Savoyn lasten kirjalauantai 12.3 klo 10-17



Ajattelin, ettei tästä blogista tule mikään tapahtumavinkkiblogi vallankin jos ei itsekin olla menossa. Mutta kun taas hauskan mainoksen ilmaistapahtumasta huomasin niin vinkkaan vaikkei paikalle päästäkään. Savoyssa on samana päivänä myös klo 15 Muumiperheen lauluretki konsertti. Lauluretkelle mukaan päästäkseen tosin täytyy hankkia hintavahkot liput (alkaen 26 euroa).

Meillä on muuta menoa mutta lapsi sattui näkemään lappusen ja olisi halunnut Malttia ja Valttia katsomaan. Voi olla, että menemme kesällä Pyynikin kesäteatteriin Tampereelle kun huomasin, että esiintyvät myös siellä ja Pyynikin kesäteatteri olisi hieno paikka joskus lasten kanssa päästä käymään. Itse en ole Maltista ja Valtista ihan superinnostunut, jotenkin heidän esiintymisensä on sen lajin sähellystä, jonka huumori ei itseeni iske parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta lapsi on tykännyt heidän esiintymisistään kaikissa muodoissa, joihin on tutustunut eli ainakin kirjasta Tehtävä mummolassa, johon ilmeisesti kesäteatterikin pohjautuu ja Pikku kakkosen netissä olevista peleistä. Omasta mielestänikin Maltin ja Valtin joulukalenteri, jota katselimme joulun alla silloin tällöin, oli kyllä hienosti toteutettu.

Kesäteatterista löytyy lisätietoa http://www.malttijavaltti.com/kesaumlteatteri-2016.html


Kommentit