 |
| Kuva: Pertti Nisonen |
Näimme viime viikonloppuna Tampereella kolmevuotiaan kanssa Nukketeatterikeskus Poijun esityksen Peikonhäntä. Esityksen lavastuksessa on lähdetty liikkeelle yksinkertaisista keittiötarvikkeista. Niistä on, kuten kuvista näkyy, tehty todella sympaattisen näköisiä. Erityisesti peikon vieterijalat ovat aivan oivalliset! Nämä padat todella vaikuttivat keskustelevan keskenään vetoavine silmineen ja nenineen. Tähän nukketeatterin taikaan oli kuitenkin varmasti iso osansa Elisa Salon vakuuttavalla esiintymisellä. Salo itse pukeutui möröksi, jonkinlaisen ilmeisesti siivilästä tehdyn silmät peittävän, päähineen avulla. Tämä oli ainakin yhdestä pienestä katsojasta hämärässä salissa ihan itkettävän jännittävää ja Salo saikin (onnistuneesti) vakuuttaa, ettei mörkö ole pelottava. Mörön, peikon ja prinsessan lisäksi huivitettu valkoinen kannu esiintyi oivallisena kummituksena.
Kaverukset mörkö, peikko ja kummitus leikkivät piilosta ja heillä on hauskaa. Peikon elämään tulee kuitenkin yllättäviä haasteita. Kaikkien ihailema prinsessa, joka ensin auttaa peikkoa, haluaa tupsutella peikonhännällä puuteria. Toiminta käy yhä hurjemmaksi kun hän haluaa myös hyppiä hännällä narua. Peikon on vaikea kieltäytyä, vaikka sattuu ja omalle reviirille tunkeudutaan liiaksi. Sympaattisilla hahmoilla on siis erittäin tärkeä sanoma: "Ei on ei, vaikka se sanottaisiin kuinka hiljaa." Lisäksi teatteriesityksessä tulee esille myös ystävän puolustaminen. Hätääntynyttä ja surullista peikkoa puolustetaan ja hänelle opetetaan tätä ein sanomista. Myös prinsessan toimintaa ymmärretään vaikkei sitä hyväksytä. Esityksessä tuodaan esille se, että prinsessa tietää toimivansa väärin ja lopulta hän poistuu näyttämöltä anteeksipyynnön mutisten. Esitys pureutuu lapsentajuisesti oman reviirin tarpeeseen, kiusaamisen kiemuroihin ja oman tahdon esittämiseen. Suosittelen tätä Poijun tilausesitystä lämpimästi kolmevuotiaasta koululaisiin! Lapsesta erilaiset eieiei-laulut olivat esityksen huippukohtia, joista puheltiin ja niitä laulettiin vielä jälkikäteenkin. Tarina pohjautuu Sari Vennon kirjaan Peikonhäntä. Emme ole lukeneet sitä mutta tässä esityksessä aistin enemmänkin kiusaamisen kuin seksuaalisen hyväksikäytön teeman, jota Päivi Heikkilä-Halttunen käsittelee blogissaan Lastenkirjahyllyssä liittyen samaiseen kirjaan. Varmaa joka tapauksessa on, että omien rajojen tunnistaminen ja se, että yleinen ilmapiiri ei hyväksikäyttöä hyväksy eikä ummista siltä silmiään vaikuttaa kumpaankin.
Osallistuimme Tampereella siis Lielahden kirjaston järjestämään kaikille avoimeen ilmaiseen teatteriesitykseen. Kiitos taas kerran kirjastolaitokselle lastenkulttuurin tukemisesta!
 |
| Kuva: Pertti Nisonen |
Kommentit
Lähetä kommentti