Junan lastenkirjahylly




Autottomina ja mukavuudenhaluisina meidän vähänkin pidemmät matkat tehdään yleensä junilla. Kummatkin lapset ovat tottuneet matkustamaan junassa vauvasta asti ja lasten kanssa matkustaminen on yleensä sujunut varsin mutkattomasti. Intercity-junien leikkipaikka on siis ehtinyt vuosien varrella tulla tutuksi. Liukumäki, pikku juna ja "puhelinkoppi", joka ei varsinaisesti ole tarkoitettu lasten leikkeihin mutta, jonka he siihen osaavat hyvin vallata, on äkkiä kierretty. Tai siis onneksi lapset pystyvät  kuluttamaan näiden parissa loputtomasti aikaa ja keksimään vaikka minkälaisia leikkejä.

Meille kuitenkin junan lastenkirjahylly on ollut pelastus monella matkalla. En ole itse erityisen innostunut siitä, että lapset istutettaisiin junassa katsomaan videoita, vaikka toki niitäkin joskus voi katsella. Tämä olisi kuitenkin varma konsti pitää lapseni pitkään rauhallisina. Kirjat ovat toinen joka tepsii ainakin useimmiten tai ainakin rauhallisempaan lapseen.

Junan kirjahylly on Tammen ja Vr:n yhteistyötä ja mielestäni ihan superhyvä idea. Monesti huomaa, että kun joku vanhempi junassa lukee lapselleen vetää tämä muitakin pieniä ja innokkaita kuuntelemaan ja kommentoimaan. Itse toivoisin, että edullisen mainoksen valtti otettaisiin sekä Tammella että rautateillä vielä vakavammin ja hyllyn sisältöä uusittaisiin vielä tiuhemmin kuin mitä nyt tapahtuu. Ja tämän sanon siitä huolimatta, että itse hankin paljon kirjoja muun muassa kirjastojen poistomyynneistä ja taloyhtiön kierrätyshyllyltä roskakatokselta enkä ole lasten kirjojen kunnosta erityisen tarkka. Eihän niitä junankaan kuluneita välttämättä tarvitsisi roskikseen laittaa vaan ne voisivat toki palvella vaikka neuvolan aulassa esimerkiksi. Nyt hyllyn sisältö oli ilmeisesti uusittu hiljakkoin sillä kirjat olivat siistejä. Muistaakseni loppuvuodesta kirjahyllyn kirjat olivat aika rähjäisiä, osa sivuista esimerkiksi puuttui useista kirjoista. Mainoksista kirjahyllystä löytyvät kirjat ovat käyneet vuosien varrella ainakin meidän perheelle. Hyllystä on löytynyt usein esimerkiksi Maukkaa ja Väykkää, Heinähattua ja Vilttitossua sekä Risto Räppääjää. Näistä ainakin osa on meillä alunperin keksitty lapsen lukemistoon nimenomaan junan kirjahyllyn kautta ja kaikkia on hankittu myöhemmin kotiin paitsi kirjastosta myös omiksikin. Olisi myös hauskaa jos VR:n 150 vuotisjuhlavuoden Värssyveturi kirjaa löytyisi vielä junan kirjahyllystä. Se on aika mainio kirja junamatkustamisen pariksi.



Isolla osalla junareissuista on luettu paljon, joillakin lapset ovat voineet valita leikkimisen niin, että lukeminen jäänyt kokonaan mutta tällaista tapahtuu aika harvoin. Viimeisellä junareissulla meidän perheen jäsenistä jotkut lukivat ainakin seuraavia kirjoja Leningrad Cowboys Ltd:n Dog'y Dogin Hauvan maailma (Mielestäni hiukan omituinen kirja, mutta sen lapsi itse valitsi ensimmäisenä ja siitä piti. Toisaalta kirjassa käsitellään vastakohtia ja mikä vielä tärkeämpää tunteita ja kokemuksia varmasti lapsen tasolle menevällä tavalla). Tiina Nopolan kirjoittaman ja Mervi Lindmanin kuvittaman Siirj ja Villi Taapero (Siiri kirjat ovat yleensä aina hauskoja ja on hienoa, että niissä on reipas tyttösankari!), Eric Carlen Haluatko olla ystäväni?  (Ihana kovakantinen kirja pikkuisille ja miksei isommillekin kuten saman tekijän Pikku toukka paksulainenkin. Kirjassa pääsee arvailemaan minkä eläimen hiiri kulloinkin kohtaa ja on siinä pienille hiukan jännitystäkin ja tietenkin lopulta myös ystävyyttä). Pitkänä kirjana luettiin Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa  juhlapainos, jonka on kuvittanut Salla Savolainen. Tässä kirjassa kuvitus olikin tosi raikas ja pirteä. Jotenkin vanhat Markus Majaluoman kuvittamat kirjat ovat olleet mielestäni  tukkoisia ulkoasultaan vaikka niitäkin on ihan mielellään luettu. Tuli mieleen, että pitäisi varmaan kotiinkin saada myös näitä uusia kuvituksia meillä kun on vain nIitä vanhoja kotona.

Ja joo tunnustan, järjestin tuon kirjahyllyn näitä kuvia varten... Kuvat eivät olisi olleet ollenkaan näinkään edustavia jos olisin vain satunnaisella hetkellä kuvannut hyllyn. Vr:n pienet asiakkaathan rakastavat käyttää kirjoja myös muuten vain leikkien apuvälineinä ja esimerkiksi sirotella niitä sinne tänne pitkin leikkitilaa.

Kommentit