Pipsa Pipariviulun runotarinat innostavat ja naurattavat!

Reetta Niemelä (teksti) ja Sanna Mander (kuvitus) Pipsa Pipariviulun 42 kaveria (2017). Helsinki: Otava.

Reetta Niemelän kirjassa Pipsa Pipariviulun 42 kaveria Pipariviulu kertoo ystävistään, lapsista, joista on jo tullut aikuisia eivätkä missään tapauksessa voi olla yhtä mallikelpoisia kuin lapsena

Meillä lapset innostuivat näistä pienistä tarinoista. Heitä nauratti kirjassa melkein jokainen juttu ja he sanoivat, että haluavat pitää tämän kirjan omassa hyllyssä.



Sanna Manderin kuvitus on hauska ja siinä löytyy monenlaista seurattavaa arkielämän aihepiireistä. Kuvitus leikkii runojen mielettömyydellä ja tämä mielettömyys  leikkii lapsen mielikuvituksen kanssa. Niinhän se on, että liukumäessä voi leikkiä olevansa vaikka Hannu Himalaja!

Niemelän runot ovat järjettömiä ja juuri siksi kiinnostavia. Osa jutuista on hassuja, osa traagisia tai jopa surullisia mutta jollain mykistävällä tavalla lohdullisia kuten tarina Pilvi Punapurjeesta, joka:

oli lapsi, joka kuoli. Hänestä olikin jäljellä vain sielu, joka eleli
piparkakkumuottipurkissa. Hyvin elelikin. Eikä Pilvin tarvinnut
lukea koulukirjojakaan, hän vain liihotti niiden läpi.



Osa runoista on vain hulluja. Lasten nimet ovat hassuja ja moniin sisältyy viittaus vaikka mihin. Kirjasta löytyy esimerkiksi Taina Agentti ja Serlok Ooppera.

Jos esimerkiksi Jukka Itkosen runot iskevät teillä, tutustukaa näihin! Myös Kirsi Kunnaksen runoperintöön löytyy teoksesta selvä yhteys. Oskar Kuutamon tarina jopa loppuu Sanalla sanoen: hän oli noita. Runoperinteen tuntua löytyy vaikkapa Baltasaar Kellon tarinasta:

oli lapsi, jonka mummo paistoi lättyjä, joka ilta lättyjä, siis
miljoonia lättyjä! Kuin keltaisia vaahteranlehtiä. Kissa teki 
loikan, ja niin kuu pyydystettiin. Taivaalle jäi punainen
lehmä maitoa tisseissään. Baltasaar Kello talutti lehmän
mummon luo aamuksi. 

Kirjassa rikotaan kivalla tavalla runojen ja tarinoiden rajaa. Jutut ovat lyhyitä ja tiiviitä ja esimerkiksi rivitys näyttää monessa kohdassa sopeutuneen pikemmin kuvituksen ja sivujen kuin rytmityksen mukaan. Tämä kaavan rikkominen mielestäni auttoi kovasti siinä, että hieman runoennakkoluuloiset lapseni innostuivat.

Tämä teos tuo myös mieleen esimerkiksi Laura Ruohosen ja Erika Kallasmaan Tippukivitapauksen.  Nimitin Tippukivitapausta vuoden runotapaukseksi ja samaa voisin sanoa myös Pipsa Pipariviulun 42 kaverista. Niemelän runoissa olisi varmasti myös ainesta dramatisointiin.  

Tässä on mainio opus vaikka sanataiteen parissa työskentelevien käytettäväksi. Näiden runojen pohjalta on varmasti mielenkiintoista ryhtyä keksimään uusia henkilöitä, tarinoita ja kuvituksia!

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia kirjasta.

Kirja on saatu kustantajalta.

Kommentit