Vappuinen salapoliisitarina lapsille + kirjan pika-arvonta



Noora Kunnas (teksti) ja Jenna Kunnas (kuvitus) Kaheli sakki ja mysteeri majatalossa. Helsinki: Otava.

Noora Kunnaksen kirjoittama ja Jenna Kunnaksen kuvittama Kaheli sakki ja mysteeri majatalossa on kolmas kirja sarjassa, joka kertoo Majatalo Perätuulesta asukkaineen. Meille tämä oli ensimmäinen sarjan kirjoista, jonka luimme. Tulemme varmasti kuitenkin tutustumaan seitsemänvuotiaan kanssa iltasatukirjoina myös sarjan aikaisempiin osiin. Kirja on omistettu Fransille, Herculelle, Janelle, Sherlockille, Paulille, Annelle, Leolle, Dickille ja Timille eli aikuinen on heti kartalla, mistä voisi olla kysymys. Ja lapsellekin jo kirjan nimi ja suorastaan ikoninen salapoliisihahmoksi pukeutunut koira antaa viitteitä kirjan sisällöstä. Dekkarien ystävänä luin tätä mielelläni seitsemänvuotiaalle. Kunnakset ovat mainioita kirjanikkareita. Laadun perusteella ei ole syytä epäillä, että tämä kirja olisi päässyt julkisuuteen tekijöiden tunnetun isän takia.

Majatalo Perätuuli on nukkekoti, jolla ei enää leikitä. Siellä asuu sekalainen seurakunta eläinhahmoja. Huonemaailmassa kotinsa ulkopuolella eläimet käyvät puuhailemassa ja seikkailemassa. Tässä kirjassa selvitellään monta pienempää ja yhtä isoa rikosta, murhaa! Majuri Kuugelbum tekee sotasuunnitelmia ja ajattelee johtavansa koko majatalon väkeä. Rikostutkinnankin hän on omimassa itselleen. Bertta Perätuuli on majatalon ensimmäinen asukas, jonka mukaan talo on saanut nimensä ja joka vastaa kirjan pieruhuumorista. Heikkki Niemisestä kutoutuu kirjan tarinassa omintakeinen salapoliisi Jukkapalmu. Hänen puolisonsa Kerttuli Kvartsinäkkäri-Nieminen on superkuntoilija. Hemppa on herkkä ja heikolla itsetunnolla varustettu norsu, joka haaveilee vappumunkeista. Haaveen tiellä ovat  kadonneet kattila ja reikäkauha. Hugo von Husmus on runoilija, jolle runous on vallankumous ja muu majatalon väki on  häntä itseään  alempiarvoisempi kuulijajoukko. Talon uusimmat asukkaat porsaskaksoset Pipana ja Papu ovat seikkailijoita ja jännityksen ystäviä ja he intoutuvatkin Heikin avustajiksi rikosaallon selvittelyssä. Majataloa kurittavan rikosaallon hurjin juttu on huonemaailman lattialla makaava kuorsaava ruumis. Ruumiin luota löytyy erilaisia mielenkiintoisia johtolankoja, joita Jukkapalmu ei tietenkään tunnista vapputarpeiksi. Epäillyiksi joutuvat sekä hovimestari että melkein kaikki majatalon asukkaat. Lopulta ruumis lähtee liikkeelle. Lukijaa naurattaa kun eläimet edelleen jatkavat rikostarinansa kehittelyä. Jos perheessä on myös pieniä kuulijoita niin voin vakuuttaa, että kirja sisältää enemmän huvittavia tilanteita kuin varsinaista jännitystä, niin ilmeistä on ruumiin elävyys pitkin tarinan matkaa.

Arvon tämän lukemamme kirjan teidän lukijoiden kesken niin, että jos posti  toimii kuten sen pitäisi, kirja ehtii perille vappulukemiseksi.  Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen huomiseen sunnuntaihin 23.4 klo 22 mennessä kertomalla vapputraditioistanne. Myös vappuisia tai miksei muuten vain keväisiä kirjallisuusvinkkejä otetaan ilolla vastaan. Koska minulle tuli  kiire kirjasta kirjoittamisen kanssa niin tämä on siis todellinen pika-arvonta. Toivottavasti joku ehtii osallistua!  Samaan aikaan toisessa postauksessa on arvonnassa myös Ronja Salmen kirjoittama kirja Onks noloo? Leirikoulussa. Näiden kirjojen kohderyhmäkin on melko sama, joten samalla voit halutessasi käydä kommentoimassa myös tuon kirjan arvontaan, jotta pääset siihenkin mukaan.

Kirja on saatu pyynnöstäni kustantajalta.


Kommentit

  1. Kuulostaa koirafanin näkökulmasta ihanalta opukselta. Seuraan fb:ssä blogiasi. Mukaan kivaan arvontaan. Vappuna paistetaan itse munkkeja ja käydään vapputorilla :)
    terkuin. S
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta ja onnea arvontaan! Mä en ole uskaltanut paistaa koskaan mitään, mikä pitää kunnolla uppopaistaa kun ajattelen, että polttaisin koko talon :(

      Poista
  2. Säiden mukaan keväistä ulkoilua, kahvit takapihalla. Simaa ja munkkeja.
    Postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta ja onnea arvontaan. Itsetehty sima on kyllä ihanaa! Ja kaupankin kuplajuoma kyllä ihan ok.

      Poista
    2. Hei! Arpaonni suosi sinua Marja-Liisa. Onnea! Laitan viestin tänään.

      Poista
  3. Kesän ekat jäätelötöttetöt puistossa ja pallot vappuna. Mukana arvonnassa.
    Riikka.sysimetsa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksestasi ia onnea arvontaa! Vappuilmapallot olivat itselleni tärkeitä lapsena ja niin ovat omillekin lapsilleni. Nykyisin ilmapalloja on tosin niin usein jaossa erilaisissa paikoissa, että ehkä ainakaan omani eivät osaa niitä niin paljon arvostaa kuin itse lapsena. Äitini taas on kertonut, että sai lapsena kerran ilmapallon ja iloissaan ryntäsi näyttämään sitä naapuriin ja sitten se hajosi. Jotenkin liikuttavan kamala muisto, vähän kuin Nasulle käy Nalle Puhissa. Se, miten äitini tuosta on kertonut tuo aina mieleeni sen millaisessa yltäkylläisyydessä nykyään eletään eikä asioita osata ehkä arvostaa kuten pitäisi.

      Poista
  4. Lapsille hankin perinteeksi muodostuneena vappupallot, jotka saavat itse valita. Serpentiiniä ja simaa (luultavasti kaupan, sillä itse en ehdi tehdä) + munkkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisestasi ja onnea arvontaan! Hauska kun seuraat blogia. Samantyyppisiä juttuja taitaa aika moni tehdä vappuna. Toivottavasti sää ehtisi muuttua vähän keväisemmäksi. Täällä satoi tänäänkin lunta...

      Poista
  5. Vappuna syödään mummun tekemiä munkkeja ja juodaan simaa. Koti koristellaan ilmapalloilla ja serpentiinillä. Toisinaan käydään katsomassa vanhojen autojen kulkuetta kaupungilla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisestasi ja onnea arvontaan! Kuulostaa hauskalta, lapseni varmasti pitäisivät tuollaisesta kulkueesta ja itseasiassa esikoinen on muuten varmaan kerran vappuna ollutkin puolison kanssa vappuna katsomassa sellaista, mutta siitä on jo useita vuosia.

      Poista
  6. Munkkeja meilläkin on perinteisesti paistettu ja vietetty leppoista päivää kotosalla.
    muurahaistenpoluilla@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisestasi ja onnea arvontaan! Tosiaan monella on samansuuntaiset suunnitelmat vapulle!

      Poista
  7. Simaa ja munkkeja tulee ainakin täällä syötyä :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta ja onnea arvontaan! Arvon ihan pian.

      Poista
  8. Simaa ja vappupallojen ostoa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta ja onnea arvontaan! Arvon ihan pian.

      Poista

Lähetä kommentti