mielestäni hyvin hallitusti koottu. Minulla oli mukana pienet eväät ja saimme luvan syödä ne  salissa. Museossa käy kuulemma paljon lapsia vanhempineen, jonkin verran uteliaita ohikulkijoita mutta myös esimerkiksi heitä, jotka ovat aikoinaan käyneet Ebenesser päiväkotia.

Olen hehkuttanut paljon Lasten kaupunkia, joka on aivan mahtava paikka. Silti nämä Lastentarhamuseon leikkisysteemit tekivät sellaisen vaikutuksen, että jos syksymmällä miettisin nimenomaan keskiviikolle oleskelupaikkaa lasten kanssa lähellä Helsingin keskustaa niin päätyisin varmaankin Lastentarhmuseoon.

Lastentarhamuseo sijaitsee ihan Sörnäisten metroaseman lähellä. Museo on auki keskiviikkoisin (huom. vasta 3.8 lähtien) klo 12-18. Museon nettisivuilla voi piipahtaa jo aiemminkin, siellä on myös pientä puuhaa lasten kanssa tehtäväksi. Nettisivuilta löytyy myös hienoja vanhoja kuvia, jotka avaavat lastentarhmuseon historiaa työväenkaupunginosassa. Näitä löytyy esimerkiksi linkin, kautta, josta pääse flickr-albumiin. Noista kuvista on myös mielenkiintoista katsoa esimerkiksi vaatetusta ja kadonnutta rakennuskantaa. Aikuisten liput maksavat 4 euroa (opiskelijat 2 euroa), alle 16-vuotiaat pääsevät museoon ilmaiseksi. Museossa on ulkona vaja, jonne vaunut toivotaan jätettäväksi vierailun ajaksi. Myös ulkona on jonkin verran leikkimahdollisuuksia mutta me keskityimme lähinnä sisätiloissa leikkimiseen.



Kommentit

  1. Kiitos vinkistä, täytyypä käydä tutustumassa, kunhan saadaan sopiva vapaa keskiviikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menin tänään lastentarhamuseon ohi bussilla lasten kanssa. He tunnistivat paikan ja olisivat halunneet sinne taas. No tiistaina se ei olisi ollut auki ja meillä oli muutenkin muuta ohjelmaa mutta jonakin keskiviikkona meidän kyllä täytyy mennä käymään siellä taas.

      Poista

Lähetä kommentti