Pienten otusten sirkuksessa


Kuva: Jussi Virkkumaa
Siiran sirkusmatka

Sinisen kärpäsen sirkus on tulossa metsän laitaan ja mikä tohina siitä syntyykään? Melkein kaikki menevät innoissaan paikalle, vaikka paheksuvia ääniäkin metsästä löytyy, mitä sitä nyt sirkukseen, boheemeja työn vieroksujia katsomaan, parempi olisi tehdä jotain hyödyllistä!

Pieni, huomaamaton ja ujo Siira haaveilee myös sirkuksesta mutta uskaaltaako hän lähteä matkaan? Tuumiminen ja valmistautuminen vie aikaa. Lopulta Siira on myöhässä. Mutta hän pääsee kokemaan enemmän sirkuksen taikaa kuin uskoikaan. Tässä esityksessä tärkeintä ei ole perille pääseminen vaan matkanteko.

Reetta Niemelän kirjoittama ja Salla Savolaisen kuvittamaan kirjaan perustuvan, Siiran sirkusmatkan, iloisen värikäs ja musiikkia sisältävä esitys viehättää. Ujous ja varovaisuus antaa hyviä aineksia esitykselle, usein vastakkaisia ominaisuuksia painottavassa ja korostavassa ajassamme.

Hiukan vaihtuvasta esiintyjäryhmästä olivat näkemässäni esityksesä esiintymässä Laura Hallantie ja Anna Nekrassova, joiden taitavaa työskentelyä oli ilo seurata.  Hallantien tekemät ihastuttavat nuket on tehty suurella taidolla ja herkkyydellä. Roman Chauzovin lavastus on myös iloinen ja kiinnostava. Pienelle ja isommallekin yleisölle riittää katsottavaa esityksessä joka on suunnattu kolmivuotiaista eteenpäin. TEHDAS Teatteri on tehnyt esityksen, jossa ötökkämaailma nostetaan kiinnostavasti esiin ja pienin keinoin voidaan olemattomastakin tehdä olevaa.

Cirkossa nyt Oh My Puppets!

Lauantaihin asti on Cirkossa mahdollisuus nähdä hieno kattaus Aura of Puppetsin esityksiä mininfestivaalilla Oh My Puppets! Ohjelmistoa on sekä lapsille että aikuisille, kannattaa tutustua!

Tänään perjantaina illalla on mahdollisuus nähdä yhdelle katsojalle kerrallaan suunniteltu Lee Lahikaisen esitys Catacombes välillä 17-22.50  ja klo 19 Aura of Puppetsin ja Turun kaupunginteatterin yhteistyö Prinsessa Hamlet. Nämä ovat siis lähinnä aikuisyleisölle suunnattuja esityksiä.

Lauantaina ohjelmistoon kuuluu myös lapsille suunnattua ohjelmistoa eli klo 13 Siiran sirkusmatka ja klo 14 Fillariteatterin Makkarapiruetti (josta kirjoitan myöhemmin myös, kiinnostava esitys!) Lauantai-iltana on taas ohjelmaa aikuisille, eli 17-22.50 Catacombes ja klo 19 Krepsko Theatre Groupin ja vierailijoiden   Kabaree Ocrik.

Lippu- ja muut lisätiedot kannattaa varmistaa Oh My Puppetsin! nettisivuilta.



Kuva: Jussi Virkkumaa



Näin eilen Siiran sirkusmatkan ja kaksi muuta kivaa esitystä  Oh My Little Puppets -kokonaisuudessa Cirkossa. Kiitos kutsusta Aura of Puppets!

Kommentit