Talvipäivä Tukholman Vanhassakaupungissa

Jonkun mukaan Tukholma on uusi Boston!

Laivamatkailu on lasten kanssa vaivatonta ja mukavaa. Meidän perheessä näillä reissuilla löytyy kaikille jotakin. Lapset viihtyvät hytissä ja leikkipaikalla ja hyvä ruoka maistuu kaikille. Lapset varmasti viettäisivätkin päivä Tukholmassa risteilyllä koko ajan laivalla. Omasta mielestäni reissujen paras osuus odottaa kuitenkin maissa. Jo muutamassa tunnissa ehtii Tukholmassa  paljon. Ja koska reissut ovat aina kompromisseja, niin laivalla oltiin pitkälti lasten ehdoilla mutta lähdimme maihin tälläkin kertaa.


Kuten edeltä ehkä kuuluu suhtaudun ehkä hiukan lakonisesti itse aluksiin, joilla meri ylitetään. Tämän vuoksi en kuulu niihin, jotka ehdottomasti ylistäisivät joko Silja  tai Viging Linea. Kummallakin lienee puolensa ja erot ovat lopulta aika pieniä. Viikkarin etuna on hyvä kävelymahdollisuus keskustaan. Siinä pääsee kaupungin tunnelmaan hyvin kiinni ja maisemat ovat kyllä tosi oivat, kaunista ja osin vähän rosoista katseltavaa riittää. Meidän talvinen reissu oli tosi klassinen päivä Tukholmassa turistireissu. Kävelimme Viikkarin terminaalilta Vanhakaupunkiin ja vietimme siellä aikaa kunnes kävelimme takaisin laivaan.


Antiikkiliikkeet suorastaan kutsuivat luokseen. Lapsia ne eivät kuitenkaan vetäneet magneetin lailla!

Pääkohteemme Vanhassakaupungissa on myös  klassikko. Kävimme nimittäin Kuninkaanlinnassa. Ruotsihan on siitä jännä kohde, että siellä on kuninkaallisia toisin kuin Suomessa. Lapsillehan prinssejä, prinsessoja ja sen sellaisia on lähinnä saduissa. Jollakin aiemmalla Tukholman reissulla lapset ovat sitä hämmästelleet, että Ruotsissako niitä ihan oikeasti on. Linna ulkoapäin, vahdinvaihtoineen, on nähty ennenkin, mutta emme olleet aiemmin käyneet sen museoissa. 

Ajattelin etukäteen, että kohde on ehkä vähän tylsä mutta ehkä kuitenkin kannattaa kerran käydä. Ei se kuitenkaan oikeastaan ollut tylsä vaan sielläkin oli kaikille jotakin. Puolisosta ja lapsista oli hienoa nähdä kuninkaallisten aarteita. Lapsia kiinnosti ihan erityisesti Aarrekammion monimutkaisella lukolla varustettu aarrearkku.  Itseäni kiinnostivat arkeologiset löydöt Tre Kronorissa ja linnan sisustus. Siellä oli mahtavaa taidetta, kuten veistoksia ja kattomaalauksia esillä vaikka kuinka paljon. Maalaukset katossa ja lamput olivat myös upeita.

Vaikuttava aula







Lapsille kuninkaanlinnassa on tarjolla eläinsafari. Näitä eläimiä lapset mielenkiinnolla olivat katselleetkin vaikka huomasimme vasta palatessamme tämän julisteen.


Lapsille kuninkaanlinna tarjoaa eläinsafaria!

Seuraavaksi tuli  tauon paikka.


Kahvikupposille Gamla Stanissa


Lounaspaikaksi valitsin  houkuttelevan ulkoasun perusteella keskeisellä sijainnilla varustetun Kaffekoppenin kellarin. Ihana oli tunnelma  tuossa jopa huolestuttavan paljon kynttilöitä sisältävässä ravintolassa. Meinasin puhaltaa pöytämme kynttilän sammuksiin, kuten joskus teen mutta annoin olla. Eikä poltettu itseämme tai Vanhakaupunkia sen kummemmin. Ruokakin oli hyvää, ihan erityisesti jälkiruoka.


Laskiaispullaa ja herkkukahvia




Kahvilakäynnin jälkeen jaksoimme vielä käydä Tre Kronor museon.

Totta ja tarua Tre Kronorissa
Mentäessä Tre Kronoriin oli rappukäytävän kuvituksessa hyödynnetty muun muassa lohikäärmeteemaa, mikä tietenkin kiinnosti lapsia.

Tre Kronorissa on useita pienoismalleja

Saimme nähdä, mitä arkeologisissa kaivauksissa on löytynyt ja katselimme pienoismalleja.

Tre Kronorin "patsaat" olivat pienimmän matkalaisen mieleen.



Livrustkammareniin emme olisi enää menneet ellei vessahätä olisi yllättänyt. Kävimme sitten pikaisesti kurkistamassa myös tämän näyttelyn.


I love you madly


Livrustkammarenissa on näyttelyn uudistus meneillään. Uusi näyttely aukeaa 2019. Tällä hetkellä siellä on näyttely I love you madly, joka kertoo Marie Antoinettesta ja Axel von Fersenistä ja se olisi ollut mielenkiintoinen mutta lapset eivät oikein enää jaksaneet. Toki heitä jossain määrin kiinnostivat kuninkaalliset vaunut, joita näyttelyssä on esillä. Mutta melko nopeasti lähdimme  tuolta pois.



Lapset olivat kuitenkin iloisia käynnistä. Ostamme lopulta aika harvoin museokaupoista leluja koska paljon museovierailuja tarkoittaisi mieletöntä kasaa kaikenlaista tavaraa jo ennestään täynnään oleviin lastenhuoneisiin. Mielestäni on ollut melkein pakko sopia, että yleensä ostoksia ei tehdä. Pääsimme sopimukseen, että laivan tax-freestä etukäteen luvatut lasten valitsemat ostokset voidaankin tehdä museokaupasta jos lapset niin haluavat. Krääsän määrä olisi joka tapauksessa vakio koska tax-freen herkuistakin houkuttelevat aiemman kokemukseni mukaan ne, jotka tarjoavat mukanaan jotakin kaupanpäällislelua.

Meille lähti museokaupasta mukaan pieni metallinen tykki ja muovinen ritari. Nyt  muutamia päiviä reissun jälkeen lapset ovat leikkineet legoleikkiä, jossa ritarit ja eläimet, esimerkiksi dinosaurukset, seikkailevat linnassa. Linnassa on myös iso aarrearkku, jossa on kaikenlaista kimaltavaa. Jotenkin kokemamme siis siirtyi leikkiin, hiukan värittyneessä muodossa. Täytyy sanoa, että museokaupat olivat linnassa hienoja. Ne oli myös sijoiteltu sillä tavalla, että niiden läpi kuljettiin houkuttelevasti eivätkä ne olleet jossakin erillisissä huoneissa, kuten museoissa välillä on. Mieluusti toki niissä yleisestikin näkisi enemmän käsityöläistuotteita ja esimerkiksi Ruotsissa myös paikallista tuotantoa. Oli myös ilahduttavaa nähdä kiinnostavan oloisia historiaa käsitteleviä lastenkirjoja hyllyissä.

Lopulta lapset olivat kuitenkin ulkona kylmissään ja väsyksissä, jälkimmäinen tietenkin kun laivallahan pitää heidän mielestään valvoa mahdollisimman pitkään, eivätkä enää halunneet yhtään kurkkia kapeita kujia ja muuta mielenkiintoista, joka olisi vielä minua kiinnostanut. Laivassa olimme siis lopulta takaisin jo hyvissä ajoin ennen kuin se lähti takaisin kohti Helsinkiä.



Sen verran tästä matkasta innostuin, että teemme toivottavasti taas ensi kesänä Tukholmaan reissun niin, että yövymme siellä pari yötä. Kesällä olimme tuollaisella matkalla ja silloin ehdimme ja tarkenimme kiertää erilaisia nähtävyyksiä tietenkin paremmin. Pitäisi ehkä jossain vaiheessa kirjoittaa tuostakin aiemmasta reissusta ja fiilistellä kesämuistoja.

Livrustkammareniin pääsee ilmaiseksi, muut käymämme kohteet olivat maksullisia (yhteensä lippuihin meni rahaa muistaakseni noin 400 kruunua). Jos haluaa viettää edullisen päivän Tukholmassa on Livrustkammaren yksi mahdollinen kohde, monta muutakin ilmaista museoa kyllä kaupungista löytyy.
Lisää tietoa Kuninkaanlinnasta löytyy täältä. Livrustkammarenista taas löytyy tietoa täältä.

Kommentit