Wanha Markki - taiteilijakoti ja eläinten vanhainkoti


Sukuloimme säännöllisesti Etelä-Pohjanmaalla. Siellä käydessä emme paljon ole turismia tai tapahtumissa käymistä harrastaneet vaan lähinnä nautimme maaseudun rauhasta ja joskus tapaamme vanhoja ystäviä.




Melkein joka kesä on kuitenkin käyty Seinäjoen Ylistarossa sijaitsevalla Wanhalla Markilla. Se on vanha maalaistalo ja taiteilijakoti, jonka pihamaalla on eläinten vanhainkoti. Pihapiirissä onkin paljon erilaisia eläimiä, muun muassa poneja, kaneja ja alpakoita. Talossa asuvat taidemaalari Heikki Laaksonen ja keraamikko Liisa-Cristiina Laaksonen. Varmaan ainakin kaikki Etelä- Pohjanmaalla tuntevat Heikki Laaksosen tonttutaiteilijana vähintäänkin joulukorteista. Tonttutaiteeseen tämä vanha pihapiiri hyvin sopiikin vaikka tekee hän toki muitakin kuin tonttumaalauksia. Myös Liisa-Cristiina Laaksosen kynästä syntyy hauskoja kortteja. Nykyisin päärakennuksessa myydään myös vaatteita ja asusteita. Talossa on myös viihtyisä kahvila ja tien päässä puimuri, josta voi ostaa pehmistä.





Pihalla on hiekkalaatikko ja polkuautoja lapsille. Polkuautot olivat pupujen lisäksi lasteni mielestä hauskinta Markilla, tietenkin hartaasti odotettujen ja jonotettujen pehmisten lisäksi. Itse ihastelin rauhallisen oloisia alpakoita. Muistan joskus kuulleeni, että niitä käytettäisiin terapiaeläiminä enkä ihmettele jos näin on.

Pihamaksu Wanhalle Markille on 5 euroa, alle 2-vuotiaat pääsevät alueelle ilmaiseksi.
Wanha Markki on 14.8 asti auki tiistaista sunnuntaihin klo 11-18.

Kommentit

  1. Kesälukumaratonpäivä lähestyy! Postausten linkitys-artikkeli on jo julkaistu https://jakaikkeamuuta.blogspot.fi/2016/07/blogistanian-lukumaraton-2016.html. Tervetuloa mukaan ja mahtavaa maratonia!

    VastaaPoista
  2. Hauska on osallistua, kiitos! Itselläni ei tosin ole isoja tavoitteita ja paljon on muutakin puuhaa viikonloppuna, mutta ei kai ensimmäisellä lukumaratonilla tarvitse ollakaan kovin tulostavoitteinen. Ainakin lastenkirjoja luetaan. Itse olin ajatellut lukea Sanna Tuovisen Satuhieronta-kirjan ihan itsekseni mutta se tulikin luettua loppuun jo tänään kun oli aikaa ja oli tosi mielekiintoinen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti