Suomenlinnan Lelumuseo


Suomenlinnan Lelumuseo on yksi suosikeistani Helsingissä. Itse tulen käynnistä hyvälle mielelle ja ihan jo vanhojen muumien näkemisen vuoksi koen käynnin kannattavaksi. Myös museon kahvila Café Samovarbar on ihana. Lelumuseon nettisivuilta löytää myös videon Nukkejen syntymäpäiväkutsut, joista saa aika hyvän kuvan sekä museosta että kahvilasta. Se on kivaa katsottavaa vaikka ennen tai jälkeen vierailun tai miksei ihan muuten vaan vaikka lasten tai iäkkäämpien sukulaisten kanssa.


Museossa ei sinällään ole juurikaan tekemistä ja leikkimistä lapsille ja suurinta osaa tavaroista ei saa koskea. Museo on kuitenkin pieni ja lelut sen verran mielenkiintoisia, että ne varmasti kiinnostavat lapsia. Kun kierros ei kestä pitkään vauhdikkaammatkin lapset sen jaksavat. Museosta löytyy muun muassa nalleja, nukkeja ja komeita nukkekaappeja, kulkuneuvoja moneen lähtöön ja vanhoja runokirjoja. Isoa nallerouvaa tai -herraa on mahdollisuus halata kierroksen aikana. Myös  iso pehmokirahvi oli houkuttelevasti aseteltu vitriinien ulkopuolelle.

Itse olen käynyt Suomenlinnassa vain kesäisin mutta tarkoitus olisi korjata asia syksyllä. Ilokseni huomasin, että vielä syyskuussa Lelumuseo on päivittäin auki klo 11-17 (21.8 saakka avoinna päivittäin 11-18) ja lokakuussa lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11-17. Vielä marras-joulukuussakin Lelumuseo on avoinna 26.11.–18.12 välisenä aikana lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11-16 ja 26.12-8.1 päivittäin klo 11-16. Museoon pääsee museokortilla ilmaiseksi, aikuisten lippu maksaa 6 euroa, yli kolmevuotiaiden lasten lippu  3 euroa, ja opiskelijoiden ja eläkeläisten 4 euroa, kahden aikuisen ja kahden lapsen on myös mahdollisuus hankkia kimppalimppu 15 euron hintaan. Vielä parina tulevana viikonloppuna on Lelumuseon pihalla mahdollisuus nähdä Pikku Pixin huikea avaruusseikkailu. Siitä kirjoitin edellisen blogipostaukseni. Toivottavasti samassa paikassa on ensi kesänäkin mahdollisuus nähdä esityksiä, sillä mielikuvitusnystyröiden hieronnan kannalta, vieressä oleva museo pullollaan vanhoja leluja on kyllä aika unelmapaikka kesäteatterille tai muillekin esityksille.








Kommentit

  1. Museokortti polttelee lompakossa ja suunnitteilla onkin mm. Suomenlinnan museokierros. Tuolla Lelumuseossakaan ei ole tullut koskaan käytyä. Täytyypä korjata puute. :)

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti kannattaa tuolle kierrokselle lähteä! Mullakin on vielä Suomenlinnan museokierros kesken. Ainakin Ehrensvärd-museo on vieläkin käymättä. Ajattelin, että sinne voisi mieluusti mennä ilman lapsia (vaikka toki lapset mukaankin voisivat tulla mutta sitten ei ehdi niin hyvin katsella) ja sellaiset kohteet jää multa helposti sitten käymättä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti