Haapaneitty, äänikirjojen aatelia!

Puikkonen Arja (teksti), Kirmo Lintinen (sävellys) ja Kustaa Saksi (2011) Haapaneitty, mettän tyttö. Mukana cd, jonka lukijana on Ismo Kallio. Helsinki: Nemo.

Välillä on kiva esitellä myös vanhempia kirjoja. Useampikin kirja tulee  mieleen sellaisena, joka ansaitsi tulla esitellyksi. Tasokkaat äänikirjat ovat yksi lastenkirjojen laji, jota minun on ollut tarkoitus esitellä jo monesti ja joka palasi mieleen kun kirjoitin aiemman postaukseni Kolme iloista rosvoa -esityksestä, joka toi mieleen yhden suosikkiäänikirjani eli tietenkin Jesper, Kasper ja Joonatan. Kolme iloista rosvoa.

Ajattelin nyt ryhtyä kirja kerrallaan, luultavasti melko hitaaseen tahtiin, kirjoittamaan äänikirjoista, jotka meillä ovat saaneet suosiota osakseen. Ensimmäiseksi pääsee esittelyyn Haapaneitty, mettän tyttö.

Hyvät äänikirjat ovat oivallisia tilanteissa, joissa vanhempi tarvitsee vähän lepoa tai yksinkertaisesti esimerkiksi aikaa vaikka vauvanhoidolle tai opiskeluille. Silloin kun lapsi jaksaa, ja haluaa, kuunnella pitkiä satuja itsekseen, on tarjontaa todella paljon. Sellaisia vaihtoehtoja, joissa lapsi voi paperisesta kirjasta katsella kuvia samalla kun kuuntelee tarinaa ei taas lopulta ole ihan rajattomasti ole tarjolla. Tai jos on, niin asia on mennyt minulta ohi ja mielelläni kuulen näistä kirjoista... Vinkkejä siis saa näistä antaa:)

Lasten äänikirjojen käyttömahdollisuus ei tietenkään rajoitu vain tilanteisiin, joissa vanhemmalla ei ole mahdollisuutta viettää aikaa lapsen kanssa.

Yhteinen kuuntelu voi myös olla oikein hyvä ratkaisu äänikirjojen kanssa. Hyvää vaihtelua vaikka elokuvahetkille! Ja silloinkin kun on muuta puuhaa, on monesti ihan hauska vähintään toisella korvalla kuunnella hyviä tarinoita.

Äänikirjat kiehtovat itseäni osittain ehkä siksi, että muistan lapsuudestani hyvin satukasetit ja niihin liittyneet kirjat... Kun kuulet tämän äänen... Kun kuulet tämän äänen, on aika kääntää sivua...

Arja Puikkosen Haapaneitty, mettäntyttö on ihanaa luettavaa ja kuunneltavaa. Kirjan taustalla  on lastenkonserttia varten tehty musiikkisatu. Poimin kirjan mukaan kirjastosta useita vuosia sitten pikaisen selaamisen perusteella. Arvelin, että teos ei ehkä saisi meillä lapsen suosiota osakseen koska kuvitus on melko taiteellinen ja arvelin, että lapseni saattaisi myös hetimmiten todeta, että kirja on liian pelottava, joudutaanhan siinä hiisien vangiksi.

Lapseni piti kirjasta ja halusi heti ensimmäisenä lukupäivänä kuulla kirjan useaan otteeseen. Kirjassa Eino poika uhkaa muuttaa kotoaan muualle, eksyy ja löytää viisaan kissan, joka opastaa häntä seikkailussa. Einosta tulee pieni sulhanen suloiselle Haapaneittylle, mutta viime hetkellä Eino pelastuu joutumasta Ukkohiiden ruuaksi.

Kustaa Saksin kuvitus on värikäs kuin karkki ja siinä on jännittävää lumoa!

Kirja on humoristinen ja ihanalla tavalla kansanperinteen kyllästämä mutta kuitenkin moderni. Kirjan lopussa myös sukelletaan hauskasti ajassa eteenpäin. Lopussa enstex-pukuinen pikku Eino onkin itse isoisä ja muistelee: Kiven alla kivilinna, salit siellä suurenmoiset, seinätkin silkkiä sinistä. Haapaneitty, mettäntyttö oli kaikista ihanin, mustakulma, mutrusuu. VOI EI, SE PUSSAA JUU!

Meillä kirja luettiin ääneen useaan otteeseen ennen äänisadun kuuntelua. Äänisatukin on hieno ja siinä jännitys tihentyy musiikin vuoksi vahvemmin kuin itse luettuna. Äänisatu on juhlava ja mahtipontinenkin. Esimerkiksi keinun narahtelun luominen soittimilla oli kiehtova. Pituudeltaan noin puolen tunnin mittainen esitys on juuri sopiva vähän pienemmällekin äänikirjan kuuntelijalle.

Myöhemmin ostin tämän kirjan meille kotiin ja kuopuskin on saanut kuunnella äänisatua ja seurata jännitystarinaa suuren mielenkiinnon vallassa. Ostin kirjaa vielä myöhemmin alesta muutaman kappaleen lahjakirjaksikin kun ihastuin niin paljon!