Laiva on lastattu -näytelmä Nukketeatteri Sampossa

Kuva: Uupi Tirronen
 

Tälläkin viikolla kävin lasteni kanssa teatterissa. Ja missäpä muuallakaan kuin suosikissamme Nukketeatteri Sampossa. Tällä kertaa tartuin Sampon uutiskirjeen tarjoukseen, ostaa kolme lippua Laiva on lastattu esitykseen, ja saada kaupan päälle musiikkia eli Laiva on lastattu -levy. 

Laiva on lastattu nukketeatterikonsertissa on sinänsä yksinkertainen tarina. Laiva matkustaa jossakin kaukomailla ja matkustajaksi on päätynyt myös iso otus, jota ainakin lapseni sanoivat koiraksi. Tämä hiukan hassu ja turhamainen mutta sympaattinen karvaturri matkaa laivalla isoäitiään tapaamaan Marenkisaarille. Esitys koostuu useista lauluista, joista muodostuu nukketeatterin iloa säteilevä konsertti. Laivaa lastataan monenlaisilla asioilla. Yleisö pääsee kuulemaan laulun esimerkiksi koiranrakista, tietäjänaisesta ja lumotuista käärmeistä. Esityksessä on iso määrä teatterin taikaa mutta myös oikeita taikoja päästään näkemään kun taikurin hattu löytyy merestä. Myös Laiva on lastattu -leikin  kirjainluonne pääsee esityksessä esille. Olen nähnyt esityksen aiemminkin pienemmän lapseni kanssa. Siitä on kuitenkin jo aikaa. Nyt esitys oli mielestäni parempi kuin muistinkaan. Kolmevuotiaskin jaksoi istua noin 50 minuuttisen esityksen ihan rauhassa. Seitsemänvuotias tykkäsi paljon ja osallistui tyytyväisenä silloin kun yleisö otettiin mukaan lauluihin.

Näyttelijät Susan Aho, Iivo Barić ja Antero Reinistö ovat kaikki kokeneita ammattilaisia esiintyjinä. Omasta mielestäni  Aho on aina mielettömän ilmeikäs ja taitava esiintyjä. Hänen liikehdintää, ääntää ja ilmeitä on ilo seurata. Juttelin tästä lasten kanssa. Seitsemänvuotias oli sitä mieltä, että Iivo Barić vasta taitava onkin. Esityksen käärme-esitys oli tehnyt vaikutuksen. Lisäksi seitsemänvuotias kommentoi, että ihan kuin se nukketeatteri esityksen koira olisi laulanut oikeasti kun Barić sitä ohjaili. Aho ja Reinistö muuttuivat esityksessä tarpeen tullen linnuiksikin ja hauskoja kohtia esitys onkin pullollaan. Lapsista paras ohjelmatuokio esityksessä olivat merirosvot. Taikojaan on  tehnyt myös valot, äänet ja videosuunnittelun toteuttanut Immanuel Pax, joka on loihtinut esitykseen mahtavan yleisilmeen. Valaistus on upea ja iso purje lavalla vaihtaa kuvia ja värejä esityksen kuluessa. Erityisen tunnelmallinen oli mielestäni kuutamo. Seitsemänvuotiaan mielestä oli hieno toteutus kun lopussa laiva näkyy lipuvan purjetta pitkin.

Ja millainen se levy sitten on? En itse asiassa tiedä koska niitä ei ollutkaan vielä saatu myyntiin ja Nukketeatteriin tarjolle mutta innolla odotan, että pääsemme kuuntelemaan tuttuja lauluja levyltä.

Esityksestä on Sampossa näytökset vielä  lauantaina 29.10 klo 15 ja tiistaina 1.11 klo 10. Liput maksavat 11 euroa kappale.




Kuva: Uupi Tirronen

Kommentit