Model Expo: Legoja, pelejä, kirjoja ja museovinkki


Varsin iso osa ajasta meidän perjantaisella messuvierailulla meni Model Expossa. Kirjoitinkin jo aiempaan Lapsimessupostaukseeni, että lasteni suurimmat suosikit löytyivät nimenomaan Model Exposta. Siellä on paljon katsottavaa ja olisi paljon myös ostettavaa. Omasta mielestäni Palikkatakomolla on vuodesta toiseen todella hienot rakennelmat messuilla. Niitä on ilo katsoa. Myös Palikkatakomoa esittelemässä olevat ihmiset olivat todella ystävällisiä ja kertoivat toiminnastaan. Tutustutaan varmasti joskus rauhassa ajan kanssa seitsemänvuotiaan kanssa heidän nettisivuihinsa. Sieltä varmasti löytyy paljon kiinnostavaa koska lapseni on innostunut esimerkiksi tekemään pieniä legoanimaatioita.





Lasten mielestä kaikkein paras piste koko meidän messukäynnin aikana oli, itselleni ehkä hiukan yllättäen, Puolenkuun pelien alue. Siellä pääsi itse maalaamaan ukkelin ja kokeilemaan erilaisia pelejä. Lapsiani kiinnosti valtavasti nimenomaan nämä örkit ja niillä leikkiminen ja pelaaminen. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja minäkin käytin tilaisuuden hyväkseni ja tiedustelin meille sopivaa lautapeliä heiltä. Meillä on paljon pelejä pienille mutta vanhemman lapsen mielestä ne alkavat olla vähän lapsellisia. Ostin Carcassonnen. Saa nähdä pääseekö peli meillä suosioon. Itse en ole näitä uudempia (tai tuokin on jo vuodelta 2004 eli ei enää edes ihan uusi) lautapelejä pelannut mutta niitä on kiva kokeilla. Lapsille toivoisin niiden toimivan vaihtoehtona padilla pelailulle.


Myös Model Exposta löytyy kirjoja. Kustantaja Laaksosen puodista löytyy esimerkiksi kivoja pieniä kirjoja lapsille erilaisista kulkuneuvoista. Meillä niistä on tykätty.


Tähän yhteyteen myös pieni museoaiheinen mainos. Suomen ilmailumuseossa vietetään perhepäivää 13.5. Samana päivänä vietetään myös Ilmailumuseon yötä. Ilmailumuseon yön tapahtumat on tarkoitettu yli kymmenvuotiaille eli niihin ei voi ihan pienten lasten kanssa osallistua mutta nekin voivat kiinnostaa isompia lapsia. Omat lapseni ovat pitäneet tuosta Vantaalla sijaitsevasta museosta, jossa kannattaa vierailla lasten kanssa, vaikkei mitään erityisiä tapahtumapäiviä olisikaan. Ilmailumuseon aluekin löytyy Model Exposta.

Hauskoja messuja niille, jotka vielä tänään sinne menevät!

Kommentit

  1. Meillä pelataan paljon myös uudempia lautapelejä. Niitä löytää helposti kirjastosta, usein ihan vaan oman lähikirjaston hyllyjä katselemalla, ja pelejä voi myös varata itselleen. Välillä käyn myös esikoisen kanssa kahdestaan kirjastossa pelailemassa. Kannattaa myös seurata Vuoden peli -voittajia, sieltä löytää helposti kiinnostavia uutuuksia :)

    Voisitte tykätä vaikka jostain näistä: Battle Sheep, Nooa, Menolippu, Tuk Tuk Taxi, Junior Lancelot tai Stone Age Junior (vähän lasten iästä riippuen). Meillä suosikki on Junior Stratego, tosin on niin vanha peli että sitä on vaikea löytää. Myös Smart Gamesin yksinpelejä meillä on paljon pelattu.

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Kiitos vinkeistä! Me on kirjastosta lainattu joitakin pelejä, niitä pienemmille suunnattuja lähinnä. Tuo Menolippu oli meillä messuilla toisena vaihtoehtona ja sitä olen kuullut paljon kehuttavan. Mutta saimme vinkin, että Carcassonne olisi ehkä hiukan helpommin omaksuttavissa, joten valitsin nyt sen. Me on nyt kokeiltu Carcassonnea ja on kyllä kiva peli mutta itselleni ehkä myös hiukan haastava omaksua kun en ole tuon tyylisiä pelejä aikaisemmin pelannut.

    Tutustun tuohon listaasi rauhassa ajan kanssa kun on pelattu useampi kerta tuota Carcassonnea ja pistän sitten vaikka jonkun noista varaukseen kirjatosta. Kiitos!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti