Designmuseon Lapsen vuosisata


Olen käynyt kaksivuotiaan kanssa kahteen kertaan Designmuseon Lapsen vuosisata-näyttelyssä. Ja tykätty on kyllä paljon. Varsinkin kun itsellä on museokortti ja lapsilta ei maksa mitään niin tuolla tulisi varmasti käytyä useamminkin jollei keskustassa muuten vain kävisi niin harvoin. Tällainen näyttely ja vallankin puuhapaikka voisi pysyvämminkin olla Helsingissä jossakin museossa lapsille.



Yläkerrasta löytyy siis näyttely ja kellarikerroksesta puuhapaikka lapsille. Näyttelyssä on kiipeilypaikka, liukumäki ja hieno ratikka, jossa pyörivät nostalgiset ja kuitenkin nykylapsenkin vangitsevat lastenohjelmat, kuten Kylli-täti, Pupu Tupuna ja Ransu (jota lapseni sanoi hassuksi sudeksi). Näyttelyn aiheet ovat aika laidasta laitaan yhteiskuntapolitiikasta ja arvoista leluihin, Marimekkoon, Arkkitehtuurikoulu Arkkiin ja muumeihin. Mutta toki on, että näillä kaikilla varmasti onkin toisiinsa kytkökset ja ainakaan lapsiseurassa en olisi enempää tietoa ehtinyt omaksua ja etsiäkään. Omasta mielestäni varsinaisessa näyttelyssä olisi voinut olla enemmänkin sellaista, johon lapset (ja myös aikuiset) olisivat voineet koskea.



En ehkä olisi tullut tätä edes ajatelleeksi mutta infoteksteissä kerrottiin Tukholmassa 1968 Moderna museetissa toteutusta näyttelystä, jossa oli päässyt puuhaamaan vaikka mitä ja joka oli saavuttanut hurjan suosion lasten keskuudessa. Esimerkiksi legoja tai muita palikoita varmasti riittäisi museossa rakentelupuuhiinkin ja myös hiekkalaatikko vähän harmitti kun sitä sai vain katsoa. Vaikka toisaalta, ehkä siinä tuhoutuisi koko arvotalo kun ihmiset puuhailisivat sisähiekkalaatikolla ja sitten kuljettaisivat hiekat kengissä ympäriinsä...



Museossa järjestetään näyttelyn aikana myös hauskoja pajoja lapsille. Ensimmäisellä käyntikerralla saimme osallistua ihanan Etana Editionsin kirjantekopajaan. He antoivat vielä materiaalit mukaan vanhemmalle lapselle, joka ei ollut päässyt paikalle ja hän innostuikin kovasti pienen kirjan tekemisestä ja askarteli niitä useita.

Näyttely jatkuu Designmuseossa 13.3.2016 saakka.

Kommentit