Ikiaikaista lumoa Påkaksessa

Kuva: Leena Tiuri

Rölli Påkaksessa

Menninkäisten tanssia ja lumoa, röllipeikkojen hirmuisuutta, taistelua ja tyynysotaa. Toisaalta Vaakamestarin ja linnun hiljaista viisautta. Huumoria aikuisille ja lapsille. Ihastumista ja sen ilmaisemisen haasteita. Tuttuja sloganeita, kuten kautta likaisten varpaitteni ja lapsuuden mieleen tuovia lauluja, esimerkiksi Omituisten otusten kerho. Muun muassa noista on tehty Rölli Vantaan kesässä.

Allu Tuppuraisen tarinoihin ja lauluihin pohjautuva Rölli taipuu hyvin Tikkurilan kesäteatterin esitykseksi.



Esityksessä saa tietää muun muassa sen, missä Rölli on hyvä! Kuva: Leena Tiuri


Tikkurilan Teatteri esittää tänä kesänä 20 vuotisen kesäteatterihistoriansa kunniaksi Rölliä Kotiseututalo Påkaksen pihapiirissä. Ensiesitys sunnuntaina oli vetänyt katsomon täyteen väkeä ja aurinko helli meitä kaikkia.

Tikkurilan Teatterin kesään kannattaa tulla sekä esityksen että miljöön vuoksi. Påkaksen pihapiiri on ihan lähellä Tikkurilan asemaa mutta siellä voi kuvitella olevansa vaikka maalla tai toisessa ajassa. Lavastus ja rekvisiitta on esityksessä yksinkertaista mutta kiinnostavaa. Tärkeimmän puitteen tarjoaa kuitenkin pihapiirissä sijaitseva rakennus, jota osataan hyvin hyödyntää tässä esityksessä.


Monenlaisia röllejä! Kuva: Leena Tiuri


Esiintyjien puvut, jotka ovat Anu Kamppilan ja Kati Mäkilän käsialaa, ovat hienot.  Itseäni viehätti erityisesti röllihahmojen monipuolisuus. Röllien puvustus ei ole yhdestä muotista vaan kunkin persoonallisuus ilmenee myös asustuksessa.

Meidän koko perheemme piti Röllistä. Esityksessä on sopivasti jännitystä mutta toisaalta myös kauneutta ja herkkyyttä. Välillä pysähdytään tunnelmoimaan vaikka saippuakuplien keskelle, välillä taas jahdataan ja hurjaillaan. Nelivuotias kommentoi tapahtumia esityksen aikana innostuneesti. Yleisöä ei tässä esityksessä oteta millään tempuilla mukaan esitykseen mutta mukaansa se tempaa silti. Lisäbonuksena paikkamme oli lavan reunassa ja pääsimme lähietäisyydeltä seuraamaan Rölli Riitasointua, joka piti välillä majaansa ihan vieressämme.

Iiro Ristola teki vahvan roolin Röllinä ja Milli Menninkäisenä taas hurmaa Susanna Melander. Myös muut Röllit ja Menninkäiset vetävät roolinsa hyvin. Joidenkin nuorten esiintyjien ujous vielä varmasti hioutuu kesän mittaan suuremmaksi varmuudeksi.



Kuva: Leena Tiuri



Ikiaikaista lumoa ja ajankohtaisuutta

Röllissä  ollaan viehättävästi  satumaailmassa mutta toisaalta tässä ja nyt. Vastuuntunto ja toisista huolehtiminen nousevat tärkeiksi kysymyksiksi esityksessä. Erilaisuuden hyväksymisen ja tasa-arvon teemat ovat aina ajankohtaisia. Röllissä kysytään,  onko koko metsä vaarassa, jos ei sopua ja tasa-arvoa löydy. Sama koskee tietenkin meidän ihmisten maailmaakin.

Liput esitykseen maksavat ennakkoon ostettuna aikuisille 16 euroa ja 12 euroa lapsille. Kimppalippu kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle maksaa 50 euroa. Ovelta samojen lippujen hinnat ovat vastaavasti 18€/14€ ja 55€. Esitystä suositellaan nelivuotiaasta eteenpäin ja esityskausi jatkuu 19.8 saakka.


Me saimme perheemme lipuista kaksi kappaletta ilmaiseksi blogin kautta. Kiitos Tikkurilan Teatteri!

Lisää tietoa esityksestä löytyy Tikkurilan Teatterin sivuilta.




Kommentit