Koukuttava taaperokirja ahmivasta toukasta

Eric Carle (2009, alunperin 1969) Pikku toukka paksulainen. Alkuteos The Very Hungry Caterpillar.  Kaija Pakkanen on suomentanut saksankielisestä laitoksesta Die kleine Raupe Nimmersatt). Helsinki: Tammi.

 
Ajattelin esitellä yhden taaperokirjallisuuden klassikon. Eric Carlen Pikku toukka paksulainen on sellainen kirja, jota meillä on luettu uudestaan ja uudestaan. Se on ihan erinomainen toistettavaksi tehty kirja. Osaan sen suunnilleen ulkoa, mikä tosin ei ole mikään erityinen saavutus. Sanoja on varsin vähänlaisesti. Kirjan idea on varsin yksinkertainen mutta nerokas ja luonnon ihme aukeaa kirjassa hienolla tavalla.  Alussa on pieni muna, josta kuoriutuu nälkäinen toukka. Toukka syö päivittäin reiän johonkin, muttei tule kylläiseksi. Lauantaina toukalla on herkuttelupäivä, jolloin hän mässäilee vähän kaikenlaista ja tulee tosi kipeäksi. Sunnuntaina toukka syö reiän vihreään lehteen. Sitten toukka rakentaa itselleen pienen talon, jota hiljaisesti asuttaa hyvän aikaa. Lopulta toukka  nakertaa koteloon reiän "... oi ihmettä! Toukasta oli tullut suuri ihana perhonen!" Kirjassa on mahtavat värit ja yksinkertaiset kiehtovat muodot. Lisäksi kirjan leikkaus on kiva ja on hauskaa kun kirjassa on oikeasti toukan mentävät kolot.



Meillä on Pikku toukka paksulaisesta ohutsivuinen versio. Nyt  tilasin nettikirjakaupasta lahjaksi yhdelle pikkuiselle kyseisen kirjan niin sieltä tulikin kirja paksuilla kartonkisivuilla.  Luulisi olevan kestävä ja hyvä taaperon käteen. Aika kestävät ovat olleet nuo meidän omankin kirjan paksuhkot sivut. Joskus olen kaupassa nähnyt myös sellaisen version, jossa toukka on pehmolelu. Sellainen olisi varmasti ollut hieno, mutten sellaista mistään onnistunut löytämään nyt etsiesssäni.
Pikku toukka paksulainen tarjoaa pienille toistamisen iloa sellaisessa paketissa, jonka ainakin itse olen vanhempana kestänyt melko hyvin. On nimittäin sellaisiakin kirjoja, joista lapset pitävät mutta, jotka eivät ihan yhtä lailla itseä sykäytä. Sellaisen kirjan lukeminen usein tai vielä uudestaan ja uudestaan yhteenmenoon voi olla aika puuduttavaa, vaikka kuinka tsemppaisi itseään sillä, miten toisto on lapsille  tärkeää, rakasta ja kehittävää.

Kommentit

  1. Heii pakko kommentoida kun hyppäsi Fb-feedillä vastaan - niin jättiyllätys että Suomessakin "Die kleine Raupe Nimmersatt"in joku tuntee :D ! Meillä on just paksu versio ja on myös ihan yksi lempparikirjoista :) Saatiin lahjaksi ja lisäksi siinä oli vielä sellainen vedettävä toukka mukana! JA kaiken huipuksi sattumalta löydettiin Amazon Videosta (niinkuin Netflix yms.) siitä ihanaihana ohjelma joka on tehty ihan suoraan noista Carlen piirroksista! Varsinkin kuopus 2v rakastaa sitä :) Siinä oli muitakin Carlen satuja mut tää on paras <3 :)

    VastaaPoista
  2. Kyllähän Pikku toukka paksulainen Suomessa tunnetaan! Meidän lähikirjastossa on lasten vessassa iso julise Pikku toukka paksulaisesta ollut pitkään. Siellä muistan ensimmäisen kerran törmännneeni tähän sankariin. Muuta Carlen tuotantoa ei varmaan niin hyvin Suomessa tunneta. Me on joskus luettu Haluatko olla ystäväni? -kirja (joka sekin oli kiva muttei ihan pikku toukka paksulaisen veroinen), muttei muita hänen kirjojaan. Kiitos kivasta kommentista!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti