Harakka huttua keittää laulellen ja vähän rokatenkin



Tälläkin viikolla kävimme Nukketeatteri Sampossa, joka ehdottomasti on lasten kanssa liikkuessa yksi lempipaikoistatani Helsingissä. Olimme katsomassa siellä kolmivuotiaan kanssa Harakka huttua keittää  musiikkiteatteriesityksen. Tämä oli ensiesitys ja suosittelen sitä  muillekin. Esityksessä esiintyvät Susan Aho, Iivo Barić ja Antero Reinistö, kaikki kokeneita esiintyjiä, jotka osaavat ottaa yleisönsä ja hurmata sekä muusikon- että teatterintekotaidoillaan.

Harakka tuli esille vasta loppuvaiheessa ja muusikot ja nukkenäyttelijät esittivät muuten itselleni ihan uusia lauluja. Laulut, pienine tarinoineen kertoivat lähinnä eläimistä vaikka rokkaavat perunatkin pääsivät lopulta lavalle. Oma suosikkini oli papukaija, joka ei ensin osannut sanoa kuin "voi raukka!" Papukaija toistelikin tätä voi raukkaa säälitellen sekä esiintyjiä että yleisöä. Papukaija oppi kyllä nopeasti vähän lisääkin. Lasta taas viehätti eniten kaunis, iloitteleva ja  hihkuva perhonen. Kaikkineen esityksessä on mukana monenlaisia eläinnukkeja kuten hauskoja kissoja ja söpöjä kengässä asustelevia hiiriä. Esityksessä yleisökin pääsi mukaan laulujen iloon. Esitys oli tällä kertaa aulagalleriassa pienellä hauskalla lavalla mutta jatkossa Harakan hutunkeitto nähdään teatterisalissa.
 Tämä harakka muodikkaan vaaleanpunaisine höyhenineen ei keittänyt huttua esityksessä vaan on esillä Sampon aulagalleriassa monen muun teatterinuken joukossa. 

Harakka huttua keittää on mahdollisuus nähdä Sampossa vielä torstaina 22.9 kello 10 ja tiistaina 4.10 kello 10 ja 18 aikaan. Liput maksavat 11 euroa, alle vuoden ikäiset pääsevät esitykseen ilmaiseksi. Esitys on suunnattu kaikenikäisille. Suosittelen katsomaan myös muuten Sampon ohjelmistoa. Siellä on tosi paljon sekä heidän omia että vierailuesityksiä nyt syksyllä ja kaikenlaista muutakin tapahtumaa kuten teatteripajoja ja muskaria on tarjolla. Sampon kahvila on muutenkin mukava pistäytymispaikka leikkitiloineen ja lounaineen. Kasvisruokaa saa pyytämällä silloinkin kun lounas sattuu olemaan liharuokaa. Tästä iso plussa samoin kuin hyvästä luomuteestä. Nukketeatterissa myydään myös kivoja levyjä, kirjoja ja pöytäteatteripaketteja, joiden avulla teatteria voi tehdä myös kotona.

Kommentit