Satuja soitosta! Kirja-, leyy-, televisio- ja keikkavinkkejä!

Silja Sillanpää (teksti), Kati Vuorento (kuvitus) 2016 Tenho ja Ryske. Satuja soitosta. Helsinki: S&S.

Etsin syntymäpäivälahjaa 7-vuotiaalle kaveriperheen lapselle. Ja kuten usein käy, päädyin kirjaan. Silja Sillanpään kirjoittama ja Kati Vuorennon kuvittama Tenho ja Ryske. Satuja soitosta tuntui sopivan mainiosti lapselle, jonka perheessä musiikki on tärkeää sekä ammattina että harrastuksena. Selasin kirjaa sen verran, että kiinnostuin ja hain jo samalla viikolla kirjan meille kotiin kirjastosta.

Sillanpään teos on siinä mielessä tietokirja, että siinä on paljon tietoa soittimista, metsästä, kansanrunoudesta ja kansanperinteestä. Tietoa ei kuitenkaan tarjota opettavaiseen sävyyn. Monille lastentietokirjoille tyypillisiä tietolaatikoita Sillanpään kirjassa ei ole ollenkaan. Kirjan tarina kertoo seitsemänvuotiaasta pojasta Tenhosta, joka kokee pettymyksen kun ei saa lahjaksi toivomaansa soitinta vaan soittimen musiikin kuuntelua varten. Tenhon kodin ikkunan taakse ilmaantuu ikiaikainen hirvi nimeltään Ryske, joka kertoo tietävänsä kaikkien soitinten salat ja vie Tenhon seikkailuille metsään.

Lukujen lopussa on yksi tai kaksi runoa tai laulua, kummaksi ne mieltää haluaakin. Yhteensä kirjassa on 16 runoa. Osa runoista on mukaelmia kansanrunoista. Ainakin osa  on sellaisia, jotka Satuja Soitosta on levyttänyt ja esittänyt Ylen Pikku Kakkosessa (ja niitä on Areenassa nytkin tarjolla, klik klik) tulleessa ohjelmassa. Kirjan kuvituksessa esiintyy hiljaisena myös kirjan nimiöintisivulla esitelty Tahti, soitinten haltija ja vahti. Hän myös esittelee alussa sisällysluettelossa soittimet ja kirjan viimeisellä aukeamalla on vielä kirjassa esiteltyjen soitinten piirroskuvia. 

Omasta mielestäni kirja on henkeäsalpaavan ihana ja myös seitsemänvuotias lapseni kuunteli sitä mielenkiinnolla. Hän ei kuitenkaan halunnut kirjaa luettavan yhdeltä istumalta. Itse koin kirjan kenties vielä enemmän kuin hän satuna. Hän sanoi kesken iltasadun, että haluaisi vaihtaa kirjaa ja luimmekin kirjan toisella kertaa loppuun. Hänen mukaansa kirja on vain soittimista kun itse taas ajattelin, että kirja käsittelee paitsi soittimia ja äänimaailmaa myös ihmisten elämänhaasteita. Omalla tavallaan kirja esimerkiksi purkaa lapsen pettyneitä tunteita vanhempiaan kohtaan, joiden käytöksen hän kokee ymmärtämättömänä. Lisäksi isoäitikin on lähtenyt Espanjaan. Ryskeen kokemukset rinnastuvat näihin ihmisten murheisiin. Ryske muistelee Tenholle liikuttavan tarinan siitä, miten hän sai musiikista lohtua emon vieroitettua hänet. Lisää iloa kirjalle lasten kanssa tuo Satuja Soitosta -levyn kuuntelu tai televisio-ohjelman katselu. Ne ovat kuitenkin ihan oma tarinansa. Kirjan olisi voinut tehdä ihan vain tuon televisio-ohjelman pohjalta mutta Sillanpää on ollut paljon kunnianhimoisempi ja luonut ihan uuden tarinan.   Vuorento on kuvittajana saanut ihanasti ikiaikaisen ja tämänhetkisen sovitettua yhteen. Kuvitus on ihana, erityisesti Tahti on hauska hahmo ja myös Tenhon sukupuolineutraali kuvitus viehättää vahvasti  silmääni.

Luonnon kuvataan kirjassa olevan täynnä soittimia. Paitsi että kirjassa kerrotaan varmasti monille nykylapsillekin tutusta pajupillistä, jollaisen Tenhon mummo oli hänelle tehnyt alkaa kirjan soitinten esittely luonnon äänistä ja siitä, ettei musiikkia ja äänimaailmaa perinteisesti ole taltioitu. Menneiden äänimaisemien hetkellisyys tavoitetaan Sillanpään kirjassa hienosti ja huomaa, että Sillanpää on tutustunut äänimaiseman tutkimukseen. Ryske kertoo: Kun minä olin nupopää nulikka, kauan kauan sitten, ihmisetkin soittelivat metsässä. Heidän soittonsa oli kuin tuulen soitto puissa: se kesti hetken ja juuri silloin sitä oli kuunneltava. Soittoa ei kirjattu eikä äänitetty talteen. Seuraavaksi esittelyyn pääsevät paimenten puusta, luusta tai tuohesta tehdyt puhaltimet kuten liru ja soittamiseen liittyvät käytännöt kuten omaksi iloksi soittaminen, tiedottaminen ja villieläinten pelottelu. Kirjassa kerrotaan myös pelimanneista, loitsuista ja vanhoista uskomuksista. Kantele esitellään Kalevalan kertomuksen kautta. Kirjassa tullaan tällöinkin kuten jokaisessa luvussa myös nykylasten maailmaan. Esimerkiksi tämän luvun runon Kolme kanteletta viimeinen eli kolmas säkeistö kuuluu näin:

Kolmas tehtiin kantele

aivan uudenmoinen,

se säkenöi ja kajahtaa

sähköisesti soiden.

Supersähkökanteletta

väki tänään soittaa,

raidat rokkaa kankahalla,

uusi aika koittaa!

Pitkähuilu taas kuvataan kalastuksen avustajana, munniharppu ikivanhana soittimena, joka on matkannut Kiinasta ympäri maailmaa. Näin myös kansainvälisyys tulee kirjassa esille. Luikku esitetään kirjassa kuuluvana soittimena, jolla on voitu eksyksissä tiedottaa muille ja karkottaa susia. Huilun kohdalla esitetään musiikki lohduttajana surussa ja yksinäisyydessä ja kappaleen toisena runona on versio Alahall’on allin mieli runosta. Säkkipilli esitellään paitsi kansainvälisenä soittimena myös tanssien soittimena ja tämän jakson runona on Pelimannin viulu.

Kirjassa Ryske kuvaa Tenholle muinaista kevään alkamiseen liittyvää juhlaa, johon on kuulunut mekkalointi ja sen tuomaa turvallisuuden tunnetta aikalaisilleen. Nykylapsen perspektiivistä turvallisuutta pohditaan arjessa toistuvien äänien kautta ja esille nousevat perheenjäsenten tervehdykset ja kodinkoneiden tuttu hurina. Lopussa Tenho saa omaan kanteleen ja Ryske korostaa jokaisen omaa tapaa soittaa kanteletta ja rohkeutta kokeilemiseen vaikkeivät musiikkiopiston tunnit ole vielä alkaneet. Äänet pyrähtivät perhosina ja lensivät leppäkerttuina. Äänet hyppivät heinäsirkkoina ja kipittivät muurahaisina. Soitto kutoi kimmeltävää verkkoa ilmaan.

Sillanpään kirjassa on lopussa varattu sivu kirjallisuuden esittelylle. Tästä  luettelosta löytyvät esimerkiksi Outi Ampujan ja Kaarina Kilpiön toimittama Kuultava menneisyys. Suomalaista äänimaiseman historiaa, Marjut Hjeltin ja  Jaana Aallon iki-ihana Taikametsä: tarinoita ja taikoja suomalaisesta metsästä ja Kustaa Vilkunan Työ ja ilonpito.  Kirjojen lisäksi Sillanpää on listannut muutamia nettiosoitteita, joissa voi kuulla ja nähdä kansansoittimia, esimerkiksi Minna Hokan paimensoittimia käsittelevät sivut.

Jos äänimaiseman tutkimus laajemmin kiinnostaa suosittelen luettavaksi Kuultava menneisyys -kirjaa. Itse lueskelin näitä lähteitä koska teen tästä kirjasta myös kansatieteen opintoihini liittyvää tehtävää. Itse olin vaikuttunut tästä artikkelista: Rainio, Riitta (2005) “Mikält kellot kuuluut, sikält pahat pajetkoot!” Akustinen kommunikaatio suomalaisissa kansanomaisissa riiteissä. Teoksessa Outi Ampuja ja Kaarina Kilpiö (toim.) Kuultava menneisyys. Suomalaista äänimaiseman historiaa. Turku: Turun historiallinen yhdistys ry, 280-303.

 

Satuja Soitosta yhtyettä kannattaa mennä kuuntelemaan jos siihen on mahdollisuus. Me näimme heidät viime kesänä Maailma kylässä festivaaleilla, josta kirjoitin täällä. Kolmivuotias muistelee yhä välillä Vihuria, niin vaikuttunut hän oli tästä jännittävästä konsertista, jossa Vihuri sieppasi viulun. Satuja Soitosta on mahdollisuus nähdä keikalla Nukkeateatteri Sampossa 30.4 klo 15.  

Kuva: Jani Kivelä. Tässä kuvassa Vihuri pitelee sieppaamaansa viulua!