Tarina kiinalaisesta puutarhasta nukketeatterissa


Sain kutsun katsomaan Sytkyjen uutuden, nukketeatteriesityksen Puutarhasatuja, Caisaan. Ilokseni lapseni  ensimmäisen luokan opettaja oli varannut luokalleen paikat tästä esityksestä. Otin vielä kolmivuotiaan mukaan ja lähdimme tänä aamuna koululuokan kanssa esitystä katsomaan. Kiinalaisen uudenvuoden juhlinnan voi siis aloittaa Sytkyjen esityksellä. 
Arvostan sitä, että esityksessä päästiin tutustumaan monenlaisiin teatteritaiteen muotoihin. Juha Laukkanen johdatti ensiksi lapsia kiinalaisiin tapoihin ja perinteisiin. Ihailen hänen tapaansa tehdä tämä niin, että lapset kiinnostuisivat varmaan melkein asiasta kuin asiasta hänen johdantojensa pohjalta. Itse esitys on sopivasti jännittävä tarina, jossa kerrotaan virkamiehestä, joka pääsee lomailemaan ihanaan puutarhaan kauas suurkaupungin hälystä ja keisarin tyttärestä, jonka paholainen uhkaa vangita. Avuksi tarvitaan lohikäärmettä. Esityksessä saadaan myös kuulla, miksi kiinalaisissa taloissa on kaarevat katot. Esityksessä on melko pimeää ja valaistus on kauniisti järjestetty. Pimeyden vuoksi kolmevuotiasta jännitti esityksen alkupuolella. Hän mietti, kuka siellä oikein kulkee nukkejen kanssa.

Esityksen lopussa lapset pääsivät esittämään varjoteatterina kiinalaisen kalenterin eläinhahmoja. Yksi esitti vuorollaan ja muut saivat arvata, mikä eläin on kyseessä. Tämä oli toteutettu yksinkertaisesti mutta komeasti. Tästä suurin osa lapsista oli innoissaan ja heiltä syntyi taitavia esityksiä. Lopuksi kuulimme vielä mielestäni kiinostavan lyhyen tarinan kissasta ja rotasta. Paluumatkalla lasten kouluun lapseni luokkalaiset kommentoivat esitystä. Suurimman osan mielestä parasta oli se, miten paholainen pysäytettiin tai se, että esiintymään halukkaat lapset pääsivät itse esiintymään. Yhden ekaluokkalaisen suusta kuului kommentina: "Luulin, että esitys olisi  tyhmä, mutta se olikin hyvä!".

Puutarhasatuja on mahdollista nähdä Caisassa vielä huomenna lauantaina 21.1.2017 klo 13. Liput esitykseen maksavat 5 euroa. Suosittelen koko perheelle! Nyt kun kirjoitan tätä sataa ulkona lunta, mikä on ihanaa sekin. Esityksen kautta on kuitenkin mahdollisuus tehdä pieni ja helppo kaukomatka erilaiseen kulttuuriin ja vähän lämpimämpään vuodenaikaan kuin mitä elämme.

Tässä  vielä linkki esityksen esittelysivuille Caisassa.



Kommentit